Arvoisa puhemies, värderade talman! Keväällä konkurssilakia muutettiin väliaikaisesti siten, että konkurssiuhkaista maksukehotusta koskeva maksukyvyttömyysolettama poistettiin käytöstä toukokuun alusta lokakuun loppuun. Nyt ehdotamme, että lain voimassaoloaikaa pidennettäisiin tammikuun loppuun saakka.
Lain vaikutukset ovat olleet merkittävät, sillä konkurssien määrä on lain voimaantulon jälkeen laskenut voimakkaasti, ja tämä on todella hyvä asia. Käytännössä velkojat eivät ole hakeneet yrityksiä konkurssiin tilanteessa, jossa lakia sovelletaan. Samanaikaisesti myös julkiset toimijat, kuten Verohallinto, ovat päättäneet olla tässä tilanteessa hakematta yrityksiä konkurssiin. Tämäkin on ja tulee olemaan tärkeää.
Yritysten ahdinko ei kuitenkaan ole päättynyt. Koronaviruspandemia vaikuttaa eri alojen yrityksiin eri tavalla. Monet yritykset ja toimialat korjaavat edelleen taloudellista tilannettaan koronaviruspandemian ensimmäisen aallon jäljiltä. Osa yrityksistä ajautui maksuvaikeuksiin heti kriisin alussa, osa vasta nyt syksyllä. Koronaviruspandemian toinen aalto on saavuttanut Suomen, ja uusia rajoitustoimia joudutaan tekemään.
Värderade talman! Coronaepidemin fortsätter sin framfart. Regeringen gör allt för att minska de negativa effekterna av pandemin och trygga långsiktiga och förutsägbara verksamhetsförutsättningar för finländskt näringsliv. En förlängning av den tillfälliga ändringen i konkurslagen är en liten bit i det här viktiga pusslet.
Arvoisa puhemies! Emme kuitenkaan voi jatkaa muutosta ikuisesti, ja on myös todettava, että hyvin pitkäaikainen jatko toisi mukanaan myös negatiivisia seurauksia. Niin yrittäjien kuin velkojienkin asema voisi siinä tapauksessa heikentyä merkittävästi. Elinkelvottomia yrityksiä ei ole myöskään syytä pitää elossa keinotekoisesti, mutta meidän on tehtävä kaikkemme pelastaaksemme elinvoimaiset yritykset turvataksemme sitä kautta suomalaisia työpaikkoja.
Näistä syistä hallitus esittää, että väliaikainen laki jatkuisi tammikuun loppuun saakka. Sinä aikana on tavoitteena valmistella lakimuutos, joka tarkoittaisi, että viikon olettamasääntö maksukyvyttömyydestä pidennettäisiin kuukauteen. Tämä muutos antaisi yrityksille enemmän aikaa järjestää maksuasioitaan, vähentäisi negatiivisia haittavaikutuksia ja antaisi yrityksille paremmat mahdollisuudet selvitä koronapandemiasta. — Kiitos.