Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten sekä kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi
(mietintöön sisältyy hylkäysehdotuksen sisältävä vastalause)
Käsittelyvaihe · eduskunnan käsittelytiedot
Puheenvuorot · kuka sanoi mitä
Kaikki asiakohtaan liittyvät puheenvuorot kokonaisina, lyhentämättöminä.
Arvoisa puhemies! Toisessa käsittelyssä on hallituksen esitys HE 80 näiltä valtiopäiviltä ja siihen liittyvä hallintovaliokunnan mietintö laeiksi kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten sekä kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä ja eräiksi niihin liittyviksi laeiksi.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän näkemyksen mukaan tämä hallituksen esitys olisi toteutuessaan riskialtis, koska se avaisi väylän työvoiman tarveharkinnan poistamiseen ainakin tietyillä ammattialoilla. Eduskuntaryhmämme katsoo, ettei ole toivottavaa kehitystä, että esityksen myötä TE-toimistot osin ohitettaisiin työvoiman saatavuuden harkinnassa. Muun muassa hallitusohjelmassa on linjattu, että työvoiman tarveharkinnassa pääsääntö on jatkossakin nykyisten käytäntöjen jatkuminen.
Perussuomalaiset ovat esityksen laajan valiokuntakäsittelyn aikana kiinnittäneet huomiota myös siihen, että EU-jäsenmaiden on pääsääntöisesti kohdeltava direktiivin tarkoittamia kolmansien maiden kansalaisia yhdenvertaisesti oman maan kansalaisten kanssa sosiaaliturvan alalla, mikä aiheuttaa useiden miljoonien eurojen lisäkustannukset. Tilapäisesti maassa oleskelevilla työntekijöillä olisi siis oikeus muun muassa julkisiin terveys- ja erikoissairaanhoidon palveluihin.
Periaatteellisesti tärkein seikka lienee kuitenkin se, että lakiehdotuksen myötä työvoiman saatavuusharkinnan soveltumisala murenisi nykyiseen verrattuna. Perussuomalaisten mielestä jatkossakin on ehdottomasti syytä ensin varmistua, onko suomalaisia työttömiä mahdollista työllistää. Tämän perusteella esitän mietinnön vastalauseessa ehdotetun mukaisesti, että lakiehdotukset 1—13 hylätään.
Arvoisa puhemies! Kuten perussuomalaisten edustaja Savio tuossa hyvin perustellusti toikin ryhmämme kannan, niin ilmoitan tässä, että kannatan edustaja Savion vastalausetta. Se on koko perussuomalaisen ryhmän toivomus. Ratkaisuna näissä on aina se, että voimme nopeuttaa prosesseja ja vapauttaa tiettyjä aloja, mutta juuri nämä perusteet, joita edustaja Savio toi esille, ovat meidän ryhmämme mielestä niitä, joiden vuoksi nämä esitykset tulisi hylätä.
Päätös · miten asiakohta ratkesi