Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki rekrytointitukikokeilusta. Rekrytointituki olisi yritykselle maksettava rahallinen tuki ensimmäisen työntekijän palkkakustannuksiin. Sen tavoitteena on madaltaa yrityksen kynnystä työntekijän palkkaamiseen. Tuella pyritään näin ollen edistämään uusien työnantajayritysten syntymistä ja tätä kautta yritystoiminnan kasvua ja työllisyyttä.
Rekrytointituki toteutettaisiin koeasetelmaan perustuvana kontrolloituna kokeena, jolla selvitettäisiin, onko tuella edellä mainittuja vaikutuksia. Kokeilun kohdejoukkoon kuuluisivat yksinyrittäjät ja muut yritykset, joilla ei ole ollut edeltäneiden 12 kuukauden aikana ulkopuolista palkattua työvoimaa ja joiden liikevaihto on vuonna 2021 vähintään 15 000 euroa mutta enintään miljoona euroa. Kohdejoukosta valittaisiin satunnaisotannalla kokeilu‑ ja verrokkiryhmä.
Ensimmäisessä vaiheessa kokeiluryhmään valittaisiin 3 500 yritystä, joille tukimahdollisuutta tarjottaisiin. Jos näistä yrityksistä alle 900 hyödyntäisi tukimahdollisuuden asetettuun määräaikaan mennessä, toteutettaisiin kokeilussa toinen vaihe, jossa tukimahdollisuutta tarjottaisiin uudelle kokeiluryhmälle. Toisen vaiheen kokeiluryhmän koko määriteltäisiin ensimmäisestä vaiheesta saatavan tiedon perusteella siten, että kokeilussa saavutettaisiin tavoiteltu 900 tukea käyttävää yritystä. Tämä on tutkijoiden tekemän arvion mukaan määrä, jolla kokeilusta voidaan olettaa saavutettavan tilastollisesti merkittäviä tuloksia.
Yrityksille myönnettävän rekrytointituen määrä olisi 10 000 euroa, mutta tukea maksettaisiin 50 prosenttia yrityksen maksamista palkoista enintään 12 kuukauden ajalta. Tämä edellä mainittu 12 kuukauden tukiaika alkaisi ensimmäisen työntekijän työsuhteen alkamisesta. Tuki ei kuitenkaan olisi sidottu pelkästään ensimmäisen työntekijän palkkaan, vaan sillä voitaisiin tukiajalla kattaa yrityksen palkkakustannuksia myös useamman työntekijän palkasta tuen enimmäismäärään saakka.
Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väliaikaisesti myös julkisesta työvoima‑ ja yrityspalvelulaista annettua lakia, tulotietojärjestelmästä annettua lakia ja rikosrekisterilakia. Ehdotetut muutokset koskisivat kokeiluun liittyviä tiedonsaantioikeuksia. Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2022 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Valtion vuoden 2022 talousarvioesityksessä esitetään 11,65 miljoonan euron suuruista määrärahaa rekrytointitukeen ja 450 000 euron suuruista määrärahaa KEHA-keskukselle tuen maksatustehtävien hoitamiseen. Lisäksi kokeiluun on varattu jo vuoden 2021 budjetissa 900 000 euroa kokeilun tietojärjestelmä‑ ja henkilöstökustannuksiin.
Työ‑ ja elinkeinoministeriö teettää kokeilusta arvioinnin. Arviointi tehtäisiin kokeilun jälkeen eli aikaisintaan keväällä 2024, kun kaikki rekrytointituet on maksettu. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.3.2022. Laki rekrytointitukikokeilusta olisi pääosin voimassa 31.12.2023 saakka. Eräät kokeiluun liittyvät säännökset olisivat kuitenkin voimassa vuoden 2033 loppuun saakka.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia esittelystä. — Edustaja Aittakumpu, olkaa hyvä.