Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys avoimuusrekisterilaista lisää merkittävästi päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä. Nyt esitettävä laki lobbaajien rekisteröintivelvoitteesta on maailmalla yksi yleisimmistä lobbauksen avoimuutta lisäävistä välineistä.
Vihreät ovat vaatineet jo useamman vaalikauden ajan selkeitä pelisääntöjä lobbaamiselle, joka tähän asti on ollut melkoinen villi länsi ja yllätti ainakin minut saapuessani tänne ensimmäistä kertaa kansanedustajana. Vihreiden mielestä kansalaisilla on oikeus tietää, kenen ehdoilla tai tiedoilla lainsäädäntöä täällä eduskunnassa tai ministeriöissä valmistellaan. Lisäksi avoimuusrekisteri torjuu epäasiallista vaikuttamista, kun päätöksentekoon vaikuttavat toimijat ovat kaikkien kansalaisten saatavilla. Avoin ja läpinäkyvä päätöksenteko vahvistaa kansalaisten luottamusta eduskunnan päätöksentekoa ja demokratiaa kohtaan. On siis suomalaisen demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen mukaista, että saamme avoimuusrekisterin vihdoin maaliin.
Arvoisa puhemies! Avoimuusrekisterilaki velvoittaa kaikkia lobbausta harjoittavia yrityksiä, yhdistyksiä, säätiöitä ja muita toimijoita rekisteröitymään valtakunnalliseen lobbausrekisteriin. Lain soveltamisala pitää sisällään ministeriöt ja eduskunnan. Lakivaliokunnan mukaan hallituksen esittämää soveltamisalaa puoltaa se, että kyse on uudesta sääntelystä, josta ei ole aikaisempaa kokemusta. Eduskunnan ja ministeriöiden kattaminen on olennaista, koska suurin osa vaikuttamistoimintaa kohdistuu niihin, ottaen huomioon niiden aseman suomalaisessa lainsäädäntö- ja budjettiprosessissa. Vaikuttamistoimintaa kohdistuu kuitenkin myös hallinnon muille tasoille. Siksi on erittäin hyvä, että lakivaliokunta ehdotti asiasta lausumaa, jonka mukaan lain soveltamisalaa seurataan ja arvioidaan sen laajentamista myös muille hallinnonaloille. Vihreät kannattivat lain laajempaa soveltamista ja olisivat olleet valmiita hyväksymään esimerkiksi virastot mukaan lain soveltamisen piiriin. Toivottavasti lain soveltamisalaa laajennetaan jatkossa.
Arvoisa puhemies! Sidosryhmien, yritysten ja muiden tahojen tapaaminen on olennainen osa kansanedustajan työtä. Lobbauksen on kuitenkin oltava mahdollisimman läpinäkyvää, jotta epäasiallista vaikuttamista voidaan torjua ja päätöksenteon avoimuutta lisätä. Yhtä tärkeää on kuitenkin se, ettei avoimuusrekisterilaki keskitä vaikuttamistyötä vain pienen piirin vaikuttajayrityksille. Siksi pidän hyvänä, että lain soveltamisalan ulkopuolelle on jätetty ruohonjuuritason vaikuttamistoiminta ja järjestäytymätön kansalaistoiminta. Näin varmistetaan, että politiikkaan pystyvät osallistumaan kaikki väestöryhmät.
Suomessa on puhuttu yli kahden vuosikymmenen ajan lobbauksen sääntelyn tarpeesta. Nyt tuo tavoite vihdoin toteutuu ja Suomesta tulee ensimmäinen Pohjoismaa, joka vaatii lobbaajien rekisteröitymistä. Se on tärkeä askel kohti läpinäkyvämpää päätöksentekoa, joka toivottavasti entisestään lisää kansalaisten luottamusta demokratiaa kohtaan.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia. — Edustaja Holopainen Mari, olkaa hyvä.