Arvoisa rouva puhemies! Esittelen sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön. Tässä on kyseessä ehdotus, jolla saatetaan sotilastapaturmalainsäädäntö ajan tasalle. Tavoitteena on taata aseellista, aseetonta ja siviilipalvelusta suorittaville sekä kriisinhallinnan tehtäviin osallistuville oikeantasoinen turva palveluksesta aiheutuvista tapaturmista ja sairauksista. Tällä ehdotuksella täsmennetään korvattavien vahinkotapahtumien määrittelyä siten, että palveluksessa aiheutuneet vammat ja sairaudet sekä henkilöllä jo olleiden sairauksien ja vammojen palveluksesta johtuva paheneminen korvataan riittävän kattavasti. Lainsäädännön selkeyden vuoksi ehdotetaan, että kotimaassa asevelvollisuutta suorittaville sekä ulkomailla kriisinhallintatehtävissä oleville säädetään omat lakinsa.
Tässä lakiesityksessä sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamista koskevan lain henkilöllinen soveltamisala ehdotetaan säilytettäväksi ennallaan. Kaikki palvelukseen kuuluva toiminta ehdotetaan olevan edelleen lain antaman turvan piirissä. Palvelusaikaan sisältyvänä vapaa-aikana tapahtuneet muut kuin palveluksesta johtuvat pahoinpitelyt ehdotetaan rajattavan pois ehdotetun lain mukaisen korvauksen piiristä.
Kriisinhallintatehtäviin liittyvästä turvasta säädetään nyt sitten omassa laissaan. Olennainen uudistus tässä on, että siviilikriisinhallintaan osallistuvat henkilöt saavat saman turvan kuin sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistuvat. Turva ulotetaan myös Euroopan unionin rajaturvallisuusviraston toimintaan osallistuviin rajavartijoihin.
Täällä eduskunnassa on käsiteltävänä myös hallituksen esitys laeiksi Puolustusvoimista annetun lain, aluevalvontalain ja asevelvollisuuslain muuttamisesta. Siinä ehdotetaan, että kansainvälisen avun antamiseen ja muuhun kansainväliseen toimintaan osallistuvaan henkilöstöön sovellettaisiin tässä esityksessä ehdotettavaa lakia tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävissä.
Eduskunnan käsiteltävänä on myös hallituksen esitys sisäministeriön hallinnonalan kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista koskevan lainsäädännön muuttamiseksi. Sen mukaan tarkoitus on, että tässä esityksessä ehdotettavaa lakia tapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta kriisinhallintatehtävissä sovellettaisiin myös kansainvälisen avun antamiseen osallistuviin poliisimiehiin ja yhteisvastuulausekkeeseen perustuvaa rajaturvallisuusapua toisessa EU-jäsenvaltiossa antaviin rajavartiomiehiin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että edellä todetut viittaussäännökset nyt käsiteltävänä olevaan lakiin arvioidaan sitten näiden asianomaisten lakien valmistelun yhteydessä. Valiokunta pitää näitä viittausehdotuksia tarkoituksenmukaisina nyt käsittelyssä olevan lakiehdotuksen näkökulmasta, mutta samalla haluamme kiinnittää huomiota puolustusvaliokunnan lausunnossa asiantuntijakuulemisen perusteella esitettyyn, että kriisinhallinnan toimintaympäristöön tarkoitettu laki ei sovellu kaikkein vaativimpiin kansainvälisiin sotilasaputehtäviin sotatoimialueilla.
Esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja valiokunnan saaman selvityksen perusteella pidämme tätä esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Olemme kuulleet tässä asiantuntijoita ja myös käyneet tarkasti läpi puolustusvaliokunnan lausunnon. Näiden pohjalta sitten valiokunta on tehnyt tänne lakipykäliin muutoksia: Siellä on ensimmäiseen lakiehdotukseen, 6 §:ään muutos, joka koskee sotilastapaturman aiheuttaman vian, vamman tai sairauden pahenemista, ja sitten 9 §:ään, palvelussairautta koskevaan pykälään. Ja toisessa lakiehdotuksessa 5 § on tapaturman aiheuttaman vian, vamman tai sairauden pahenemista koskeva muutos ja 6 §:ssä on palvelussairautta koskeva muutos. Näillä on siis täsmennetty tätä lakia. Näillä muutoksilla sosiaali- ja terveysvaliokunta esittää, että eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen 225/2016 sisältyvän 3. lakiehdotuksen ja että muutettuina hyväksyttäisiin tähän esitykseen sisältyvät 1. ja 2. lakiehdotuksen muutosesitykset. Valiokunta on tämän päätösesityksen tehnyt yksimielisenä. — Kiitos.