Arvoisa herra puhemies! Oikeusasiamiehen vuoden 2019 kertomuksen käsittely on viivästynyt merkittävästi muun muassa koronan vuoksi.
Kertomus sisältää kolme tärkeää puheenvuoroa. Oikeusasiamies Jääskeläinen käsittelee puheenvuorossaan oikeusasiamiesinstituution kehittymistä. Apulaisoikeusasiamies Sakslin tarkastelee oikeusasiamiehen toiminnan tehokkuutta ja riippumattomuutta. Perustuslakivaliokunnan mielestä puheenvuoroista tulee hyvin näkyville oikeusasiamiesinstituution kehitys sen perustamisesta nykypäivään saakka. Apulaisoikeusasiamies Pölönen käsittelee hyvän hallinnon merkitystä perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisessa perusopetuksessa. Hän kiinnittää huomiota opetuksen taustalla vaikuttaviin perus- ja ihmisoikeuksiin ja erityisesti lapsen oikeuksiin.
Lämmin kiitos oikeusasiamiehelle ja apulaisoikeusasiamiehille esikuntineen arvokkaasta työstä maamme ylimpänä lainvalvojana.
Arvoisa puhemies! Tarkastusvaliokunta ja sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnittivät kertomusta koskevissa lausunnoissaan huomiota lastensuojelun ongelmiin. Perustuslakivaliokunta kuulikin asiantuntijoita lastensuojelun tilasta Suomessa yleisesti ja erityisesti koronapandemian haasteissa. Oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnan painopiste on lastensuojelun kohdalla sijaishuollon valvonnassa. Valiokunta korostaa tämän ohessa lastensuojelun avohuollon tukitoimia ja perheiden ja lasten ongelmien riittävän aikaista tunnistamista ja kaikkea ennaltaehkäisevää työtä.
On syytä muistaa, että perustuslakivaliokunta ei toimi oikeusasiamiehen kanteluratkaisujen muutoksenhakuasteena. Valiokunnalle tai sen jäsenille osoitetut eduskunnan oikeusasiamiehen toimintaa koskevat yksityisten kansalaisten tekemät tutkintapyynnöt, kantelut, oikaisuvaatimukset ja muut vastaavat kirjoitukset eivät johda valiokunnassa toimenpiteisiin.
Toinen teema, josta perustuslakivaliokunta kuuli asiantuntijoita, oli kirkkotilojen käyttö koulujen tilaisuuksissa, koska siihen liittyvä tulkintatilanne oli epäselvä. Kirkkotilojen käyttö koulujen juhlissa onkin aiheuttanut Suomessa viime vuosina runsaasti keskustelua. Jotkut ovat vastustaneet kiivaasti, jotkut kannattaneet yhtä kiivaasti. Moni on seurannut tätä keskustelua hämmentyneenä sivusta.
Perustuslakivaliokunta linjasi vuonna 2014, että pitkälle viety uskonnollista alkuperää olevien perinteiden välttäminen ei edistä yhteiskunnassamme uskonnollista suvaitsevaisuutta. Samalla perustuslakivaliokunta toisti vuonna 2002 linjatun kantansa, jonka mukaan yksittäisen virren laulaminen ei tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista. Enkeli taivaan tai Suvivirsi voi kajahtaa koulun juhlassa. [Timo Heinonen: Oikein!]
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta teki selventävän linjauksen. Kirkkotiloja voidaan käyttää koulujen juhlissa jatkossakin. Valiokunnan mielestä juhlan järjestäminen kirkossa ei sellaisenaan tee tilaisuudesta uskonnollista eikä sen sisällöstä uskonnon harjoittamista. Kirkkotilan tai muun uskonnollisen tilan käyttö juhlan järjestämisessä ei ole lähtökohtaisesti perustuslain vastaista. Kirkko kokoaa ihmisiä erilaisiin niin uskonnollisiin kuin ei-uskonnollisiin tilaisuuksiin. Kirkkoon tullaan laulamaan, kirkkoon tullaan, kun on hätä. Kirkot ovat monille rakkaita rakennuksia. Ne edustavat pysyvyyttä jatkuvan muutoksen keskellä. Kirkko toimii myös oppimisympäristönä esimerkiksi taiteen, arkkitehtuurin ja historian opetuksessa. Pidän valiokunnan selkeyttävää linjausta tärkeänä ja kauaskantoisena.
Arvoisa puhemies! Valiokunta kertasi mietinnössään myös muita aikaisempia linjauksiaan. Koulu voi järjestää juhlapyhien viettoon liittyviä jumalanpalveluksia, kuten joulukirkkoja tai muita uskonnon harjoittamiseksi katsottavia tilaisuuksia, kun niistä tiedotetaan etukäteen ja niihin osallistuminen on kaikille vapaaehtoista.
Arvoisa puhemies! On tärkeää, että valtio avustaa kirkkojen ylläpitämistä ja huoltamista kulttuurihistoriallisesti arvokkaina rakennuksina. Pidetään hienoista kirkoistamme hyvää huolta.
Toivotan tämän kertomuksen äärellä oikeusasiamiehen toimiston työlle menestystä myös tulevina vuosina.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia. — Edustaja Soinikoski, olkaa hyvä.