Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys sisältää varhaiskasvatuslain muuttamista koskevat ehdotukset, joiden mukaan nykyisestä yksityisen palveluntuottajan lupamenettelystä siirrytään yksityisen päiväkotitoiminnan rekisteröintimenettelyyn. Sivistysvaliokunta kannattaa esityksen tavoitetta keventää varhaiskasvatuksen palveluntuottajien hallinnollista työtä ja pienentää alan toimijoiden liiketoiminnan taloudellista riskiä. Hallinnollisen taakan keventäminen helpottaa yritysten toimintaa ja kannustaa uusien toimijoiden alalle tuloa. Tämä mahdollistaa uuden varhaiskasvatustoiminnan nykyistä sujuvamman aloittamisen. Lasten edun toteutumisen varmistamiseksi on puolestaan keskeistä, että tarkastustoimintaa tehdään ennakollisesti.
Sivistysvaliokunta pitää tärkeänä, että varhaiskasvatusta koskevaa sääntelyä kevennetään palvelun turvallisuudesta ja laadusta tinkimättä. Valiokunta toteaa, ettei lupa- tai rekisteröintimenettely itsessään paranna palvelun laatua, vaan sitä varmistetaan muilla tavoin, kuten tilojen hyväksynnällä, valvontaviranomaisten tarkastuksilla ja riittävällä henkilöstömitoituksella. Myös säännöllinen vuorovaikutus ja toimiva yhteistyö kunnallisten järjestäjien ja yksityisten palveluntuottajien välillä on tarpeen varhaiskasvatuksen laadun turvaamiseksi.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on esitetty vastakkaisia näkemyksiä ehdotetun lainsäädännön tarpeellisuudesta ja erityisesti sen voimaantulon ajankohdasta. Hallituksen esityksen mukaan laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1. päivänä tammikuuta 2026. Uusien alalle tulevien palveluntuottajien tulee jatkossa hakea luvan sijasta rekisteröintiä yksityisen päiväkotitoiminnan harjoittamiseksi. Ne yksityiset palveluntuottajat, jotka ovat lain voimaan tullessa merkittyinä palveluntuottajien rekisteriin, saavat jatkaa toimintaansa ilman lakiehdotuksen mukaista rekisteröinnin hakemista. Ehdotetun siirtymäsäännöksen mukaan rekisteröintiviranomainen muuttaa viran puolesta ja maksutta yksityisille palveluntuottajille myönnetyt luvat ja tehdyt rekisteröinnit esityksen mukaisiksi rekisteröinneiksi kolmen vuoden kuluessa lain voimaantulosta.
Useat lausunnonantajat katsoivat, että ehdotettujen lakimuutosten olisi tarkoituksenmukaisinta tulla voimaan vasta 1.1.2027 eli nykyistä lupamenettelyä koskevan siirtymäajan päätyttyä. Voimaantulon siirtämistarvetta on perusteltu muun muassa aluehallinnon virastouudistuksella, tarvittavien tietojärjestelmämuutosten vaatimalla ajalla, palveluntuottajien toimintaedellytysten yhdenvertaisella tarkastamisella sekä palveluntuottajien neuvonta- ja informaatio-ohjaustarpeella. Osa lausunnonantajista piti puolestaan tärkeänä, että uudistus tulee voimaan esitetyn mukaisesti mahdollisimman nopealla aikataululla. Tällöin voidaan vähentää aiemmin voimassa olleen ilmoitusmenettelyn perusteella toimintaa harjoittavien yksityisten palveluntuottajien hallinnollisen työn määrää ja sujuvoittaa uusien toiminnanharjoittajien toiminnan aloittamista.
Sivistysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö on lainvalmistelun yhteydessä käynyt keskusteluja palveluntuottajien rekisteristä vastaavien organisaatioiden kanssa. Ministeriön käsityksen mukaan lakimuutoksen edellyttämät tietojärjestelmämuutokset ovat verrattain pieniä ja mahdollista toteuttaa suhteellisen nopeasti, vaikka valmistautumisaika rekisterimuutoksille onkin lyhyt. Lainvalmistelun aikana on arvioitu eri voimaantulovaihtoehtoja ja päädytty esittämään voimaantuloa 1.1.2026. Ehdotettu voimaantuloaika vähentää erityisesti jo rekisterissä olevien palveluntuottajien hallinnollista työtä poistamalla voimassa olevaan sääntelyyn perustuvan velvoitteen hakea toiminnalleen lupaa.
Valiokunnan saamassa lausuntopalautteessa on tuotu esille, että Soteri-rekisterissä on päiväkoteja, joiden toiminnan edellytyksiä ei ole arvioitu sen jälkeen, kun ne on kirjattu ilmoituksen perusteella rekisteriin. Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään, että Lupa- ja valvontavirasto voi toimivaltansa puitteissa tarkastaa rekisterissä pidempään olleiden palveluntuottajien toiminnan yleiset edellytykset esimerkiksi osana suunnitelmallista valvontatoimintaa. Tämä on merkityksellistä myös lapsen oikeuksien turvaamisen ja lapsen edun toteutumisen kannalta.
Lopuksi: Sivistysvaliokunta ei ehdota lakiehdotukseen varsinaisia sisällöllisiä muutoksia. Eduskunnan jo aiemmin käsittelemä aluehallintouudistusta koskeva lainsäädäntökokonaisuus sisältää kuitenkin ehdotuksia samojen lainkohtien muuttamisesta kuin käsillä oleva hallituksen esitys. Tämän vuoksi sivistysvaliokunta ehdottaakin lakiin eräitä teknisiä muutoksia säännösten yhteensovittamiseksi. Näin ollen sivistysvaliokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy muutettuna hallituksen esitykseen 55/2025 vp sisältyvän lakiehdotuksen. Tämä mietintö sisältää vastalauseen. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Eloranta.