Arvoisa rouva puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle täydentävän talousarvioesityksen vuodelle 2017. (Hälinää — Puhemies koputtaa) Myös tilannekuva on sama kuin se oli varsinaista talousarvioesitystä annettaessa, eli Suomen talous on hienoisessa kasvussa, mutta kuitenkin erityisesti julkisen talouden haasteet ovat erittäin suuria nyt ja vielä kohtuullisen pitkälle tulevaisuuteen.
Isoin ongelmamme on korkea työttömyys, kasvava pitkäaikaistyöttömyys ja siitä johtuvat menojen kasvut, jotka eivät ole varsinaisesti hallituksen päätösperäisiä. Työttömyysturvamenot kasvavat. Julkiselle taloudelle työttömyydestä aiheutuu yli 6 miljardin lasku ensi vuonna. Sen lisäksi eläkemenot ovat kasvaneet ja muun muassa maahanmuuton aiheuttamat kulut näkyvät vielä ensi vuonna viime vuonna toteutuneen laajan maahanmuuton seurauksena.
Siitä huolimatta, kun nyt on kokonaisuus talousarvioesityksestä koossa, velkaantuminenkin hidastuu vuoteen 2016 verrattuna 410 miljoonaa euroa, ja näin valtion nettolainanotoksi 2017 arvioidaan 5,5 miljardia. Seuraavina vuosina hallituksen sopeuttamistoimet, 4 miljardin säästöohjelma, alkavat purra, ja olemme vakuuttuneita myöskin siitä, että toimemme pystyvät tukemaan orastavaa talouskasvua, joten me pääsemme selkeästi paremmalle uralle. Valitettavasti tämä on vielä hidasta ja meidän täytyy tehdä lisätoimenpiteitä työllisyyden ja talouden tilanteen parantamiseksi ja seuraavia uusia toimenpiteitä valmistellaan, mutta kiinnitän huomiota siihen, että lukuisia uudistuksia astuu voimaan ensi vuoden alusta.
Tästä täydentävästä esityksestä haluaisin nostaa esille muutamia asioita.
Ensinnäkin, jakamaton varaus vielä vuodelle 2017, jota eduskuntakin, valtiovarainvaliokunta, voi pohtia, on 40 miljoonaa euroa, ja lisäksi vuodelle 2017 varataan 300 miljoonaa euroa lisäbudjetteja varten.
Yksittäisistä asioista haluan nostaa erityisesti esille poliisien määrärahojen lisäämisen. Tämä perustuu hallituksen omassa hallituksen strategiaistunnossaan linjaamaan väkivaltaisten ääriliikkeiden laittoman toiminnan torjumisohjelmaan sekä tähtää erityisesti poliisien määrän turvaamiseen. Tällä rahalla me lähdemme siitä, että kaikkien poliisimiesten ja ‑naisten, jotka ovat tällä hetkellä työssä eivätkä eläköitymässä, työsuhteita, myös määräaikaisia, pystytään jatkamaan. Näin ollen poliisien kokonaismäärä ensi vuonna olisi noin 7 200, joka on siis käytännössä maksimi, johon päästään.
Poliisien määrän osalta on hyvä huomata se, että nyt viimeisenä kahtena vuotena koulutettujen määrä on ollut maksimissaan, jonka Poliisiammattikorkeakoulu pystyy ottamaan, joten poliisien määrään tulee sitä kautta potentiaalia, poliisien määrän turvaamiseen, jopa kasvattamiseen, mutta seuraavassa julkisen talouden suunnitelmassa meidän täytyy sitten katsoa tulevia vuosia. Mutta ensi vuoden osalta tilanne on tätä myöten turvattu.
Tästä 10 miljoonasta ohjataan suojelupoliisille 1,5 miljoonaa euroa, mikä on erityisesti tässä kansainvälisessä mutta myöskin meidän kansallisessa turvallisuustilanteessamme erittäin perusteltua. Turvallisuudesta on pidettävä huolta näin epävarmoina aikoina, se on kansalaisten, suomalaisten näkökulmasta aivan oleellinen asia.
Toinen iso kysymys on Talvivaaran kaivokseen liittyvät ratkaisut. Järkeviä järjestelyjä varten ja niiden turvaamiseksi ohjataan 100 miljoonaa euroa Terrafame Groupille. Tämä oli, kuten täällä muun muassa viime torstaina keskusteltiin, hallituksen ja talouspoliittisen ministerivaliokunnan arvio järkevästä ratkaisusta tässä hetkessä. Edistystä on tapahtunut siellä kaivosalueella sekä ympäristönäkökulmasta, mikä on aivan oleellista, että prosessinäkökulmasta, ja myöskin taloudellisesti edetään kohti positiivista kassavirtaa. Kun tähän on jo menneinä vuosina laitettu suunnattomia summia, niin juuri nyt, kun tämä käännös parempaan on tapahtunut, sulkemispäätöksen tekeminen ei tuntunut järkevältä. On aivan selvää myöskin se, että jollain aikavälillä, jossain näkymässä tämä kaivoksen toiminta on saatava positiiviseksi, koska pitkällä aikavälillä valtio ei voi rahoittaa tappiollista toimintaa, mutta tällä hetkellä toimivan johdon ja hallituksen arvio lähtee siitä, että tämä kehitys on hyvää ja oikeasuuntaista, ja lähdemme siitä, että löytyy kestävät ratkaisut hyvinkin nopealla aikavälillä.
Edelleen, sotilaalliseen kriisinhallintaan lisätään määrärahoja 16,8 miljoonaa. Valtaosa aiheutuu Libanonin UNIFIL-operaation laajentamisesta. Pieni mutta tärkeä kysymys on kriisinhallintaveteraanien sotilastapaturmalain muutosten aiheuttamista korvausmenoista lisäys 0,8 miljoonaa euroa. (Timo Heinonen: Kiitos siitä! — Ben Zyskowicz: Lex Heinonen!)
Infrahankkeisiin: Raide-Jokeri-pikaraitiotien rakentamiseen Helsingin Itäkeskus — Espoon Keilaniemi ‑välillä enintään 84 miljoonaa euroa valtuutta ja Tampereen raitiotien rakentamisen avustamiseen, ykkös- ja kakkosvaiheisiin, yhteensä 71 miljoonaa euroa. Kakkosvaiheen osalta ja koko rahoituksen maksamisen osalta odotamme myöskin Tampereen kaupungin päätöstä kakkosvaiheen toteuttamisesta.
Vielä viimeisenä asiana, arvoisa rouva puhemies, haluaisin nostaa esille viime viikolla julkistetun muutoksen hoitajamitoituskysymykseen. Minusta tässä löytyi hyvä ratkaisu. Tästä löytyi hyvä ratkaisu vanhusten kannalta, vanhustenhoidon kannalta, löydettiin järkeviä muutoksia vaatimuksiin ja edellytyksiin, mutta samaan aikaan pidetään kiinni julkisen talouden näkökulmasta, eli tämä 70 miljoonan euron säästö toteutuu. Valtiovarainministerinä pidän tätä myöskin erittäin tärkeänä näkökulmana, koska meidän taloudenhoitomme ja säästöohjelman pohjan pitää pitää. Tässä löytyi erinomainen ratkaisu, ja kiitän vielä siitä sekä sosiaali- ja terveysministeriötä ja -ministeriä, ministeri Rehulaa, että kaikkia niitä, jotka ovat tähän järkevän ratkaisun hakemiseen osallistuneet. Kyse ei ollut minkään peruuttamisesta vaan normaalista lainvalmistelusta, jossa haettiin järkevää ratkaisua jo esitetyn vaihtoehdoksi.
Ja vielä vihoviimeisenä, sokerina pohjalla: Tenojoen nousevien lohien kaikuluotainseurannan toteuttamiseen 0,49 miljoonaa euroa, joka on todella hieno ympäristöteko ja varmasti omalta osaltaan auttaa meitä suojelemaan tärkeää Tenojoen vaelluskalakantaa. — Kiitoksia.
Puhemies Maria Lohela
Ennen debattia edustaja Aalto. (Touko Aalto: Onko varsinainen puheenvuoro?) — Juuri niin, listalta.