Arvoisa herra puhemies! Tässä oli nyt kuitenkin ajatuksena, että minä esittelen jokaisen kohdallaan. Se hieman selkeyttää.
Okei. — Herra puhemies! Perussuomalaiset on autoilijoiden ykköspuolue Suomessa. Perussuomalaiset tässä esittää, että moottoribensiiniin ja dieselöljyyn tulleet valmistusveron korotukset perutaan. Polttoaineiden veronkorotukset lisäävät alueellista eriarvoisuutta, nostavat kuljetusten hintaa ja heikentävät pitkien etäisyyksien maassa sekä yritysten kilpailukykyä että mahdollisuuksia työn vastaanottamiseen kauempaa kotoa. Veronkorotusten peruminen lakialoitteessa esitetysti tuo positiivisia kerrannaisvaikutuksia parantamalla suomalaisyritysten kilpailukykyä, edistämällä työvoiman liikkumista maan sisällä ja lisäämällä alueellista tasa-arvoa.
Tällä vaalikaudella tehty, vihervasemmistohallituksen vaatima veronkorotus on historiallisen suuri. Elokuussa tehdyn korotuksen vaikutus kuljetuskustannuksiin on lähes 80 miljoonaa euroa vuodessa. Bensiinin valmisteveron korotus on kovempi kuin kertaakaan aiemmin 2000-luvulla. Täytyy muistaa, että bensan hinnasta on jo nykyisinkin lähes 70 prosenttia ja dieselöljyn hinnasta yli 60 prosenttia veroja, eli molemmista me maksamme autoa tankatessamme yli puolet veroja.
Verotuksella on suuri merkitys suomalaisen teollisuuden kannalta, ja tämä on yksi syy, miksi perussuomalaiset ovat tätä teemaa jatkuvasti esille nostamassa. Suomessa maanteiden tavaraliikenne maksaa polttoaineveroja vuosittain jo yli 10 prosenttia koko alan liikevaihdosta. Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL varoitti taannoin, että Suomea viedään poliittisilla päätöksillä tilanteeseen, jossa kamelin selkä katkeaa eli logistiikkakustannukset eivät enää mahdollista tuotantoa Suomessa. Tuollainen varoitus pitää ottaa vakavasti.
Tämän polttoaineveron korotuksen perumalla perussuomalaiset puolustavat suomalaisen teollisuuden kilpailukykyä. Puolustamme suomalaisten yksityisautoilijoiden oikeutta liikkumiseen. Tämä aloite, jonka olen jättänyt, liittyy perussuomalaisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin, ja tästä veronkorotuksen perumisesta on tehty myös talousarvioaloite, joten niinpä toivon kansanedustajien pohtivan tarkkaan, mitä Suomen tulevaisuudelle oikein haluavat, kun tästä tullaan äänestämään.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Näin minäkin tarkoitin, mutta nyt tähän asiaan esittely.