Arvoisa puheenjohtaja! Tässä lakiesityksessä ehdotetaan järjestyslain väliaikaista muutosta niin, että yksityisiä turvallisuuspalveluita voidaan käyttää vastaanottokeskuksissa. Sinänsä varmasti on ihan hyvä miettiä, mihin poliisin resursseja käytetään, koska tiedämme, että vastaanottokeskuksissa on aika usein ollut tarvetta kutsua poliisia paikalle, ja voi olla, että olisi myös kevyempiä keinoja, varsinkin kun kuulimme tässä juuri äsken sisäisen turvallisuuden selonteon yhteydessä, miten tiukilla poliisin määrärahat ja toiminta tällä hetkellä ovat.
Kuitenkin tässä, nyt kun ajatellaan, että ollaan ehdottamassa tämmöistä julkisen vallan käytön siirtämistä yksityiselle taholle, on syytä kiinnittää huomiota siihen ja miettiä tarkkaan niitä ehtoja. Tiedetään, että jos mietitään tällaisia turvallisuuspalveluita verrattuna poliisin koulutukseen, niin puhutaan aivan eritasoisesta koulutuksesta niin pituudeltaan kuin sisällöltäänkin. Ja varsinkin tässä tapauksessa, jos ajatellaan, että käytetään vastaanottokeskuksissa näitä yksityisiä turvallisuuspalveluita, olisi syytä miettiä, voitaisiinko tähän koulutukseen sisällyttää jonkunlaisia monikulttuurisuusopintoja, erilaisen kulttuurin kohtaamista, myös sitä, miten kohdataan ihmisiä, joiden kielitaito on heikko tai joiden kanssa ei ole yhteistä kieltä. Nämä ovat varmaan semmoisia asioita, mitä tässä lain jatkokäsittelyssä on syytä pitää mielessä.