Arvoisa puhemies! Tämä asia on nyt erityisen ajankohtainen näinä päivinä, kun vasta vähän aikaa sitten ilmoittautumatta jäänyt kokoontuminen karkasi ikävällä tavalla käsistä juuri tässä Eduskuntatalolla. Toki tässä tapauksessa ilmoittautumisvelvollisuuden pidentämisestä ei sinänsä olisi ollut mitään hyötyä, koska ilmoitusta ei oltu tehty ylipäänsä. Poliisin toiminta tässä tilanteessa ei ollut missään tapauksessa tyydyttävää, eli mielenosoitusta ei sen aiheuttamaan uhkaan nähden purettu riittävässä ajassa ja riittävällä intensiteetillä. Odotan, että poliisi korjaa jatkossa toimintaansa tämän suhteen, itse asiassa edellytän sitä.
Mutta tähän lakiesitykseen: On hyvä, että tämä etenee. Tämä on pieni mutta periaatteellisesti tärkeä asia, koska nämä mielenilmaisut saattavat jatkossa pahentua — sellaisia merkkejä on ilmassa. Tässäkin mielenilmauksessa oli mukana ilmeisesti joitakin ulkopuolelta tulleita tahojakin.
Sitä ihmettelen kuitenkin, että tätä liitteenä ollutta lakialoitetta, jossa edustaja Tom Packalén ynnä muut esittivät käytännössä sitä, että leiriytyminen ei olisi mahdollista mielenilmauksen nojalla, ei tähän kyseiseen muutokseen voitu sisällyttää. Tässähän oli taustalla nämä tapaukset aikanaan, kun tämä lakialoite tehtiin, joissa käytännössä Suomen viranomaisia pidettiin pilkkana sillä, että tuossa oli ihan Helsingin paraatipaikoilla leiriytyneitä erilaisia tahoja ”osoittamassa mieltään”, vaikka kysymys oli ihan pelkästään jatkuvasta toiminnasta, ei mistään spontaanista tai tilapäisestä mielenosoituksesta. Tällaiselle toiminnalle pitäisi saada stoppi, ja ihmettelen, minkä takia lainsäädännöllisesti ei tehty estettä tällaiselle.