Arvoisa puhemies! Olemme puolustusministeriössä valmistelleet kiireellisenä tämän hallituksen esityksen Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen sotilaallisia valmiuksia palvelevaan ampumakoulutukseen. Tausta tälle muutokselle perustuu viime syksynä hyväksytyn puolustusselonteon sekä turvallisuusympäristön muutosta koskevan selonteon kirjauksiin ja puolustusvaliokunnan, voi sanoa, vahvaan lausumaan. Puolustusvaliokunta taitaa olla parhaillaan tuolla pohjoisessa tutustumassa Puolustusvoimien toimintaan, joten he eivät pääse ainakaan täysimääräisesti osallistumaan tähän keskusteluun, valitettavasti, mutta he pääsevät sitten valiokunnassa tähän syvemmälle.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on lisännyt voimakkaasti kansalaisten kiinnostusta vapaaehtoista maanpuolustusta kohtaan, ja tällä esityksellä vastaamme tähän kansalaisten osoittamaan vahvaan maanpuolustustahtoon. Esityksen perusvalmistelu on toteutettu puolustusministeriön asettamassa valmistelutyöryhmässä, jossa on ollut edustus puolustusministeriöstä, sisäministeriöstä, Pääesikunnasta, Poliisihallituksesta ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksestä. Työryhmässä on myös kuultu Rajavartiolaitoksen edustajaa asiantuntijana.
Tällä lakimuutoksella, hyvät kansanedustajat, mahdollistetaan Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen aseiden ja patruunoiden käyttö MPK:n sotilaallisia valmiuksia palvelevassa ampumakoulutuksessa. Lisäksi ammunnoista saadaan liikkuvampia ja tilanteenmukaisempia. Ampumakoulutuksessa ei saisi ampua sarjatulta. MPK:n sotilaallisia valmiuksia palvelevaan ampumakoulutukseen tulevat mukaan myös Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen harjoitusampumatarvikkeet eli esimerkiksi rynnäkkökivääreiden ja ilmatorjuntakonekiväärin niin sanotut paukkupatruunat ja kevyiden kranaatinheittimien harjoitusampumatarvikkeet. Tämä mahdollistaa simulaattoreiden käyttämisen.
Arvoisa puhemies! Lisäksi tässä hallituksen esityksessä tarkennetaan MPK:n kansainvälisen harjoitustoiminnan sääntelyä siten, että MPK:n on mahdollista järjestää kursseja ulkomailla samalla tavalla kuin Suomessa. Lisäksi MPK voi lähettää kurssilaisia, kilpailijoita, tuomareita ynnä muuta henkilöstöä muiden maiden asevoimien ja kansainvälisten organisaatioiden järjestämiin harjoituksiin, kursseille ja sotilastaitokilpailuihin.
Haluan kuitenkin korostaa, että kaikki nyt muutoksen kohteena oleva toiminta tapahtuu Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen henkilökunnan ohjauksessa, valvonnassa ja määräyksenantovallan alla. Eli mitään villiä länttä tässä ei siis olla luomassa, vaan vastaamme vastuullisesti ja hallitusti kansalaisten voimakkaasti kasvaneeseen kiinnostukseen vapaaehtoista maanpuolustusta kohtaan.
Tämän lain tavoiteltu voimaantulo olisi heinäkuun alusta eli varsin pian, mutta se on tietysti eduskunnasta kiinni. Eduskunta ottaa tietysti sen ajan, jonka haluaa, mutta voin kertoa, että kyllä tätä tuolla kentällä aika lailla odotellaan, ja kovin toivottavaa olisi, että tämä saataisiin eduskunnassa lähiviikkoina käsiteltyä ja laki sitten ripeästi voimaan.
Arvoisa puhemies! Totean vielä lopuksi, että maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen päätettiin tämän vuoden toisessa lisätalousarviossa lisätä 3,163 miljoonaa euroa, josta Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK saa valtaosan. Tämä lisäys on merkittävä, ja sillä mahdollistetaan MPK:n tavoite tuplata koulutuksen määrä. Jos eduskunta hyväksyy tämän lakiesityksen, voi sanoa, että sekä resurssien että lainsäädännön puolesta vapaaehtoinen maanpuolustus saa loppuvuodeksi merkittävän parannuksen toimintaedellytyksiinsä.
Puhemies Matti Vanhanen
Edustaja Lehto.