Kiitos, arvoisa puhemies! Hallitusohjelman mukaan hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkiyttämiseksi rikoslaissa. Lisäksi eri toimenpitein autetaan avioliittolakiin perustumattomaan niin sanottuun uskonnolliseen tai kulttuuriseen avioliittoon pakotettuja henkilöitä. Nyt annettu hallituksen esitys perustuu siis hallituksen hallitusohjelmaan. Sillä myös toteutetaan avioliittoon pakottamisen rangaistavuuden selkeyttä koskeva lakivaliokunnan ja eduskunnan ponsi, joka annettiin kevätkaudella 23.
Ehdotuksen mukaisesti rikoslain ihmiskauppaa koskeviin säännöksiin lisättäisiin, että ihmiskauppana rangaistavaa olisi teko, jonka tarkoituksena olisi pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon saattaminen. Avioliittoon pakottaminen on nykyisen sääntelyn mukaisesti ihmiskauppana rangaistavaa ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin saattamista koskevan tarkoituksen mukaisesti. Ihmiskauppaa koskevan säännöksen ja sitä koskevien lainsäädännön esitöiden perusteella voidaan kuitenkin pitää tulkinnanvaraisena sitä, onko avioliittoon pakottaminen rangaistavaa sellaisenaan, vai tulisiko kyseessä olla sellaisen pakkoavioliittoon saattamisen, jota voidaan pitää ihmisarvoa loukkaavia olosuhteita vastaavana. Ehdotuksen myötä sääntelyä selkeytettäisiin näiltä osin, kun pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon saattaminen säädettäisiin nimenomaisesti ihmiskauppateon tarkoitukseksi.
Sääntely kattaisi sekä pakkoavioliittoon että siihen rinnastettavaan liittoon saattamisen. Pakkoavioliittoon rinnastettavalla liitolla tarkoitettaisiin pakkoavioliittoa, jossa olisi juridisesti pätevän avioliiton sijasta kyse siihen rinnastettavasta liitosta, esimerkiksi niin sanotusta uskonnollisesta avioliitosta. Tästä käytiin keskustelua muun muassa lakivaliokunnassa viime kaudella avioliittolain muutoksen yhteydessä. Maahanmuuttajataustaiset naiset kertoivat meille, miten nämä uskonnolliset avioliitot kuitenkin ovat monin paikoin voimassa. Esityksen mukaisesti ihmiskauppaa koskeva säännös antaisi siten suojaa myös sellaiselle henkilölle, joka on pakotettu avioliittoon esimerkiksi tietyn uskonnollisen yhteisön sääntöjen mukaisesti mutta jonka avioliitto ei ole virallisesti solmittu asiaa koskevan lainsäädännön mukaisesti.
Esityksen mukainen pakkoavioliitto kattaisi sekä avioliiton solmimisvaiheen että tilanteen, jossa henkilöä estetään irtautumasta pakkoavioliitoksi muodostuneesta liitosta. Lisäksi esityksen myötä kävisi nykyistä selkeämmäksi, miten alle 18-vuotiaisiin kohdistuvaa pakkoavioliittoon saattamista tulkittaisiin. Alle 18-vuotiaiden osalta pakkoavioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon saattamisena pidettäisiin esityksen mukaisesti avioliittoon tai siihen rinnastettavaan liittoon saattamista ihan sellaisenaan, eli ihmiskauppasäännöksen mukaisten keinojen käyttämistä ja siten säännöksessä tarkoitettua pakottamista ei edellytettäisi.
Ehdotuksen tarkoituksena on selkeyttää avioliittoon pakottamisen rangaistavuutta koskevaa sääntelyä. Siten esityksellä vahvistettaisiin henkilökohtaisen vapauden ja koskemattomuuden sekä yksityiselämän suojaa. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2025.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia esittelystä. — Seuraavaksi sitten mennään puhujalistaan, ja tämän asiakohdan käsittely lopetetaan klo 17, koska on rajoitettu aikataulu käsittelyyn. — Ja sitten edustaja Perholehto, olkaa hyvä.