Arvoisa rouva puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia. Eli esityksessä ehdotetaan kunnan peruspalvelujen valtionosuusprosenttia korotettavaksi siten, että kuntien valtionosuusprosentti olisi 25,52 vuonna 2016 ja vastaavasti kuntien omarahoitusosuus 74,48 prosenttia. Valtionosuusprosentissa on otettu huomioon edellisellä hallituskaudella päätetyt sopeutustoimet, uusiin ja laajeneviin tehtäviin hallitusohjelman mukaisesti osoitettu 100 prosentin valtionosuus sekä valtion ja kuntien välisen kustannustenjaon tarkistus.
Kustannustenjaon tarkistuksen laskenta on tarkentunut alkuperäisen hallituksen esityksen antamisen jälkeen. Tähän liittyen täydentävässä talousarvioesityksessä ehdotetaan kustannustenjaon tarkistuksen vaikutusten vähentämistä noin 44 miljoonalla eurolla, jolloin kunnan peruspalvelujen valtionosuusprosentiksi tulee 25,47 ja kunnan omarahoitusosuudeksi muodostuu 74,53 prosenttia. Vuoteen 2015 verrattuna valtionosuusprosentti nousee siten 0,03 prosenttiyksikköä. Valiokunta ehdottaa lakiehdotukseen tehtäväksi tätä koskevat muutokset lain 55 §:ään.
Lainsäädäntöön ja kehyspäätökseen sisältyy toimenpiteitä, jotka vaikuttavat kunnan peruspalvelujen valtionosuusmomentin määrärahan mitoitukseen. Määrärahan mitoituksessa on vähennyksenä huomioitu esimerkiksi tänäänkin puhutut varhaiskasvatuslakiin esitetyt muutokset. Lisäyksenä on otettu huomioon muun muassa hallitusohjelman mukainen lisärahoitus lastensuojeluun ja lapsiperheitten kotiapuun. Hallintovaliokunta toteaa myönteisenä sen, että kunnille kompensoidaan täysimääräisesti verolainsäädännössä tehtyjen veroperustemuutosten seurauksena kunnille aiheutuvat verotulomenetykset kuntakohtaisesti lisäämällä vastaavasti kunnan peruspalvelujen valtionosuutta. Hallitusohjelmaan perustuen valtionosuuden mitoituksessa on otettu huomioon indeksitason jäädytys vuosille 2016—2019. Hallintovaliokunta pitää valitettavana, että valtionosuuksien indeksikorotuksista on jouduttu mainituiksi vuosiksi luopumaan.
Kuntataloutta on leimannut viime vuodet jatkuva kireys, ja tilanteen arvioidaan lähivuosina jatkuvan. Heikko taloustilanne, toteutetut valtionosuusleikkaukset sekä kuntien kantokykyyn nähden liian suuret velvoitteet ovat asettaneet kuntien taloudet ahtaalle ja heikentävät kuntien mahdollisuuksia vastata tulevaisuuden muuttuviin palvelutarpeisiin. Hallintovaliokunta pitääkin tärkeänä, että kuntataloutta tällä esityksellä vahvistetaan. Valiokunta katsoo kuntatalouden vakauden kannalta olevan välttämätöntä, että hallitusohjelmassa sovitut, vielä yksityiskohdiltaan täsmentymättömät kuntataloutta vahvistavat uudistukset saadaan valmisteltua ja toimeenpantua määrätietoisesti. Valiokunta kiirehtii myös kuntien tehtävien ja velvoitteitten määrän vähentämistä. Valiokunta pitää nykyisessä taloustilanteessa tärkeänä uutta kuntatalouden makro-ohjausta eli asetettua kuntatalouden rahoitusasematavoitetta ja kuntatalouden sitovaa euromääräistä menorajoitetta.
Arvoisa puhemies! Hallintovaliokunta esittääkin tämän lain hyväksymistä täsmentämällä tämän esityksen 55 §:ää, ja mietintöön sisältyy kaksi vastalausetta.