Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri Orpo, te olette eilen järjestänyt hallitukselle iltakoulun ja hehkutitte, että teillä on 500 kasvutoimea. Tämä kuulostaa vähän samanlaiselta lupaukselta kuin että velkaantuminen loppuu. Luvut tulostaululla ovat musertavia. Velka on kasvanut EU:ssa nopeiten ja työllisyys kehittynyt heikoiten, vaikka suhdanne on ollut kaikkialla sama. Rakennusalan romahduksen myötä taantuma pahenee ja työttömyys leviää nyt myös muille aloille. Tälle vuodelle hallituksesta luvattiin 60 000 uutta työpaikkaa. Sen sijaan työllisten määrä on vähentynyt 50 000:lla, ja hallitus on onnistunut kaiken huipuksi puolittamaan avoimien työpaikkojen määrän. Pääministeri Orpo, mikä on oma johtopäätöksenne tästä kehityksestä? Oletteko te tyytyväisiä tuloksiinne tähän mennessä?
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Pääministeri Orpo.