Arvoisa puhemies! Joudun varmaankin pyytämään kohta uuden puheenvuoron esittääkseni sen lausuman, jonka olemme tässä aikeissa esittää tähän hallituksen sinänsä monella tavalla ansiokkaaseen mietintöön. On kuitenkin niin, että on ongelmallista, että verojärjestelmä on se väylä, joka joustaa silloin, kun eri eturyhmien etuja täytyy ajaa. Tässäkin tapauksessa on selvää, että näitä satovahinkoja ei voitu korvata muulla tavalla kuin verojärjestelmään puuttumalla. Tämä johtaa siihen, mikä on ylipäätäänkin tämän hallituksen toimintalinja, että verojärjestelmä on se, jonka pohjaa ja tiiviyttä ollaan aina valmiita kyseenalaistamaan. Siitä syystä on tehtävä ehdottoman selväksi, että tämä järjestely on kertaluontoinen, ja toivonkin, että tässä keskustelussa edustajat vahvistavat sen, että enää koskaan ei ole tarkoitus tätä samaa menettelyä käyttää.
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maataloudessa käytettyjen eräiden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta annetun lain 4 §:n väliaikaisesta muuttamisesta
(mietintöön sisältyy kaksi vastalausetta, joissa hylkäysehdotus ja lausumaehdotuksia)
Käsittelyvaihe · eduskunnan käsittelytiedot
Puheenvuorot · kuka sanoi mitä
Kaikki asiakohtaan liittyvät puheenvuorot kokonaisina, lyhentämättöminä.
Arvoisa puhemies! Tulen myös myöhemmin kannattamaan omassa puheenvuorossani esitystä, minkä edustaja Harakka tekee. Mehän olemme keskustelleet tästä asiasta moneen kertaan ja olemme myös sosiaalidemokraatteina ilmaisseet tukemme sille, että tällaisessa poikkeuksellisessa tilanteessa meidän on huomattava, että vahinkoja on syntynyt, ja näitä vahinkoja tulee inhimillisyyden nimissä korvata. Olemme pitäneet ongelmallisena sitä, että tämä korvaustapa menee nyt kevyen polttoaineen verohelpotuksen kautta, jolloin tietenkään se ei ole ympäristöllisesti ja ilmastollisesti paras ratkaisu. Toisaalta olemme kiinnittäneet huomiota juuri tähän, että jatkossa on oltava varmuus siitä, että tämä järjestely tällaisenaan on kertaluonteinen, ja tulisi löytää toisenlaisia keinoja.
Tässähän ongelmaksi nousi muun muassa uusiutuvien energialähteiden asema kuivureissa, jolloin käy niin, että välttämättä tämä tuki ei sitten tule kaikille niille, jotka oikeasti menetyksiä ovat kärsineet. Tässä tapauksessa kärsimään joutuvat ne, jotka käyttävät uusiutuvia energialähteitä. Ja siksi olemme esittämässä tähän lausumaa — hyväksymässä esityksen tietenkin, mutta lausuman puolesta toivomme — että eduskunta voisi antaa tukeaan sille, että etsisimme tälle asialle jatkossa tarkoituksenmukaisia järjestelmiä.
Arvoisa puhemies! Vaikka tuossa edustaja Viitanen hivenen pehmenteli edustaja Harakan puheenvuoroa, niin täytyy kyllä ihmetellä sitä, onko SDP:llä synnyinperäinen vastustus kotimaisen ruuantuotannon kannattavuutta kohtaan ja myös sitä kohtaan, että pidetään huolta siitä, kun tulee tällainen poikkeuksellinen ahdinkotilanne, mikä maataloudessa tuli viime syksynä, että edes jollain tavalla pyritään kompensoimaan niitä kustannuksia, jotka aiheutuivat kuivauskustannuksina ja energiakustannuksina.
Minä toivon — kun täällä Harakka sanoi, että tämä on viimeinen kerta — että SDP:n johdolla vakuutetaan, että te olette tukemassa suomalaisen omavaraisen ruuantuotannon toimintaedellytyksiä. Oletteko valmiita siihen, että meillä pystytään jatkossakin turvaamaan ja tuottamaan puhtaita elintarvikkeita suomalaisille, vai oletteko kaunainen puolue, joka aina, kun pystyy iskemään maataloutta, iskee ja käyttää tilaisuutta hyväkseen? [Timo Harakka pyytää vastauspuheenvuoroa]
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
Edustaja Harakka, myönnän vastauspuheenvuorot pyyntöjärjestyksessä.
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Harakka, viime hallituskaudella, teidän valtiovarainministerikautenanne, poistettiin satovahinkolaki, jolla olisi voinut maksaa korvauksia kriisissä oleville viljelijöille suoraan. Teidän vuoksenne se on poistettu. Ja nyt te haluatte, kun viljelijät ovat nöyryytettyinä maassa, vielä polkea heitä syvemmälle sinne. En ymmärrä, eikö teille merkitse se, että elintarvikeketju työllistää lähes 300 000 ihmistä. Siellä monet osaavat kädet saavat töitä, mutta eivät saa, jos sitä alkutuotantoa ei ole. Ja, edustaja Harakka, te olitte vastustamassa sitä, että Makeraan lisättäisiin rahoja, joilla sitä uusiutuvaa pystyttäisiin kuivureissa jatkossa käyttämään.
Arvoisa puhemies! Tästä on käyty muutaman kerran keskustelua tässä salissa, mutta kiteytän vielä kerran meidän ajatukset asiasta: Maataloudenharjoittajia voi ja pitääkin tukea. Me emme vastusta tätä satovahinkojen kompensointia vaan sitä tapaa, millä tämä tehdään.
Tässä on muutama pointti, miksi tämä on väärä tapa: Yksi on se, että fossiilisten energialähteiden käyttö lisää ilmaston lämpenemistä. On kestämätöntä kompensoida ilmaston lämpenemisestä aiheutuvia satovahinkoja entisestään fossiilisten energialähteiden käytöllä. Toinen asia on se, että tämä tuki ei kohdennu tarkoituksenmukaisesti. Kolmas on se, että tämä ei ota huomioon ympäristöystävällisiä tapoja käyttäviä. Ja neljäs on se, että tämä luo ennakkotapauksen. [Puhemies koputtaa]
Tästä voin puhua vielä lisää omassa puheenvuorossani.
Arvoisa puhemies! Ei ole kulunut kuin noin puolitoista vuotta siitä, kun eduskunnassa kävimme laajaa keskustelua KD:n jättämästä välikysymyksestä koskien maataloutta. Silloin koko sali oli yksimielinen siitä, että Suomen maatalous oli kriisissä ja tarvitsi lisää tukea. Tämän jälkeen on tapahtunut sitten viimekesäinen ja ‑syksyinen iso satovahinko, ja sen takia tämä kertaluonteinen satovahinkojen korvaus on hyvin perusteltua. KD kannatti tätä myöskin valiokuntakäsittelyssä.
Tämän tuen perusteena ovat, niin kuin sanoin, syksyn poikkeuksellisen vaikeat korjuuolosuhteet ja niistä aiheutuneet, lisääntyneet kone‑ ja viljankuivauskustannukset. Ja on hyvä muistaa, että traktorit Suomessa eivät vieläkään toimi hakkeella vaan siinä tarvitaan fossiilista polttoöljyä.
Arvoisa puhemies! Kyllä tässä mietinnössä on todettu, että tämän pitäisi olla vähän niin kuin laitimmainen kerta, ja tämä on tällä tavalla kertaluontoinen, hätäpäissään tehty ratkaisu.
Sinällään ongelma on ollut todellinen, mutta ei se sitä tarkoita, että millä tahansa menettelyllä siihen ongelmaan pitää vastata, vaan menettelyn pitää kestää päivänvalo ja periaatteet niin ympäristön kannalta kuin kohdentumisenkin kannalta. Mitä järkeä on luoda malli, jossa annetaan tukea sellaisille, joille ei ole vahinkoja tapahtunut, ja ollaan antamatta tukea sellaisille, joille vahinkoja on tapahtunut?
Elikkä tämä kohdentuminen on selkeä ongelma tämän huonon ympäristöohjaavuuden lisäksi. Kyllä tämä kritiikin paikka on selvästi, ja valiokunta on myöskin hallituspuolueiden äänin tähän mietintöön tämän kritiikin kirjoittanut.
Arvoisa puhemies! Kyllä keskustan edustajat tässä ovat nyt joutuneet pinnistämään mielikuvituksensa äärimmilleen moittiakseen meitä siitä, että me olemme täsmälleen samaa mieltä. Me kannatamme tätä satovahinkojen korvaamista esitetyssä laajuudessa ja esitetyllä tavalla, kuten jokainen tässä salissa tietää, vaikka teeskentelee toisin. Mikäs siinä, se on ihan sallittua.
Mutta, kuten edustaja Uotila sanoi, valiokunta kiinnitti huomiota siihen, että tämä ei ole kestävä tapa. Ja me olemme yhtä lailla kuin koko tämä sali huolissamme siitä, mikä on suomalaisen maatalouden tulevaisuus ilmastonmuutoksen ääriolosuhteissa. Silloin on löydettävä pysyvä keino, koska EU Suomelta kielsi sen aikaisemman tavan toimia ja tämä vakuutuspohjainen menettely ei ole toiminut. Siksi valiokunta, joka ei todellakaan teeskentele olevansa maatalouden asiantuntijavaliokunta, kuitenkin rohkenee toivoa, että löytyisi pysyvä tapa huolehtia siitä, että nämä tulevat satovahingot [Puhemies koputtaa] korvataan kestävämmällä tavalla.
Arvoisa herra puhemies! Ymmärrän, että vihreät suhtautuvat tähän nihkeästi. Hehän luulevat, että sähkö tulee pistorasiasta ja maito tulee purkista ja leipä uunista, [Välihuutoja vasemmalta] mutta tähän tarvitaan kyllä vielä suomalaista ruuantuotantoakin, että se maito sinne purkkiin saadaan.
Minun mielestäni silloin, kun tällaiset ongelmat eivät ole kiinni itse maanviljelijästä vaan poikkeuksellisista sääolosuhteista, on oikeus ja kohtuus, että me etsimme keinon, jolla voimme kohdentaa EU-lainsäädännön mukaisesti ja sen ehtojen puitteissa tukea näille suomalaisen ruuan tuottajille. Suomalainen ruoka työllistää paljon, se on hyvää, se on tutkitusti myös puhdasta, ja silloin on tärkeää, että me huolehdimme siitä, että Suomessa tuotetaan ruokaa myös tulevaisuudessa. Ja niin kuin tässä esitetään, jatkoa varten tulee etsiä vielä tehokkaampia keinoja, miten voimme vastata näihin haasteisiin.
Arvoisa herra puhemies! Todella tässä lakiehdotuksessahan ei ole varsinaista vastalausetta, ja se on hyvä asia. Mikä tässä on ongelma, on se, että tuen määrä on riittämätön ja se tulee liian myöhään. Tässä ei ole löytynyt nopeampaa tapaa toimia.
Mutta todella, niin kuin tässä todettiin, meidän ruokastrategiassa pitää ruveta miettimään näitä ilmastoriskejä. Ilmastonmuutos näkyy jo pirtin ikkunasta, se on fakta. Me näimme ehkä jo viime syksynä osin sitä ilmiötä, että sateet lisääntyvät, eli riskit kasvavat ei yksin Suomessa vaan globaalisti, Euroopassa, ja silloin meillä pitää olla tae siitä, että viljelijät saavat kohtuullisen korvauksen, koska ei tule nuoria viljelijöitä alalle, ellei siinä ole myöskin kannattavuuden näkymä tulevaisuuteen. Tässä mielessä tämä vaatii jatkotyöskentelyä, koska nykytilanne ei ole tyydyttävä.
Arvoisa puhemies! Edustaja Rantakankaan tuohtumus oli kyllä erittäin näyttävää, mutta täytyy sanoa, että kirves kajahti pahemman kerran kiveen. Ei täällä kukaan ole ollut eri mieltä siitä, ettei tukea pidä antaa, edustaja Rantakangas. Jos luette sen valiokunnan mietinnön, niin sehän on tältä osin yksimielinen. Sehän on yksimielinen. [Pia Viitanen: Vihreiltä on vastalause mutta meiltä ei!] Ja nyt te paheksutte äänekkäästi sitä, että täällä edustaja Harakka sanoo, että tämän tuen on oltava kertaluonteinen. Haluan kuitenkin huomauttaa, että tämä valiokunta esittää yksimielisesti keskustalaiset jäsenet mukaan lukien, että valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että korvaus on kertaluonteinen. Nämä raskaat moitteet eivät siis tule tänne, vaan ne kohdistuvat teidän keskustalaisiin kollegoihinne tässä valiokunnassa.
Fossiilisten polttoaineiden tukeminen on älytöntä hommaa, sitä ei pitäisi enää tehdä. Pitäisi ottaa huomioon niitäkin viljelijöitä, jotka ovat satsanneet uusiutuviin. Siitä tämä huoli lähtee.
Arvoisa puhemies! Nyt on tärkeää, että kun tulee tällainen ahdinko kuin viime syksynä tuli, niin myöskin valtiovalta lähtee pieneltä osaltaan kompensoimaan niitä menetyksiä. Tämähän on vain pieneltä osaltaan kompensaatio niihin kustannuksiin, joita syntyy, ja niihin tappioihin. [Välihuutoja vasemmalta] Ennen kuin sanotaan, että tämä on nyt ainutkertainen viimeinen kerta, niin pitäähän olla korvaava järjestelmä olemassa. Nyt on tärkeää kuulla myöskin opposition suunnalta, että te olette kannattamassa sitä, että luodaan tänne maatalouden turvaksi näitten säävaihteluitten ja sään aiheuttamien katastrofien osalta järjestelmä, johon jokainen suomalainen veronmaksaja osallistuu: ei niin kuin esimerkiksi Venäjä-pakotteitten osalta, jolloin suomalainen talonpoika joutuu kantamaan päävastuun siitä, että pakotteet, vastapakotteet merkitsevät sitä, että neljännes tuloista lähtee pois — ilman että yksikään viljelijä on voinut vaikuttaa tähän katastrofiin, mikä on olemassa.
Eli jos te olette tukemassa tätä uuden järjestelmän rakentamista ennen kuin sanotaan, että tämä on piste ja loppu, niin silloin on kaikki hyvin. Edustaja Heinäluoma, arvostan tätä teidän tukeanne keskustalaiselle, suomalaisen ruuantuotannon turvaavalle politiikalle. [Välihuutoja vasemmalta — Naurua]
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
Kun edustajat noin aktiivisesti nimeltä toisiaan puhuttelevat, sallin vielä vastauspuheenvuoron edustaja Heinäluomalle.
Arvoisa puhemies! Edustaja Rantakangas selvästikin aloitti perääntymisen tässä kritiikissään mutta tekee sen aika loivaliikkeisesti. Vielä kerran: Eihän tästä olla eri mieltä, että pitää korvata näitä satovahinkoja. Kysymys on vain siitä, millä tavalla se tehdään — millä tavalla se tehdään. Ja nyt valiokunta ihan viisaasti yksimielisesti sanoo, että tämän pitää olla kertaluonteinen ja tätä ei saa jatkaa. [Antti Lindtman: Eikös Kalli johda sitä?] — Niin, se taitaa olla keskustan edustaja Kalli, joka on tämän valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja. [Antti Lindtman: Niin olikin, joo!]
Siis eikö voitaisi keskittyä siihen, että sen sijaan, että puhutaan siitä, pitääkö tukea, niin puhuttaisiin siitä, miten tuetaan. Ja siitä kun puhutaan, niin pitäisi aika nopeasti tulla se havainto, että ei tueta, hyvät kollegat, enää fossiilisten polttoaineiden käyttöä, joka aiheuttaa ilmaston lämpenemistä, joka on täysin väärä signaali ja joka lisäksi tarkoittaa sitä, että ne, jotka ovat satsanneet uusiutuviin maataloudessa, joutuvat kärsimään, koska eivät saa tätä tukea satovahinkoihin.
Edustaja Rantakangas, ottakaa vielä yksi puheenvuoro ja sanokaa, että olin väärässä ja pyydän edustaja Harakalta anteeksi. [Naurua]
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
Edustaja Rantakankaalle ei myönnetä tässä vaiheessa enää vastauspuheenvuoroa.
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Heinäluoma kyllä oikein juuri äsken kuvasi tuon asian. Minun mielestäni on epäviisasta ja epähienoa tehdä politiikkaa tästä yhteisestä ja yhdennäköisyydestä, mitä tähän liittyy.
Edustaja Rantakangas ja edustaja Kalmari, te syyllistytte politikointiin ja haluatte itsellenne jotakin hyvää tästä, niin kuin te olisitte esitaistelijoita ja olisitte halunneet vielä enemmän, mutta olette kuitenkin nyt yhteisesti tämän mietinnön takana. Kannattaa katsoa pikkusen peiliin.
Ja edustaja Heinonen, te taidatte olla eduskunnan ainoa kansanedustaja, joka hakee vielä tinkimaitoa maatilalta. Kyllä se maito todellakin tulee purkista ja sähkö tulee töpselistä. Se on niin kuin nykypäivää. En tiedä, poljetteko kuntopyörällä teillä television käyntiin vai mitä teette, mutta joka tapauksessa kannattaa pohtia, mitä täällä lausuu. Että kyllä se maito oikeasti tulee purkista. [Naurua]
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
Edustaja Kalmarin nimi tässä mainittiin, ja edustaja Kalmari, teillä vastauspuheenvuoro.
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Heinäluoma totesi, että fossiilisten polttoaineitten tukeminen on älytöntä hommaa. Minä toivon, että jokaisessa kunnassa, missä SDP:n edustajat ovat valtuutettuina, lopetetaan kivihiilen tukeminen fossiilisena polttoaineena. Te voitte tehdä sen päätöksen näppärästi omissa kotikaupungeissanne. [Kokoomuksen ryhmästä: Helsingissä!] Mielestäni on ihan älytöntä, että Helsinkikin niin isolta osin tällä hetkellä lämpenee yhteiskunnan tukemalla kivihiilellä.
Mutta mitä siihen tulee, miten jatkossa — kun SDP:n Heinäluoma poisti satovahinkolain — sitten voisimme tällaisissa tilanteissa auttaa. Tähän ollaan jo EU:n päässä neuvottelemassa esimerkiksi lainajärjestelyihin mahdollisuuksia ja myöskin uudentyyppiseen satovahinkolakiin suunnittelemassa vakuutuspohjaista korvausjärjestelmää, [Puhemies koputtaa] johon osallistuisivat myös viljelijät.
Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietinnön mukaan tämä tosiaan on kertaluontoinen korvaus, ja se edellyttää myös valtioneuvostoa tulevaisuudessa miettimään toisenlaisia ratkaisuja tämän suhteen, mutta minun mielestäni tässä salissa tästä asiasta on tehty aivan älytön kysymys — ei se tämän kokoinen oikeastaan ole. Että jos tämä korvaus on 600 euroa per viljelijä ja jos ajatellaan, että reilusti yli puolet, lähes kolme neljäsosaa siitä menee just nimenomaan traktoreitten ja koneitten polttoaineitten korvaamiseen, niin se osuus, mikä siellä kuivureissa on mennyt polttoaineisiin tai muihin, on tosi pieni. Jos ajatellaan sitä kahtasataa, mikä siellä on, niin ne, jotka ovat investoineet näihin biopolttoainetta käyttäviin kuivureihin, ovat todennäköisesti paljon isompia kuin keskimäärin ne maanviljelijät, jotka eivät ole pystyneet niihin investoimaan, ja sen takia heille sen kaksisatasen korvaaminen ei ole niin iso asia kuin tämä keskustelu täällä edellyttäisi.
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
Verojaoston puheenjohtaja, edustaja Kiviranta.
Arvoisa puhemies! Maataloudella ei ole vain näitä satovahinko-ongelmia, vaan yleensäkin taloudellisia, toimeentulo-ongelmia. Minusta tämä keskustelu, mitä täällä on hyvähenkisesti käyty, on sellainen, että se pitäisi hyödyntää laajemminkin maatalouden hyväksi. Täällä on suhtauduttu erittäin myönteisesti tähän keskimäärin 690 euron suuruiseen satovahinkokorvaukseen tilaa kohti, ja jos sitten suhtaudutaan jatkossakin yhtä myönteisesti, niin kannattaa jo melkein sitten lähteä yhteistyöhön vaikka parlamentaarisessa maatalouskomiteassa parantamaan maatalouden asemaa.
Arvoisa puhemies! Edustaja Kiviranta puuttui tärkeään asiaan: maatalouden tulokehitys on ollut miinusmerkkinen vuosia. Tämän vuoden tulo- ja menoarvio on miinusmerkkinen, eli hallitus leikkasi tältäkin vuodelta maatalouden tukia. Tämä on tosiasia. [Eero Heinäluoma: Olisiko välikysymyksen paikka?] Ja kun katsoo viime kesää, katovuosi: 150—200 miljoonaa tappiota viljelijöille. Nyt hallitus viisaasti päätti kompensoida 25 miljoonaa euroa, mutta tämä mietinnössä oleva ponsi vain asettaa kyseenalaiseksi sen, onko viisasta tukea kevyttä polttoöljyä, kun 20 prosenttia kuivaajista toimii hakkeella. Eikö olisi kuitenkin voitu ottaa myös hake tähän tukeen mukaan? Siihen perustuu tämä vastalause. Kaikki me olemme yksimielisiä siitä, että on paikallaan tässä vaiheessa tukea maataloutta.
Ja mitä tulee sitten jatkoon, niin edustaja Rantakangas tietää, kun oli Unkarissa mukana, että siellä oli rahastomalli. Eli viljelijät ja valtio osallistuvat tähän rahastoon, jonka kautta korvataan näitä menetyksiä, jos niitä tulee.
Arvoisa puhemies! Nyt on kysymys satovahingoista, ja ne ovat olleet massiiviset. Niitä pitää korvata. Myös sosiaalidemokraateille, vihreille ja vasemmistoliitolle on varmaan tärkeää, että ruokaa tuotetaan Suomessa jatkossakin.
Tässä on nyt vähän sellainen vastakkainasettelun tuntuma maaseutu vastaan kaupunki, ja siitä meidän pitää kyllä päästä eroon. Perussuomalaiset ehdottivat vaihtoehtobudjetissaan 20 miljoonaa satovahinkovakuutukseen lisää, mutta se kaatui. Viljelijöiden määrä vähenee vuosi vuodelta. EU:ssa kun ollaan, niin on hyvin haasteellinen tilanne, kuinka meidän viljelijöidemme ja oman ruuantuotantomme käy jatkossa. Joten meidän kaikkien pitää taistella suomalaisen maatalouden puolesta.
Arvoisa puhemies! Viime syksynä nämä satovahingot olivat todella mittavia ja oli surullista katsella niitä lakoontuneita ja korjuukelvottomia viljapeltoja. Monien tilojen tilanne oli jo siinä vaiheessa erittäin vaikea, ja maanviljelijöiltä tuli viestejä, että he miettivät, pystyvätkö he ostamaan kevään siemenviljoja. Siinä mielessä tuntuu kummalliselta, että täällä on puolueita, jotka ovat valmiita jättämään hylkäysesityksen tämänkin kohdalta. [Välihuuto vasemmalta] — Lausumaesityksiä toki myöskin, mutta erityisen kummallisena pidän sitä, että joittenkin mielestä tätä kompensaatiota ei tulisi tehdä. Ihmettelen, eikö todellakaan tässä salissa löydy yhteistä tukea sille, että meidän tulisi suomalaista maanviljelijää ja kotimaista elintarviketuotantoa olla tätä kautta tukemassa.
Itselleni oli epäselvää se, onko tieto tästä tuesta tullut tarpeeksi ajoissa maanviljelijöille. Ja meille kyllä ministeri vakuutti, että tieto on verottajan kautta lähetetty hyvissä ajoin. Toivotaan, että hakemukset ovat myöskin sitä myöden tehty.
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
Arvoisat edustajat! Olen tässä vaiheessa merkinnyt vastauspuheenvuorot vielä seuraaville edustajille: edustajat Viitanen, Hautala, Yanar, Heinäluoma, Eestilä, Kalli ja Uotila, ja näillä kaiketi mennään. — Edustaja Viitanen, teillä vastauspuheenvuoro.
Arvoisa puhemies! Ihan selvyyden vuoksi: SDP kannattaa tätä esitystä. Esitämme lausumaa, joka vahvistaa niitä viestejä, mitä koko valiokunta yksimielisesti on lähettänyt tuen kertaluonteisuudesta, korvaavan tavan kehittämisestä ja huolesta tästä uusiutuvan energialähteen käytöstä.
Jos edustaja Rantakangas malttaisi lukea nämä asiakirjat tai edes ne ponnet, mitä esitetään, [Eero Heinäluoma: Ei ehdi, kiire!] niin täällä SDP esittää, että ”ryhtyy välittömästi valmistelemaan satovahinkojen korvaamisen mallia, joka korvaa kertaluonteiseksi tarkoitetun menettelyn” valtiovarainvaliokunnan ja maatalousvaliokunnan mietintöjen mukaisesti. Eli te puhuitte täsmälleen samasta tarpeesta, mitä me esitämme tässä, joten teen sen johtopäätöksen, että tulette äänestämään tämän lausuman puolesta, koska tässä lausumassa edellytetään juuri sitä, mitä te äsken itse edellytitte tapahtuvan. Eli toivon, että edustaja Rantakangas sitten, kun äänestys tulee, äänestää tämän SDP:n lausuman mukaan, koska se on [Puhemies koputtaa] täsmälleen sama asia, mitä te itse äsken vaaditte.
Arvoisa herra puhemies! Kuten kaikki tiedämme, viime vuosi oli poikkeuksellinen vuosi, ja sen johdosta kertaluonteisen tuen myöntäminen oli täysin perusteltua. Tämä valittu konsti elikkä valmisteveron palauttaminen kohtelee mielestäni varsin tasapuolisesti viljelijöitä, koska siellä on niin traktoreiden, puimureiden kuin kuivauspolttoaineidenkin hankinta ollut tarpeellista.
On tarpeellista, että me pohdimme jatkossa sitä, mikä on se satovahinkojärjestelmä. Nykyiset vakuutusjärjestelmät eivät palvele riittävässä määrin, vaan on mietittävä muita vaihtoehtoja. Siinä mielessä tällainen rahastomalli olisi hyvin perusteltua. Esimerkiksi jos valtio laittaa 10 miljoonaa ja viljelijät 10 miljoonaa, on vuodessa 20 miljoonaa kartutettu rahastoa, ja jos esimerkiksi 4—5 vuoden välein on satovahinkoja tulossa, niin 80—100 miljoonaa olisi silloin jo rahastossa varoja korvata, ja viime vuoden vahingot olivat 100—150 miljoonan [Puhemies koputtaa] euron välillä.
Arvoisa puhemies! Olisi toki hyvä kuulla hallituspuolueiden edustajilta argumentteja sen sijaan, että maalaatte kauhukuvia meidän näkemyksistämme. Ollaan sanottu, että tämä tukitapa ei ole oikein. Sen sanoo myös hallituksen esityksen muutama kohta. Siinä sanotaan esimerkiksi, että tämä tuki ei kohdennu tarkoituksenmukaisesti. Tämä on ihan hallituksen esityksen oma kirjoitus. Lisäksi tässä puhutaan juuri tästä ennakkotapausluonteesta. Se, että myönnetään tällä kertaa, ei tarkoita sitä, että mahdollisissa samankaltaisissa tilanteissa tämä tuki myönnettäisiin, ja sanotaan, että tällainen vaara on olemassa.
Kolmas kohta on toki tämä fossiilinen näkökulma. Tämä ei sovi meidän ilmastotavoitteillemme. Tämä tuki ei ole hyvä tuki tässä mielessä. Lisäksi ne harjoittajat, jotka käyttävät ympäristöystävällisempiä tapoja, eivät saa korvausta.
Näihin argumentteihin, jos vastaatte, olisin kiitollinen. Näihin ei ole nyt monen kerran perusteella vastattu. Maalaatte kauhukuvia. Vastatkaa näihin argumentteihin.
Arvoisa puhemies! Todellakin tämä satovahinkoasian korvaus on varmaan tullut tässä huolella käsiteltyä, ja selvästi näkyy, että eduskunnassa on vahva tahto, että näissä poikkeusolosuhteissa tullaan vastaan, ja viljelijöille on tarve antaa korvaus. Toivoisin, että eduskunta voisi olla yksimielisesti tämän valiokunnan perusehdotuksen takana, ja niin kuin edustaja Viitanen täällä viittasi, sitähän tämä edustaja Harakan tuleva lausuma tulee korostamaan, että tämä järjestelmä kaipaa selkiintymistä ja parantamista, jotta ei jouduta semmoiseen tilanteeseen, että hyvässä tarkoituksessa viljelijöiden auttamiseksi tehdään huonoa tukipolitiikkaa eli edistetään fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Tänä päivänä, kun me tiedämme, mitkä riskit ilmaston lämpenemisestä on ja kuinka paljon joudumme maksamaan kaikkialla muualla päästöjen vähentämisestä, se ei ole järkevää politiikkaa.
Huomautan kuitenkin, edustajat Rantakangas ja Kalmari, että käsittääkseni te olette olleet hallituksessa jo kolme vuotta, eli sinä aikana on mahdollisuus tehdä uutta lainsäädäntöä. Sehän on hallituksen yksi tehtävä, tehdä esityksiä eduskunnalle [Puhemies koputtaa] lainsäädännöstä, eli jos tässä on korjattavaa, niin niitä esityksiä voi tehdä.