Arvoisa puhemies! Kun lukee hallituksen vuosikertomusta ja sen liitettä, jossa ovat sitten valtion tilinpäätöslukemat, niin tulee hyvin selvästi esille sanojen, tekojen ja lukujen ristiriita. Olen monta kertaa aiemminkin nostanut esille sen, kuinka paljon työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla jätetään vuosittain käyttämättä eduskunnan myöntämiä työllisyysmäärärahoja tilanteessa, jossa eletään massatyöttömyyden aikaa. Työttömiä on työ- ja elinkeinoministeriön tilastointijärjestelmän mukaan 350 000, pitkäaikaistyöttömyys kasvaa, nuorten yhteiskuntatakuu ei toimi. Siitä huolimatta, kun katsotaan, mikä on sitten tilanne, vuonna 2012 momentilta 32.30.51 — elikkä juuri se momentti, jossa on julkisen työvoimapalvelun määrärahat — jätettiin käyttämättä 36 miljoonaa, 2013 kolminkertainen määrä, 95 miljoonaa, ja nyt sitten edellisiltä vuosilta siirtyneet, vuodenvaihteessa siirtyneet säästöt ovat jo 212 miljoonaa euroa. Eli sellainen summa on jätetty käyttämättä.
Periaatteessa, jos laskee yhteen viime vuoden varsinaisen talousarvion, lisätalousarvion ja nyt nämä edellisvuosien säästöt, työ- ja elinkeinoministeriöllä olisi ollut rahaa käytössään 717 miljoonaa euroa, josta on viime vuoden aikana käytetty vain 505 miljoonaa euroa, eli valtava summa on jätetty käyttämättä sellaisia määrärahoja, jotka olisivat kohdistuneet suoraan työttömiin, välittömästi työttömiin, työpaikkoina ja koulutuspaikkoina. Toivon kyllä, että vaikkapa tarkastusvaliokunta ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ja mahdolliset muutkin elimet puuttuisivat tähän asiaan ihan toden teolla. Eduskunta on halunnut, että ne rahat käytetään työllisyyden edistämiseen, ja näin valtava pakkosäästö on toteutettu vuosi vuoden jälkeen.