Arvoisa puhemies! Tässähän on kysymyksessä, että ehdotetaan muutettavaksi opintotukilakia. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten oleskeluoikeuden yhteydessä opintotukioikeudesta. Koronaepidemiasta johtuen opintojen aloittamisen estyminen ja opintojen viivästyminen ehdotetaan otettavaksi huomioon opintolainahyvityksen ehdoissa. Opintojen viivästyminen ehdotetaan huomioitavan myös opintolainavähennyksen ehdoissa.
Valiokunta kannattaa hallituksen esitystä muuttaa opintotukilakia siten, että siinä otetaan huomioon koronavirusepidemiasta aiheutuneet vaikutukset korkeakouluopiskelijoiden opiskeluedellytyksiin sekä Suomessa pysyvän oleskeluoikeuden omaavan Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisen ja hänen perheenjäsenensä opintotukioikeuden määrittelyyn EU-erosta johtuen. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.
Ensiksikin Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisten oleskeluoikeudesta ja opintotukioikeudesta. Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaisella ja hänen perheenjäsenellään voi olla Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan eroamisesta Euroopan unionista ja Euroopan atomienergiayhteisöstä tehdyn sopimuksen 15 artiklassa määrätyillä edellytyksillä oikeus pysyvään oleskeluun Suomessa. Ehdotuksen mukaan ulkomaalaiselle Yhdistyneen kuningaskunnan kansalaiselle tai hänen perheenjäsenelleen, joka asuu Suomessa vakinaisesti ja jonka maassa oleskelun peruste on muu kuin opiskelu, voidaan myöntää opintotukea, jos hänen opiskeluoikeutensa perustuu erosopimukseen ja hänellä on erosopimuksen 18 artiklan 1 kohdan mukaisen hakumenettelyn perusteella annettu oleskeluoikeuden osoitukseksi ulkomaalaislain 33 a §:ssä tarkoitettu oleskelulupakortti. Hallituksen esityksen mukaisella säännöksellä turvataan se, että edellä mainituille henkilöille voidaan myöntää opintotukea samoin edellytyksin kuin nykyisinkin. Valiokunta pitää säännösehdotusta perusteltuna.
Toinen teema tässä mietinnössä koskee opintolainahyvitystä ja opintolainavähennystä. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opintotukilain opintolainaa koskevia säännöksiä siten, että koronaepidemian ajan poikkeusolojen rajoituksista johtuvat opintosuoritusten viivästymiset otetaan huomioon korkeakouluopiskelijoiden opintolainahyvityksen ja opintolainavähennyksen ehdoissa. Opintolainahyvityksen voi saada henkilö, joka on nostanut opintolainaa korkeakouluopintojen aikana ja suorittanut korkeakoulututkinnon määräajassa. Opintolainahyvityksenä Kela maksaa osan nostetusta opintolainasta. Opintolainahyvitys koskee vain korkeakouluopiskelijoita, jotka ovat aloittaneet ensimmäiset korkeakoulututkintoon johtavat opintonsa 1.8.2014 tai sen jälkeen. Opintolainavähennys on verovähennys, jonka saamisen edellytyksenä on opintolainan nostamisen lisäksi korkeakoulututkinnon suorittaminen määräajassa. Opintolainavähennys koskee korkeakouluopiskelijoita, jotka ovat aloittaneet ensimmäiset korkeakoulututkintoon johtavat opintonsa ennen 1.8.2014.
Keväällä 2020 valmiuslain mukaisia poikkeusoloja varten annettujen määräaikaisten soveltamisasetusten nojalla korkeakouluilla ei asetusten voimassa ollessa ollut lakisääteistä velvollisuutta järjestää tutkintoon johtavia opintoja ja niiden ohjausta opintojen suorittamiseksi säädetyssä tavoiteajassa. Lisäksi aluehallintoviranomaisten 17.3. ja 8.4. tartuntatautilain nojalla antamilla päätöksillä oppilaitosten, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tilat ovat olleet suljettuina 18.3.—13.5.2020. Etäopetus korkeakouluissa jatkuu hallituksen suositusten mukaisesti pääsääntöisesti lukuvuoden 2020—21 loppuun saakka. Me olemme tässä mietinnössä todenneet, että näiden erilaisten covidista ja koronaepidemiasta johtuvien haasteiden vuoksi opiskelijoille on tullut jo muutenkin elämään muutoksia ja se on aika paljon vaatinut turnauskestävyyttä, ja siitä syystä ehdottomasti pidämme tärkeänä tämänkin lain eteenpäinviemistä.
Täällä lopussa todetaan: ”Valiokunta pitää erittäin tärkeänä toteuttaa hallituksen esityksessä todettu arviointi opintolainan joustojen toimivuudesta, riittävyydestä ja mahdollisesta laajentamistarpeesta. Koronaepidemia jatkuu yhä, ja on vaikea arvioida epidemian vaikutuksia opintojen suorittamisen mahdollisuuksiin syyslukukaudella 2020 tai sen jälkeen.” Elikkä me kannustamme siihen, että tämä laki menee nopeasti eteenpäin ja tulee näitä helpotuksia, ja siihen, että arvioidaan myös tulevia tarpeita. Meidän päätösehdotuksemme on: ”Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 208/2020 vp sisältyvän lakiehdotuksen.” — Kiitos.