Arvoisa rouva puhemies! Aivan alkajaisiksi haluan kiittää kansalaisaloitteen tekijöitä tästä Pohjois-Pohjanmaan maakunnalle erittäin tärkeästä aloitteesta. Yli 50 000 nimen saaminen kasaan parissa kuukaudessa kertoo siitä, miten tärkeänä tätä asiaa pidetään. Kiitän Pohjois-Pohjanmaan kokoomusta, joka on ollut Oulaskankaan hoitajien ja Pohjois-Pohjanmaan keskustan kanssa johtamassa kansalaisadressin toteutumista. Kiitän myös hallituksen toimintaan pettyneitä alueen perussuomalaisia ja perussuomalaisista eronneita, jotka olette olleet mukana tässä keräyksessä, jotta tapahtunut vääryys Oulaskankaan yöpäivystyksen lopettamisesta saadaan oikaistua.
Arvoisa puhemies! Kokoomus ja perussuomalaiset pettivät Oulun eteläisen alueen ihmiset viime joulukuussa, kun hallituksen esitys sairaalaverkosta ja Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen lopettamisesta hyväksyttiin enemmistöäänin täällä eduskunnassa. Pettymys Oulaskankaan käsittelyssä näkyi myös kuukauden takaisissa alue- ja kuntavaaleissa. Perussuomalaiset kokivat romahduksen, sillä äänestäjät Pohjois-Pohjanmaalla pitivät erityisesti perussuomalaisten petosta törkeänä. Perussuomalaiset lupasivat puolustaa lähipalveluita ja pieniä sairaaloita viime eduskuntavaaleissa siinä missä me keskustalaisetkin, mutta heille oli tärkeämpää saada pikku tiukennuksia maahanmuuttoon ja Ylen toimintaan hallitusohjelmaneuvotteluissa. Nyt perussuomalaiset voivat miettiä, oletteko oikealla tiellä, kun teille ovat muualta tulleitten asiat tärkeämpiä kuin oman maan kansalaisten asiat.
Arvoisa puhemies! Sairaalaverkkoa koskevan lain käsittely oli viime syksynä uskomattoman tylyä niin ministerin kuin valiokunnan hallituspuolueiden toimesta. Vaikka tosiasioita vyörytettiin esiin, ei mikään auttanut. Suurta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta aiheutti hallituksen päätös Kouvolan Ratamokeskuksen päivystystoiminnan jatkumisesta, vaikka siellä on pienempi väestöpohja ja lyhyempi etäisyys lähimpään sairaalaan verrattuna Oulaskankaan sairaalaan. Meillä ei keskustassa eikä täällä eduskunnassa liene millään ryhmällä poikkipuolista sanaa, etteikö Kouvolassa pidä olla yöpäivystystoimintaa. Epäoikeudenmukaisuuden tunne tulee siitä, että valiokuntakäsittelyn aikana myönnettiin ministeriöstä, että Kouvolaa koskeva päätös oli poliittinen. Miten voidaan perustella ihmisille asioista päättämistä tasapuolisuudella tai oikeudenmukaisuudella, kun tehdään tämänkaltaisia päätöksiä sillä periaatteella, että se saa, joka huutaa isoimmin? Onneksi olkoon vielä Kouvolan alueen ihmiset: teillä on sellaiset hallituspuolueen kansanedustajat, jotka pitävät alueenne puolta, toisin kuin meillä Pohjois-Pohjanmaalla, muutamaa kansanedustajaa lukuun ottamatta.
Arvoisa puhemies! Joulukuinen päätös on roikuttanut Oulaskankaan sairaalaa löysässä hirressä ja kiihdyttänyt heikkenevää henkilöstötilannetta. Paitsi että Oulun eteläisen alueen ihmisiltä päätettiin lopettaa yöaikainen lääkäripäivystys, myös hienosti toimineelle leikkaustoiminnalle annettiin lähtölaukaus alasajoon. Oulaskankaalla tehtiin aiemmin noin 900 tekonivelleikkausta vuodessa, mikä oli viidenneksi eniten Suomessa. Osaaminen ja toiminnan tehokkuus olivat erinomaisella tasolla. Hallituksen toimet ovat muuttaneet tilannetta merkittävästi. Nyt kaikki tekonivelleikkaukset joudutaan keskittämään Oulun yliopistolliseen sairaalaan, jossa hoitajapula estää leikkausmäärän kasvattamisen. Vaivat eivät parane jonoissa, ja Valvirakin on jo antanut huomautuksen aikojen ylityksistä. Pohteen alueella on jouduttu turvautumaan ostopalveluihin muilta hyvinvointialueilta ja yksityisiltä terveysalan toimijoilta. Tämä tuo pelkästään Pohteelle arviolta noin 20 miljoonan euron lisäkustannukset. Kysyisin ministeri Juusolta, jos hän olisi täällä paikalla: miten hallitus laskee valtiontalouden paranevan näillä toimilla, kun teidän säästöjen nimissä laatimanne lakimuutokset aiheuttavat hyvinvointialueille merkittäviä lisäsatsauksia?
Arvoisa puhemies! Joulukuista päätöstä yrittivät etenkin Pohjois-Pohjanmaan perussuomalaiset säälittävästi kipata edellisen hallituksen ja tietenkin keskustan syyksi. Sairaalaverkkolaki ja pienten sairaaloitten alasajo oli kuitenkin Orpon—Purran hallituksen ihan oma tuote, jonka seurauksena nitistetään Oulun eteläisen alueen elinvoimaa ja heikennetään merkittävästi ihmisten palveluita. Nyt kun kansalaisadressi on saapunut eduskuntaan, on pelkästään oikeus ja kohtuus, että Oulaskankaan tapaus saa asiallisen ja oikeudenmukaisen käsittelyn. Nyt on mahdollisuus korjata virhe ja antaa tosiasioiden puhua Oulaskankaan sairaalan yöpäivystyksen järjestämisen puolesta.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Hänninen.