Arvoisa puhemies! Tässäkin esityksessä ollaan erittäin ajankohtaisten ja tärkeiden asioiden äärellä. Kyseessä on siis esitys eduskunnalle väkivallan ja häirinnän poistamisesta työelämässä tehdyn Kansainvälisen työjärjestön yleissopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi. Myös tästä asiasta työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalla on yksimielinen mietintö, jonka lyhyesti esittelen.
Kyseessä on ensimmäinen kansainvälinen oikeudellisesti sitova sopimus, jonka aiheena on väkivallan ja häirinnän torjuminen nimenomaan työelämässä — näin siis hyvin ajankohtainen, hyvin tärkeä yhteinen asia. Tämän yleissopimuksen tarkoituksena on suojella työntekijöitä ja muita työelämässä toimivia henkilöitä laajasti. Sopimus sisältää määräyksiä keskeisistä periaatteista, suojelusta ja ehkäisemisestä, täytäntöönpanosta ja oikeuskeinoista sekä ohjauksesta, koulutuksesta ja valistuksesta.
Arvoisa puhemies! Jokaisella tulee olla oikeus turvalliseen työympäristöön. Tällä on merkittävä vaikutus myös työntekijöiden hyvinvointiin ja työkykyyn laajemmin. Tämän kyseisen sopimuksen voimaansaattaminen ei edellytä Suomessa lainsäädäntömuutoksia, eikä tälle esitykselle ole arvioitu merkittäviä taloudellisia vaikutuksia tai uusia velvoitteita työnantajien suuntaan. Tämän sopimuksen hyväksymisellä on sen sijaan erittäin tärkeä periaatteellinen merkitys työssä tapahtuvan väkivallan ja häirinnän ehkäisemisessä ja estämisessä.
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta pitää väkivallan ja häirinnän poistamista työelämästä erittäin tärkeänä ja näin ollen puoltaa hallituksen esityksessä tarkoitetun sopimuksen hyväksymistä sekä lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Viitala.