Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme nyt lakialoitetta Keskuskauppakamarin aseman täsmentämisestä. Tämän lakialoitteen tarve lähtee Keskuskauppakamarin muuttuneesta julkisesta roolista.
Keskuskauppakamarin historia ulottuu vuoteen 1918, ja sillä on alueellisten kauppakamarien rinnalla ollut merkittävä rooli maamme elinkeinoelämän kehittämisessä. Viime vuosina Keskuskauppakamarista on kuitenkin tullut yhteen eduskuntapuolueeseen assosioituva puoluepoliittinen toimija, jonkinlaisen lobbausorganisaation ja puolueen ajatuspajan välimuoto, jonka toimitusjohtaja ohjeistaa päättäjiä kiihkeillä yöllisillä tviittiketjuilla. Keskuskauppakamari myös käyttää valtaa ja jakaa vaalirahoitusta ja kiertää julkisoikeudellista yhteisöä koskevaa vaalirahoituskieltoa kiertämällä rahat välikäden kautta.
Arvoisa puhemies! Keskuskauppakamarilain mukaan Keskuskauppakamari on Suomen alueellisten kauppakamareiden yhteistyöelin. Lain nojalla Keskuskauppakamari myös kehittää koko maassa elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja myöntää Suomen elinkeinoelämän tunnustuksena ansiomerkkejä. Keskuskauppakamarille on myös säädetty julkisoikeudellisia tehtäviä liittyen lunastuslautakuntien, välittäjäkoelautakunnan sekä kiinteistöarviointilautakunnan asettamiseen ja välittäjäkokeen järjestämiseen. Keskuskauppakamarilla on oikeus periä näihin liittyviä laissa säädettyjä maksuja. Keskuskauppakamari siis käyttää sille säädetyissä tehtävissä julkista valtaa.
Me lakialoitteen allekirjoittaneet emme pidä yhteiskunnallista aktiivisuutta tai edes suoraa puoluepoliittisuutta itsessään huonona asiana. Se sopii kuitenkin hyvin huonosti yhteen julkisten tehtävien ja julkisen vallan käytön kanssa. Suomessa on vahvat perinteet puolueettomuudesta ja riippumattomuudesta julkisten tehtävien hoitamisessa, ja julkisten tehtävien hoitamisen pitäisi olla täysin puolueetonta — sen myös pitäisi näyttää puolueettomalta.
Arvoisa puhemies! Puolueettomuus ja riippumattomuus eivät valitettavasti nykyisin toteudu Keskuskauppakamarin kohdalla. Se on kestämätöntä tilanteessa, jossa monien suomalaisten on pakko maksaa Keskuskauppakamarille laissa säädettyjä maksuja voidakseen hoitaa ammattiaan. Ei ole hyväksyttävää, että tällaista rahaa kierrätetään vaalirahaksi ehdokkaille eri vaaleissa. Siksi lakialoitteessa ehdotetaan säädettäväksi uusi kauppakamarilaki, jossa Keskuskauppakamarin nykyiset julkisoikeudelliset tehtävät ehdotetaan siirrettäväksi eri viranomaisille. Tarkoituksena on, että Keskuskauppakamarille tällä hetkellä kuuluvat julkiset tehtävät siirtyisivät työ- ja elinkeinoministeriölle, Uudenmaan ely-keskukselle sekä Itä-Suomen aluehallintovirastolle. Ehdotettu uusi kauppakamarilaki sääntelisi edelleen alueellisia kauppakamareita ja niille osoitettuja lakisääteisiä tehtäviä ulkomaankaupan asiakirjojen vahvistamisessa. Keskuskauppakamari sen sijaan olisi jatkossa luonteeltaan puhtaasti yksityisoikeudellinen alueellisten kauppakamarien yhdistys.
Ehdotettu muutos selkeyttäisi Keskuskauppakamarin nykyistä, jokseenkin erikoista asemaa. Keskuskauppakamarin roolin selkeyttäminen ja sille kuuluvien julkisten tehtävien siirtäminen viranomaisille palvelisi yhteisön luottamusta ja julkisen toiminnan puolueettomuutta. Ylipäänsä tämänkaltaisten julkisten tehtävien keskittäminen viranomaisille on perusteltu kehityssuunta, joka vahvistaisi myös toiminnan läpinäkyvyyttä ja tehostaisi virkavastuun kohdentumista.
Arvoisa puhemies! Me aloitteen allekirjoittaneet arvostamme edelleen suuresti alueellisten kauppakamarien työtä ja niiden kykyä toimia riippumattomina ja puolueettomina koko Suomen hyväksi. Siksi lakialoitteen tarkoitus on myös suojella luottamusta niihin ja niiden julkikuvaan. Ehdotetussa uudessa kauppakamarilaissa alueelliset kauppakamarit eivät olisi enää lakisääteisesti sidottuja Keskuskauppakamariin vaan voisivat itse päättää, ylläpitävätkö ne Keskuskauppakamaria edelleen yhteistyöelimenään ja kuuluvatko siihen. Näitä muutoksia ei ehdoteta kevyesti, mutta me allekirjoittaneet katsomme, että julkisen vallankäytön puolueettomuuden suojeleminen sitä meiltä edellyttää.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Edustaja Rantanen.