Arvoisa puhemies! Olemme tänään kuulleet salissa, kuinka valtio tukee kotitalouksia energiakriisin kourissa. Vastuullinen hallitus pitää huolen myös valtion tuloista, kun meillä on nyt paljon menoja, ja tilkitsemme tehokkaasti porsaanreikiä, joista valuu verotuloja Kankkulan kaivoon. Tasevapautus on poikkeussäännöksenä mahdollistanut esimerkiksi Carunalle verojen välttelyn jo vuosia. Kyllä, kyseessä on samainen yhtiö, jolle sähköverkot myytiin vasemmiston vastustuksesta huolimatta ja joka häikäilemättä nosti kuluttajien sähkönsiirtohintoja. Tässä häviäjänä oli kuluttaja. Ja kyllä, samainen yhtiö on käytännössä maksanut sijoitustuottoja verovähennyskelpoisina korkoina konsernin omistajille. Tämä on pienentänyt yhtiön verotettavaa tulosta Suomessa, ja häviäjä on selvä: se on tässä tapauksessa valtio, joka on menettänyt kymmenien miljoonien eurojen verotuloja.
Olen iloinen, että hallitus on ottanut asiakseen veropohjan vahvistamisen. Käsillä on yksi esimerkki sellaisesta verouudistuksesta, joka estää verotulojen valumisen matalan verotuksen maihin tai jopa veroparatiiseihin. Voitot tulee verottaa siellä, missä ne syntyvät. Tämä perussääntö tuntuu unohtuvan porsaanreikiä etsiviltä yrityksiltä turhan usein, joten on erittäin hyvä, että nämä reiät tukitaan. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia. — Edustaja Viitanen, olkaa hyvä.