Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on siis vuoden 2026 talousarvioesityksen täydentäminen. Hallitus panostaa muun muassa liikenneinfraan, uusiin investointeihin, puolustukseen ja kauan toivottuun, odotettuun omalääkärimalliin, se nyt toteutetaan.
Mutta haluan puhua muutaman sanan julkisuudessakin paljon esillä olleesta asiasta.
Haluan kiittää hallitusta siitä, että on nähtävissä vahvaa vastuunkantoa luovaa taloutta ja kulttuuria ja erityisesti elokuva-alaa kohtaan. Haluan korostaa yhtä keskeistä muutosta. Hallitus on päätöksessään perunut aiemmat suunnitellut leikkaukset elokuva-alan tuotantotukiin, vaikka taloustilanne on vaikea. Tämä on arvokas päätös, koska elokuva-ala on paljon enemmän kuin viihdettä. Se on merkittävä työllistäjä, osaamis- ja vientiala ja kulttuurinen vaikuttaja. Aiemmin esitetyt suunnitelmat jopa noin 7,8 miljoonan euron leikkauksesta olisivat merkinneet alan tuotantomäärien lähes puolittumista ja 200—300 henkilötyövuoden menetystä.
Kun hallitus nyt on löytänyt vaihtoehtoisia säästökohteita ja siten estänyt nämä leikkaukset, se on tehnyt merkitsevästi oikean valinnan luovan talouden, kotimaisen elokuvatuotannon ja lähiliiketoiminnan näkökulmasta. Lisätalousarvioesityksessä hallitus tekee vuoden 2026 tuloslaskelmaan ja menoarvioihin tarkennuksia, jotka vastaavat muuttuneita talous- ja toimintaympäristöjä. Tällainen joustava reagointi on perusteltua ja osoittaa, että hallitus kuuntelee elinkeinoelämää ja kulttuurialaa ja on valmis tekemään korjausliikkeitä.
Arvoisa puhemies! Erityiskiitos siitä, että leikkauslinjaa ei ajettu läpi sellaisenaan. Hallitus kuunteli kriittistä palautetta ja muutti suunnitelmia. Tämä on vastuullista päätöksentekoa. Se, että kulttuuri- ja elokuva-ala turvataan tukien kautta, antaa signaalin: Suomi arvostaa luovaa osaamista ja suomalaista tarinankerrontaa. Lisäksi tämä päätös auttaa säilyttämään kulttuurialan työllisyyttä ja alueellista elinvoimaa. Esimerkiksi pienissä teattereissa kotimainen elokuva on merkittävä veturi.
Vaikka tämä päätös on erinomainen, alan tulevaisuus edellyttää, että tuet pysyvät riittävinä ja rahoitusmallit pitkäjänteisinä. Pelkästään tilapäinen leikkausten peruuttaminen ei riitä, jos alusta- ja tuotantokustannukset jatkavat nousuaan. On tärkeää sekä kulttuurisesti että taloudellisesti, että kotimainen elokuva-ala pysyy kilpailukykyisenä ja että sen työntekijöille tarjoutuu jatkuvia mahdollisuuksia osaamisen kehittämiseen ja tuotantoihin osallistumiseen.
Tämä lisätalousarvio on osoitus siitä, että myös kulttuurinäkökulma on otettu vakavasti osana talous- ja yhteiskuntapolitiikkaa. Se, että leikkausuhka elokuva-alan tuotantotuista on hylätty, on tärkeä merkki: suomalainen elokuva-ala nähdään investointina, ei pelkkänä kulueränä. Tällä päätöksellä turvaamme paitsi kulttuurista monimuotoisuutta myös uusia työpaikkoja ja kotimaista tuotantoketjua.
Totta kai aika moni meistä tietää Sisun, elokuvan Sisu ykkönen. Nyt on tullut Sisu kakkonen. Kyllä me kaikki haluamme varmaan olla ylpeitä ja voimme olla ylpeitä siitä, että Sisu kakkonen niittää mainetta nyt jo Amerikoissa ihan täysillä.
Lopuksi vielä toive: Kotimaiset toimijat musiikin saralla — alleviivaan: kotimaiset toimijat —, minä toivoisin, että heidät nähtäisiin voimavarana. He ovat veronmaksajia, ja nämä veroeurot kotimaisilta toimijoilta jäävät kotimaahan. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Hänninen, olkaa hyvä.