Arvoisa puhemies! Koronavirusepidemiasta johtuva tilanne on näkynyt työ- ja elinkeinotoimistoihin saapuneissa yritysten yt-neuvotteluilmoituksissa sekä työttömiksi työnhakijoiksi lomautettuna tai muusta syystä ilmoittautuneiden kasvaneina määrinä. Poikkeuksellisen suuri yhtäaikaisten työttömyysetuushakemusten määrä puolestaan aiheuttaa työttömyysturvan toimeenpanijoille haasteita. Työttömyyskassat ja Kela ovatkin kertoneet, että suuren hakemusmäärän vuoksi työttömyysturvan toimeenpanossa saattaa esiintyä viivästyksiä.
Yhdessä työttömyysturvan toimeenpanijoiden kanssa on valmisteltu ehdotuksia, joiden tavoitteena on yksinkertaistaa ja selkeyttää työttömyysturvan säännöksiä ja näin keventää etuushakemusten käsittelyn edellyttämää työmäärää. Hakemusten käsittelyä sujuvoittamalla vapautetaan resursseja kasvaneen hakemusmäärän käsittelyyn. Etuuskäsittelyn sujuvoittamisella vähennettäisiin sellaista toimeenpanijoiden työtä, jonka hyöty sinänsä on edelleen olemassa mutta kasvaneiden hakemusmäärien vuoksi ei tässä tilanteessa ole väliaikaisesti perusteltua.
Työttömyysetuuden sovittelun osalta esityksessä ehdotetaan, että yritystoiminnan tuloa soviteltaessa tulot huomioitaisiin hakijan oman ilmoituksen perusteella. Lisäksi ehdotetaan väliaikaista poikkeusta niin kutsuttujen laskennallisen tulon ja erityisen sovittelujakson käyttöön. Valmistelun aikana työvaiheet ovat kuvautuneet työllistävinä, ja nämä muutokset vähentäisivät sellaista etuuskäsittelijöiden käsin tekemää työtä, joka on aikaa vievää ja jota ei ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista siirtää tietojärjestelmien tehtäväksi.
Työmarkkinatuen tarveharkintaa ja osittaisuutta koskevien sääntöjen soveltamisesta ehdotetaan luovuttavaksi väliaikaisesti. Tässä yhteydessä haluan tuoda esiin, että Kela on valiokunnalle antamassaan lausunnossa todennut, että nämä muutokset tulisi viedä eteenpäin vain siinä tapauksessa, että myös työmarkkinatuen odotusaika väliaikaisesti poistetaan. Toinen Kelan esittämä vaihtoehto olisi, että työmarkkinatukea koskevia muutoksia ei tässä yhteydessä tehtäisi. Tältä osin tätä esitystä on tarpeen täsmentää valiokunnassa, ja se tehdään pikaisesti yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.
Arvoisa puhemies! Juuri nyt vaikuttaa siltä, että hakemuskäsittelyssä ei ole vielä ilmennyt niitä riskejä, joiden aiemmin pelättiin realisoituvan pikaisesti yhteiskunnan reagoidessa COVID-19-epidemiaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö riskiin pitäisi varautua ja etteikö tämä tilannekuva voisi muuttua. Työttömyysturvalakiin sisältyy jo nyt mahdollisuus maksaa työttömyysetuutta ilman päätöstä ennakkona. Nyt esitetään väliaikaisesti muutettavaksi työttömyysetuuden maksamista ilman päätöstä koskevaa säännöstä. Työttömyysetuutta voitaisiin väliaikaisesti maksaa hakemuksen perusteella ennakkona enintään kuudelta kuukaudelta, kun nyt raja on kaksi kuukautta. Näin turvattaisiin työttömyysetuuden hakijalle toimeentulo, jos työttömyysetuushakemusten käsittely viivästyy, ja näin vähennettäisiin toimeentulotuen hakemista.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Laki olisi voimassa väliaikaisesti lokakuun loppuun saakka.