Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän ensinnäkin jaostoa ja valiokuntaa hyvästä työskentelystä.
Ilmastonmuutos, luonnonvarojen ylikulutus ja luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen ovat ihmiskuntamme vakavimpia ongelmia. Tilanteen ratkaiseminen edellyttää nopeita mutta samalla sosiaalisesti ja taloudellisesti oikeudenmukaisia muutoksia. Suomi voi olla ja tulee olemaan kokoaan suurempi toimija kestävän kehityksen edistämisessä. Meillä on yhteiskuntana hyvät mahdollisuudet kestävän kehityksen mukaiseen jälleenrakentamiseen, ja tätä kehitystä vauhditetaan myös ensi vuonna ympäristöministeriön toimialan budjettiesityksessä.
Arvoisa puhemies! Hallitus ohjaa asumisneuvonnan kehittämiseen ja laajentamiseen 3 miljoonan euron kohdennuksen. Asumisneuvontaa tuetaan lisäksi Valtion asuntorahastosta 0,9 miljoonalla eurolla. Avustus kohdennetaan jo olemassa olevan asumis- ja talousneuvonnan laajentamiseen yksityiseen vuokra-asumiseen ja omistusasumiseen. Lisäksi valiokunnan lausumaehdotuksessa edellytetään asumisneuvonnan lakisääteistämistä. Tämä laajentaminen on erittäin tarpeellista. Asumisneuvonnan ei tule perustua siihen, minkä tyyppisessä asunnossa ihminen asuu. Neuvontaa tulee saada asumismuodosta riippumatta, jotta vuokravelkojen, asumisen häiriöiden ja häätöjen määrää voidaan tehokkaasti vähentää. Lisäksi neuvonnalla turvataan asumisen jatkumista vaikeiden tilanteiden yli.
Valtion asuntorahastosta myönnettävät korkotuki- ja takauslainavaltuudet nousevat talousarvioesityksen hyväksymisen myötä ennätystasolle. Korkotukilainojen hyväksymisvaltuus mahdollistaa hallitusohjelman linjaaman, 10 000 valtion tukeman kohtuuhintaisen asunnon rakentamisen. Myönteistä on myös, että hallitusohjelmassa linjattu pitkän korkotuen tukijärjestelmän uudistamista koskeva työ on nyt aloitettu ja tavoitteena on saada hallituksen esitys lausunnolle keväällä 22.
Arvoisa puhemies! Valiokunta korostaa lausunnossaan kiertotalouden asemaa keskeisenä keinona hiilineutraaliuden saavuttamisessa. Kiertotalousmarkkinoiden vahvistamiseksi ensi vuonna selvitetään keinoja edistää uusiokäytön ja kierrätysmateriaalin markkinoita. Tärkeää on selvittää myös kannusteita osana kestävän kehityksen tiekarttaa ja toimia kiertotalousmarkkinoiden vahvistamiseksi.
Itämeren ja sisävesien hyvän tilan saavuttaminen edellyttää lisätoimenpiteitä. Tästä syystä Itämeren ja vesiensuojelua ohjaavat suunnitelmat päivitetään. Näiden toimeenpanoon varataan budjetissa noin 16 miljoonaa euroa. Lisäksi jatketaan täsmätoimenpiteitä Saaristomeren valuma-alueen kuormituksen vähentämiseksi.
Arvoisa puhemies! Sisäilmaongelmat ovat olleet pitkään suomalaisten riesana, ja työtä niiden kitkemiseksi on tehtävä painokkaasti ensi vuonnakin. Valiokunta pitääkin tärkeänä käynnissä olevaa Terveet tilat 2028 ‑toimenpideohjelmaa, jonka päätavoitteena on tervehdyttää julkiset rakennukset sekä tehostaa sisäilmasta oireilevien ja sairastuneiden hoitoa ja kuntoutusta. Valiokunta myös kiirehtii homeloukkuun jääneiden tukijärjestelmän kehittämistä ja ongelmien ennaltaehkäisemistä.
Ympäristön- ja luonnonsuojelun osalta tärkeimmät ympäristöministeriön alaiset keinot pysäyttää luontokato Suomessa ovat Helmi- ja Metso-ohjelman toimenpiteiden toteuttaminen. Ympäristöministeriön osalta ohjelmien toimeenpano on edennyt hyvin ja jatkuu ensi vuonna. Valiokunta korostaa, että ilmastotyön jalkauttamiseksi ja parhaiden ratkaisujen käyttöönottamiseksi koko maassa on välttämätöntä turvata edellytykset kuntien pitkäjänteiselle ja vaikuttavalle ilmastotyölle. Hallinnonalan määrärahat tähän tarkoitukseen ovat kuitenkin tavoitteisiin nähden vaatimattomat.
Arvoisa puhemies! Suomalaisten keskuudessa luonto- ja kotimaanmatkailun suosio on kasvanut koronan aikana. Tämän kehityksen ennustetaan kasvavan edelleen, ja tätä varten infran tulee olla kunnossa. Tähän ensi vuonna ohjataan määrärahoja. Lisäksi on syytä korostaa, että hallitus on osoittanut kulttuurihistoriallisesti merkittävien kohteiden hoitoon erillisiä avustuksia, kuten esimerkiksi Vallisaaren kulttuurihistoriallisen kiinteistövarallisuuden hoitoon.
Arvoisa puhemies! Tässä valiokunnan huomiot talousarvioesitykseen. Mietintöön sisältyi myös vastalauseet.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
Näin, kiitoksia. — Ja ministeri Kari.