Arvoisa puhemies! Lämmin kiitos kansalaisaloitteen tekijöille ja maakunnan ihmisille. Oulaskankaan asia on koko Suomen asia, sillä jos kansalaisaloite hyväksytään, voidaan aloittaa lainvalmistelu hyvinvointialueiden oikeudesta päättää itse alueensa päivystysverkosta. Siksi tämän viikon perjantai on kohtalon päivä Oulaskankaalle ja samalla myös muille yöpäivystyksensä menettäneille sairaaloille.
Kaksi viikkoa sitten voitti sotevaliokunnan hallituspuolueiden kielteinen kanta Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen jatkumiselle. Ei auttanut vetoaminen tosiasioihin ja vähiten se, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde kertoi tarvitsevansa yöpäivystyksen Oulaskankaalla ja pystyvänsä järjestämään sen. Onnistuttiin myös loukkaamaan työtänsä sydämellä ja ammattitaidolla tekevää henkilöstöä epäilemällä heidän osaamistaan. Tämä ei käy kenenkään oikeustajuun. Miksi alueet eivät itse saa päättää omasta päivystysverkostaan? Miten täällä Helsingissä tiedetään muka paremmin kuin siellä Pohjois-Pohjanmaalla, mitä palveluita ihmiset tarvitsevat ja miten ne pitäisi järjestää?
Viime kesänä kumottiin suunniteltu yöpäivystyksen lopettaminen Kouvolan Ratamokeskuksen osalta, kun alueen perussuomalaisten ja kokoomuksen kansanedustajat nostivat esityksestä ison metakan. Päätös oli puhtaasti poliittinen, minkä sosiaali- ja terveysministeriön edustajakin joutui myöntämään. Sille annettiin, joka isoimmin huusi. Oulun vaalipiirin hallituspuolueiden edustajat ovat pääosin olleet hiljaa Oulaskankaan osalta. Jos jotain vaikutustyötä on tehty, on se jäänyt näkymättä ja kuulumatta.
Kansalaiset odottavat, että päätöksiä tehdään oikeudenmukaisesti. Nyt on tilanne Oulaskankaan osalta kaikkea muuta. Miksi 80 000 väestöpohjan ja lyhyempien etäisyyksien Kouvola sai pitää yöpäivystyksen mutta 125 000 väestöpohjan Oulaskangas ei? Miksi Pietarsaari sai pitää yöpäivystyksensä kielellisin perustein, vaikka sieltä on vain 30 kilometriä Kokkolan sairaalaan, jossa osataan palvella ruotsin kielellä. Epäoikeudenmukaista on myös se, että valtiovarainministeri Purra perusteli Kouvolan päätöstä sillä, ettei lopettamisesta olisikaan tullut säästöjä. Miksi toimittiin Oulaskankaan kohdalla toisin?
Kansalaisaloitetta käsiteltäessä pystyttiin osoittamaan, että laskennalliset 1,1 miljoonan euron säästöt sulavat Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueelle, Soitelle, tapahtuviin siirtokustannuksiin sekä kasvaviin ensihoidon kalusto- ja henkilöstökustannuksiin.
Arvoisa puhemies! Kokoomus ja perussuomalaiset pettivät Oulun eteläisen alueen ihmiset viime joulukuussa, kun hallituksen esitys sairaalaverkosta ja Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen lopettamisesta hyväksyttiin enemmistöäänin täällä eduskunnassa. Pettymys Oulaskankaan käsittelyssä näkyi myös viime kevään alue- ja kuntavaaleissa. Perussuomalaiset kokivat romahduksen, sillä äänestäjät Pohjois-Pohjanmaalla pitivät erityisesti perussuomalaisten petosta törkeänä. Perussuomalaiset lupasivat puolustaa lähipalveluita ja pieniä sairaaloita viime eduskuntavaaleissa siinä, missä me keskustalaisetkin, mutta heille oli tärkeämpää saada pikkutiukennuksia maahanmuuttoon ja Ylen toimintaan. Nyt oman maan vanhukset ja muistisairaat saavat virua kodeissaan ja läheiset nääntyä hoitovastuussa, sillä Oulun eteläisiltä alueilta on korkea kynnys lähteä yöaikaan satojen kilometrien päähän Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Oletteko, perussuomalaiset, oikealla tiellä, kun teille ovat muualta tulleiden asiat tärkeämpiä kuin oman maan ja oman maakunnan ihmisten asiat? Te olette nyt hallituksessa. Teidän takana ovat soterahat ja lainsäädäntövalta, mutta sen sijaan, että tekisitte oikeasti jotain sotekatastrofin estämiseksi, syytätte edellistä hallitusta ja huutelette tyhjistä papereista, vaikka teidän oma sotevaihtoehtonne oli tyhjä paperi.
Perussuomalaiset ovat selittäneet epäonnistumistaan pienten sairaaloitten puolustamisessa sillä, että näin ei olisi tapahtunut, jos keskusta olisi tullut mukaan Orpon—Purran hallitukseen. Seli, seli, te olette nyt hallituksessa, koettakaa pärjätä ilman keskustaa. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ala-arvoisen surkeasti olette pärjänneet soteasioissa. Sairaalaverkkolaki ja pienten sairaaloitten alasajo on Orpon—Purran hallituksen ihan oma tuote. Se ei ollut osana sotelakipakettia.
Arvoisa puhemies! Vielä seitsemän eduskuntavuoden jälkeen jaksan ihmetellä, miten rumaa politiikka saattaa olla, kun tosiasioilla ei ole merkitystä, eikä selvästikään huonoja päätöksiä haluta perua arvovaltasyistä. Vai voidaanko sittenkin? Tämän viikon perjantaina äänestetään Oulaskankaan kohtalosta. Nyt on kansalaisilla mahdollisuus seurata, ketkä puolustavat maakunnan ihmisille tärkeää palvelua ja ketkä eivät. Jos edes oman maakunnan hallituspuolueiden edustajista ei löydy riittävästi puolustajia, voi vain toivoa, että alueen ihmiset muistavat seuraavissa eduskuntavaaleissa, ketkä soittivat kuolinkelloja Oulaskankaan yöpäivystykselle.
Arvoisa puhemies! Teen mietintöön sisältyvän vastalauseen mukaisen esityksen.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Merinen. — Mennään tätä puhelistaa tässä vaiheessa, ja sitten tuolla on nimittäin valiokunnan puheenjohtajan esittelypuheenvuoro. Eli edustaja Merinen, sitten on Suhonen, ja sitten on valiokunnan puheenjohtaja. Ei oteta tässä debattia siitä syystä, että saadaan valiokunnan puheenjohtajan esittely.