Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä nimenomaisessa hallituksen esityksessä ehdotetaan kolmea muutosta rikoslakiin. Uusiksi rangaistuksen koventamisperusteiksi ehdotetaan säädettäväksi rikoksen tekeminen osana rikollisjoukon toimintaa sekä henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvan rikoksen tekeminen erityisen nöyryyttävällä tavalla. Samalla lakiin lisätään rikollisjoukkoa koskeva määritelmä. Lisäksi edelleen alle 15-vuotiaan käyttäminen välikappaleena tahallisen rikoksen tekemisessä ehdotetaan säädettäväksi rangaistavaksi ihan erillisenä rikoksena.
Näillä kyseisillä muutoksilla toteutetaan hallitusohjelman kirjaukset katujengirikollisuuteen liittyvien rikosten rangaistusten koventamisesta, alle rikosvastuuikäistä lasta koskevaa välillistä tekemistä koskevan opin vahvistamisesta sekä pahoinpitelyyn liittyvien nöyryytystekojen, esimerkiksi kun kännykällä kuvataan se pahoinpitely, rangaistusten koventamisesta.
Ehdotettujen lainmuutosten tavoitteena on vahvistaa katujengirikollisuuteen ja alle rikosvastuuikäisten lasten hyväksikäyttämiseen rikoksen tekemisessä ja sitten vielä nöyryytysväkivaltaan liittyvää rikoslainsäädäntöä. Esityksen mukaan kyse on rikoslain selkiyttämisestä säätämällä näihin ilmiöihin liittyvät nimenomaiset säännökset. Näissä ehdotetuissa säännöksissä huomioidaan paremmin yhteiskunnallinen ja teknologinen kehitys, joiden myötä näihin mainittuihin ilmiöihin liittyy yhä vahingollisempia tekoja.
Ehdotetuilla muutoksilla tavoitellaan myös sitä, että rikoksista tuomittavat rangaistukset vastaavat yleisesti nykyistä paremmin näitten rikosten paheksuttavuutta ja myös vakavuutta. Lainmuutoksilla vahvistetaan esityksen mukaan useittenkin oikeushyvien rikosoikeudellista suojaa. Tällaisia oikeushyviä ovat erityisesti henki, terveys, yleinen järjestys ja turvallisuus ja sitten vielä yksityiselämä sekä kunnia, mikä erityisesti liittyy tähän, että kännykällä kuvataan se nöyryyttävä teko ja sitten sitä levitetään ympäri internetin ihmeellistä maailmaa.
Näillä uusilla rangaistavuuden selkeämmin ilmaisevilla ja ankarampaan rangaistuskäytäntöön johtavilla lainsäädäntömuutoksilla tavoitellaan esityksen mukaan myös uusien rikosten tekemistä estävää vaikutusta sekä siitä seuraavaa suojeltavien oikeushyvien tehokkaampaa suojaa niissä rajoissa kuin tämä on rikoslainsäädännön keinoin helposti mahdollista.
Lakivaliokunta puoltaa yksimielisessä mietinnössään tähän esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä aivan muuttamattomana. Valiokunta kuitenkin korostaa myös muiden kuin rangaistusten kiristämiseen liittyvien toimenpiteitten ja niiden asianmukaisen resursoinnin merkitystä. Valiokunta myös korostaa, että lasten ja nuorten alkavan rikoskierteen katkaiseminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on ensiarvoisen tärkeää. — Näin, arvoisa puhemies, lyhyesti.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Kiitokset puheenjohtajalle esittelystä. — Sitten edustaja Garedew.