Arvoisa rouva puhemies! Käsiteltävänä on siis hallituksen esitys eurooppalaista keskitettyä yhteyspistettä koskevaa sääntelyä täydentäväksi lainsäädännöksi.
Esityksen mukaisilla ehdotuksilla pantaisiin täytäntöön eurooppalaista keskitettyä yhteyspistettä eli ESAPia koskevia EU-sääntelyvelvoitteita siltä osin kuin ne edellyttävät kansallisia lainsäädäntötoimia. ESAP tulee olemaan Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen perustama tietokanta, johon EU:n rahoitusmarkkinatoimijoita koskevia tietoja kerättäisiin keskitetysti muun muassa sijoittajien saataville. Tiedot toimitetaan ESAPiin kansallisten tiedonkeruuelinten kautta.
ESAP-sääntely edellyttää muutoksia useisiin kansallisiin lakeihin. Muutokset koskevat ESAP-sääntelyn mukaista raportointimuotoa, raportoinnin yhteydessä esitettäviä metatietovaatimuksia sekä tietojen toimittamisvelvollisuutta asianomaiselle tiedonkeruuelimelle.
Esityksessä ehdotetaan lainsäädännössä säädettäväksi tahot, jotka toimisivat ESAP-sääntelyn mukaisina tiedonkeruueliminä. Tiedonkeruuelinten nimeämisessä on huomioitu mahdollisimman pitkälle olemassa olevien infrastruktuurien hyödyntämismahdollisuudet. Kansallisia tiedonkeruuelimiä olisivat Finanssivalvonta, Patentti- ja rekisterihallitus, Rahoitusvakausvirasto, pörssi sekä monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjä.
Esityksessä tarkoitetun EU-sääntelyn tavoitteena on parantaa rajat ylittävää sijoittamista EU:ssa, yritysten rahoituksen saatavuutta sekä sijoittaja- ja yhtiöinformaation käyttöä ja uudelleenkäyttöä. Vaikka ESAP-sääntelyssä ei esitetä uusia tiedonantovelvollisuuksia, seuraa raportoiville tahoille EU-sääntelystä joitakin uusia velvollisuuksia, jotka liittyvät tietojen esittämisen tekniseen muotoon, tietoihin liitettäviin metatietoihin sekä tietojen toimittamiseen tiedonkeruuelimelle. Viranomaisille, pörssille sekä monenkeskisen kaupankäynnin järjestäjälle aiheutuu tiedonkeruuelinjärjestelmien kehittämis- ja ylläpitotarpeita.
Lisäksi esityksellä otettaisiin käyttöön EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetty jäsenvaltio-optio kokonaisriskipainolattian soveltamistasosta. EU:n vakavaraisuusasetukseen sisältyvän jäsenvaltio-option käyttöön ottamisella virtaviivaistetaan ja selkeytetään pääoma-aseman laskentaa sekä vähennetään hallinnollisia kustannuksia.
Esitykseen sisältyvät lait on tarkoitus saattaa voimaan ensi vuoden alusta lukien. Esitykseen sisältyy kuitenkin siirtymäaikoja, sillä ESAP-sääntelyä aletaan soveltaa vaiheittain vuosina 2026, 2028 ja 2030.
Arvoisa puhemies! Toivon esityksen saavan eduskunnalta myönteisen vastaanoton.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Kiitokset ministerille. — Ja sitten edustaja Räsänen, Joona.