Arvoisa herra puhemies! Maa- ja metsätalousvaliokunnan puolesta sen puheenjohtajana kiitän kansalaisaloitteen suden kannanhoidollisen metsästyksen puolesta tekijöitä ja allekirjoittajia. Samoin kiitän valiokuntaa ja valiokuntaneuvoksia hyvästä työstä — olen ylpeä teistä.
Kansalaisaloitteessa esitetään, että valmistellaan laki, joka luo puitteet suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi. Lain tulee mahdollistaa nykyistä luotettavampi suden kannanarviointi ja suden lajipuhtaus ja määrittää valtakunnallisesti yhtenäiset toimintatavat uhkaa tai vaaraa aiheuttavien susien poistamiseen. Lisäksi kansalaisaloitteessa oli useita yksityiskohtaisia toiveita lain sisällöstä.
Menimme neulansilmästä läpi. Valiokunta perehtyi laajasti susikannan tilaa sekä suden läsnäolon sosiaalisia vaikutuksia koskevaan tutkimukseen ja kuuli lukuisia asiantuntijoita sekä metsästäjiä ja yrittäjiä, jotka elävät suden vaikutuspiirissä. Kuulemisen perusteella todettiin, että kansalaisaloitteen tekemisen jälkeen on tapahtunut kehitystä susitutkimuksessa sekä vaaraa aiheuttavia susia koskevassa viranomaisohjeistuksessa. Suden läsnäolon alueelliset ja paikalliset vaikutukset eivät kuitenkaan ole muuttuneet, vaan koti- ja lemmikkieläimet sekä koululaiset ovat uhattuina yhä eri puolilla maata.
Metsästyslakiin kuitenkin sisältyy jo kannanhoidollisen metsästyksen mahdollistavaa säätelyä, vaikka sen käyttö on jäänyt valitettavasti kuolleeksi kirjaimeksi valitusten takia. Näin ollen saamansa selvityksen perusteella valiokunta päätyi siihen, ettei tarvetta kokonaan uuden lainsäädännön valmistelemiseen ole, vaan riittää, että voimassa olevaa metsästyslain 41 a §:ää muutetaan. Valiokunta hyväksyi päätösehdotuksen, jonka mukaan metsästyslakia on täsmennettävä niin, että suden kannanhoidollista metsästystä koskeva säätely vastaa muiden rauhoitettujen lajien osalta sovellettavia EU:n luontodirektiivin 16 artiklan poikkeusperusteita, ja täsmennys tehdään EU:n tuomioistuimen ratkaisukäytännön sallimissa rajoissa. Poikkeusperusteita muutettaisiin vastaamaan luonnonsuojelulakiesityksessä omaksuttua linjaa. Tarkoitus on mahdollistaa sudenmetsästys poikkeusluvan perusteella, jos siitä ei ole haittaa lajin suotuisan suojelutason säilyttämiselle tai sen saavuttamiselle — tai sen saavuttamiselle. Tällainen poikkeusluvalla tapahtuva metsästys on susikannan suojelun kannalta neutraalia.
Valiokunta hyväksyi viisi lausumaa. Lausumaehdotukset ovat seuraavat:
”1. Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto vaikuttaa Euroopan unioniin siten, että susi siirretään koko Suomen osalta luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V.”
”2. Eduskunta edellyttää, että suotuisan suojelutason viitearvo ei voi perustua pelkkään genetiikkaan, vaan kokonaiskestävyyden kannalta on otettava huomioon turvallisuus, sosiaaliset ja taloudelliset seikat sekä koiran avulla tapahtuvan metsästyksen kulttuurin säilyminen.”
”3. Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto valmistelee esityksen metsästyslain 41 a §:n muuttamisesta siten, että se annetaan eduskunnalle viimeistään marraskuussa 22.”
”4. Eduskunta edellyttää, että kannanhoidollista metsästystä koskevat luvat myönnetään niin hyvissä ajoin, että ne ovat mahdollinen muutoksenhaku huomioon ottaen käytettävissä metsästysaikana ja että vahinkoperusteisten poikkeuslupien myöntämistä sujuvoitetaan ja niitä koskevat valitukset käsitellään kiireellisinä.” [Mikko Savola: Tämä on erittäin tärkeää!]
”5. Eduskunta edellyttää, että maa- ja metsätalousministeriö seuraa kuluvana syksynä alkavalla metsästyskaudella rikoslain 4 luvun 5 §:n säännösten toimivuutta suhteessa uhkaa tai vaaraa aiheuttavan suden poistamiseen sekä selkiyttää pakkotilasääntelyn soveltamista kansalaisille suunnatuin ohjein ja neuvoin. Näitä toimenpiteitä koskeva selvitys tulee esittää eduskunnalle 28.2.23 mennessä.”
Maa- ja metsätalousvaliokunnan päätösehdotus on siis myönteinen, ja se edellyttää, että metsästyslakia on muutettava kansalaisaloitteen tavoitteen mukaisesti sallimaan sellainen suden kannanhoidollinen metsästys, joka ei vaaranna suden suotuisan suojelutason saavuttamista tai sen säilyttämistä.
Arvoisa puhemies! Myös muita toimintatapoihin liittyviä huomioita on kirjattu mietinnössä aina suden merkitsemisestä värikuulilla valitusoikeuteen tahi Ruotsin malliin suotuisan suojelutason määrittämisessä.
Mietintöön sisältyy yksi vastalause. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia esittelystä. — Näyttää olevan tarvetta debatille vähän, mennään siihen. Pyydän niitä edustajia, jotka haluavat osallistua debattiin, nousemaan seisomaan ja painamaan V-painiketta. — Edustaja Piirainen, olkaa hyvä.