Arvoisa puhemies! Petteri Orpon hallitus on ohjelmassaan erittäin biokaasumyönteinen. Ohjelmassa sanotaan näin: ”Edistetään biokaasutuotannon kehittämistä ja käynnistämistä sekä biokaasun monipuolista käyttöä.”
Kuitenkin tämän kuluneen hallituskauden aikana biokaasulaitosten rakentaminen maatiloille on Suomessa loppunut, ja taustalla on useita syitä. Luettelin tämän lain ensimmäisen käsittelyn yhteydessä viisi erilaista toimenpidettä, joilla on lisätty sääntelyä ja kustannuksia ennen muuta siis maatilatason biokaasulaitoksissa. Tässä listalla viidentenä oli tämä juuri käsiteltävä hallituksen esitys 67, jossa on minun mielestäni pielessä kaksi asiaa: Ensinnäkin tämä, minkä jo asiantuntijat toivat esille, että pääkasvin määritelmän pitäisi olla kirjattu selvästi tähän lakiesitykseen. Toinen on se, että vahingoittunut viljelyskasvi ei voi saada uusiutuvan energian tikettiä vasta kuin siinä vaiheessa, kun se on käynyt kaupassa ja siellä todettu teollisuuden jätteeksi, jolloinka se menee tähän parhaimpaan A-luokkaan.
Siksi jätimme keskustan ryhmänä mietintöön vastalauseen, joka sisältää seuraavat lausumaehdotukset:
”1) Eduskunta edellyttää, että hallitus vaikuttaa siihen, että monitulkintaisiin RED II ‑direktiivin raaka-aineluokitteluihin saadaan komission selkeä ja tarkoituksenmukainen ohjeistus, jossa viljelyskasvien luokittelu tehdään pääkasvin tai kasvien mukaan ja jossa vahingoittunut viljelyskasvi viittaa pellolla viljelyn aikana vahingoittuneeseen kasviin. Lisäksi korjuun jälkeen vahingoittunut tai pilaantunut kasvi katsotaan olevan teollisuusjätettä.”
Ja sitten toinen lausumaehdotus: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto valmistelee viipymättä uusiutuvien polttoaineiden sääntelyyn ja sen soveltamiseen liittyvien epäkohtien korjaamiseksi ja kehittämiseksi tarvittavat säädösmuutokset, joilla erityisesti ennakkotiedon hakemisen, kestävyysjärjestelmän hyväksymisen ja muuttamisen aiheuttamaa hallinnollista taakkaa ja kustannuksia voidaan keventää.” — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Kemppi.