Arvoisa rouva puhemies! Rakentaminen kannattelee meidän maamme hienoista talouskasvua. Meillä on rakentamisen saralla tapahtunut paljon, ja on hyvä, että nyt näitä sääntelyn keventämisiä kohdennetaan nimenomaan tänne. Täällä on paljon sellaista sääntelyä, jonka eteen voi tehdä työtä. Tässä kyse on lähes nollarakentamisesta. Itse olen huolissani, että tämä lainsäädäntö, joka nyt on kyseessä, saattaa aiheuttaa meille lisää hometalo-ongelmia, ja sen takia haluan, että tätä seurataan tarkasti.
Mutta samaan aikaan hallitus on tehnyt samaan maankäyttö- ja rakennuslakiin muitakin uudistustoimenpiteitä. Maankäyttö- ja rakennuslakia uudistetaan muun muassa niin, että haluamme lisätä kauppojen kilpailua, kaupan suuryksiköitä, ja niin, että kauppoja voi tulla myös kaupunkikeskustoihin lisää. Myös kylärakentamista helpotetaan, rantarakentamista helpotetaan ja myös vapaa-ajanasuntojen muuttamista vakinaisiksi asunnoiksi helpotetaan merkittävällä tavalla.
Yksi aivan keskeinen asia tässä maankäyttö- ja rakennuslain uudistamisessa on myös ely-keskusten roolin muuttaminen. Meillä on aika-ajoin — jos vähän kärjistäen sanoo — tilanne, että toinen virkamies on valittanut toisen virkamiehen tekemästä päätöksestä, ja meillä on ollut paljon hankkeita, jotka ovat olleet näiden valitusten takia sitten jumissa. Sen takia pidän myönteisenä sitä, että hallitus on tuonut esityksen, jossa ely-keskusten rooli muutetaan pääasiassa konsultoivaksi. Eli mieluumminkin niin, että toinen virkamies neuvoo ja opastaa toista virkamiestä, kuin niin, että niistä tehdään valituksia eteenpäin. Tämä on varmasti erittäin järkevää.
Arvoisa puhemies! Pidän myönteisenä sitä, että sääntelyn purussa edetään nyt määrätietoisesti eteenpäin.