Arvoisa puhemies! Nuoret edustavat Suomen tulevaisuutta, ja meidän päättäjien tärkeä tehtävä on rakentaa nuorille, tuleville sukupolville, parempaa Suomea ja lainsäädäntöä kuin mitä itse olemme aikanaan saaneet. Nuorten usko parempaan tulevaisuuteen vaikuttaa siihen, uskaltavatko he rakentaa elämäänsä tai vaikkapa peru staa perhettä.
Viime viikolla hallitus ilmoitti täysin yllättäen, että se räätälöi nuorille työttömille muita heikommat työehdot. Jatkossa yli kolme kuukautta työttömänä olleen nuoren voi vapaasti palkata perusteettomaan pätkätyösopimukseen. Nuoret ovat syvästi pettyneitä tähän hallituksen päätökseen. Moni kysyy, minkä ihmeen takia hallitus käy viime töikseen juuri nuorten työntekijöiden kimppuun. Lisäksi tämä päätös on syrjivä. Jo nyt liian monelle nuorelle pätkätyöt tarkoittavat pätkätoiveita, pätkähaaveita ja pätkäelämää. Ministeri Lindström, [Puhemies koputtaa] miksi nuorten pitää tehdä töitä muita heikommilla työehdoilla?