Arvoisa herra puhemies! Äsken keskusteltiin yrityksistä, ja lisäksi tietenkin yritysten tilanteiden vaikutukset ovat tulossa varsin nopeasti myöskin kuntiin. Tänään on täällä esittelyssä ensimmäinen kuntiin liittyvä paketti. Tämä on siis osa — ministeri Kulmuni tulee kohta kertomaan lain, joka liittyy siis näihin Verohallinnon toimenpiteisiin ja viivästyskorkoon, viivästyskoron määräaikaisiin muutoksiin ja maksujärjestelyjen ehtojen muutoksiin. Vaikutusten arvioinnista: Tämä vaikuttaa kuntiin, ja sen takia on samanaikaisesti esittelyssä laki, jolla tätä vaikutusta kuntien osalta helpotettaisiin tai — jos arviot osuvat yksiin — estettäisiin. Tämä tehdään lisäämällä 36 b § normaaliin kuntien valtionosuuslainsäädäntöön.
Tämän pienenemisen kuntien verotuloista on arvioitu tällä hetkellä olevan yhteensä 547 miljoonaa euroa, josta kunnallisvero alenee 422 miljoonaa, yhteisövero noin 45 miljoonaa, ja kiinteistöveron osuuden arvioidaan olevan noin 80 miljoonaa euroa. Tämä maksatus tulisi samassa suhteessa kunnille ja maksettaisiin valtionosuuksien normaalien maksatuksien yhteydessä. Tämä olisi vain väliaikainen niin, että kun me tiedämme yritysten pystyvän nämä veronsa ja maksunsa hoitamaan sitten ensi vuoden puolella tämän lykkäyksen jälkeen, niin siinä kohtaa tämä summa otettaisiin kunnilta pois. Siitä syystä sanon jo tässä kohden, että tämä on siis ensimmäinen osa, joka nyt tulee kunnille, ja arvioimme tästä eteenpäin. Ensi viikon aikana meillä toivottavasti on jo yhdessä kuntien ja valtiovarainministerin kanssa tehtynä suunnitelma siitä, mitkä ovat seuraavat elementit siihen kuntien varsinaiseen tulojen alenemiseen ja toisaalta menojen kasvamiseen tulevat helpotukset. Mutta tämä 547 miljoonaa euroa on esityksenä.
Toivomukseni on, että eduskunta voisi käsitellä tämän mahdollisimman pian, jotta saisimme näin helpotusta kunnille.