Arvoisa rouva puhemies! Puheenjohtajiston ollessa estynyt esittelen sivistysvaliokunnan mietinnön 2/2026 liikuntalain 7 §:n kumoamisesta. Esitys liittyy tämän vuoden alussa voimaan tulleeseen valtion aluehallinnon uudistukseen, jolloin toimintansa aloittivat valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto sekä kymmenen alueellista elinvoimakeskusta. Samalla aiemmin toimineiden kuuden aluehallintoviraston, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston ja viidentoista elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen toiminta on päättynyt.
Ennen aluehallintouudistuksen voimaantuloa liikuntalaissa säädettiin siitä, että liikunnan aluehallinnon tehtävistä vastaavat aluehallintovirastot ja että aluehallintovirastossa on asiantuntijaelimenä alueellinen liikuntaneuvosto, jonka maakunnan liitto asettaa. Tällä hetkellä voimassa olevassa liikuntalaissa säädetään, että liikunnan alueellisesti hoidettavista valtionhallinnon tehtävistä vastaa Lupa- ja valvontavirasto ja että Lupa- ja valvontavirastossa on asiantuntijaelimenä alueellinen liikuntaneuvosto, jonka liitto asettaa.
Nyt käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä alueellista liikuntaneuvostoa koskeva säännös ehdotetaan kumottavaksi. Lupa- ja valvontavirastolle ei ole tarpeellista luoda yhtä alueellista eli käytännössä valtakunnallista liikuntaneuvostoa, koska valtion liikuntaneuvosto, josta säädetään liikuntalain 6 §:ssä, toimii jatkossakin opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelimenä. Lupa- ja valvontavirastolle ei myöskään ole mahdollista luoda useita alueellisia liikuntaneuvostoja, koska uusi virasto on valtakunnallinen eikä sillä ole aluerakenteita.
Arvoisa rouva puhemies! Muutama sana alueellisen näkökulman turvaamisesta.
Alueellisten liikuntaneuvostojen keskeisin tehtävä on aiemmin ollut lausuntojen antaminen liikuntapaikkojen perustamishankkeiden rahoitussuunnitelmista, mutta tämä tehtävä on poistunut opetus- ja kulttuuritoimen rahoituslakiin tehdyllä muutoksella vuoden 2025 alusta lukien. Käytännössä muutos on merkinnyt sitä, että alueellisten liikuntaneuvostojen toiminta on supistunut ja niiden rooli viranomaistoiminnassa on vähentynyt merkittävästi jo ennen valtion aluehallintouudistusta. Osa lausunnonantajista on valiokunnan asiantuntijakuulemisessa vastustanut alueellisten liikuntaneuvostojen lakkauttamista, koska neuvostoilla on ollut merkittävä rooli paikallistuntemuksen ja yhteistyön edistämisessä. Muutamissa lausunnoissa on myös esitetty huoli siitä, että alueellinen osallisuus heikkenee ja liikunnan kehittämistyö etääntyy paikallisista toimijoista. Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään, että alueellisten toimijoiden on mahdollista perustaa tarpeellisiksi katsomiaan asiantuntijaverkostoja ja yhteistyömekanismeja myös ilman lainsäädännön velvoitetta. Lisäksi hallituksen esityksen liitteenä olevan asetusluonnoksen mukaan liikunnan edistämisestä annettua valtioneuvoston asetusta on tarkoitus täydentää siten, että siitä ilmenee alueellisen näkökulman huomioon ottaminen myös uudessa virastorakenteessa. Asetuksessa tullaan säätämään siitä, että Lupa- ja valvontavirastoon on pyydettävä ja saatava maakuntien liitoilta lausunto kunkin maakunnan alueen kuntien liikuntapaikkarakentamisen hankkeesta ennen kuin virasto antaa lausuntonsa opetus- ja kulttuuriministeriön toimivaltaan kuuluvista liikuntapaikkarakentamisen perustamiskustannuksiin myönnettävistä avustuksista.
Sivistysvaliokunta toteaa mietinnössään kannattavansa muutoksia, joilla alueellisen näkökulman huomioon ottaminen on tarkoitus turvata. Alueellisten liikuntaneuvostojen lakkauttamisen ei arvioida heikentävän Lupa- ja valvontaviraston mahdollisuuksia huomioida alueellisia olosuhteita ja liikuntapoliittisia tarpeita. Lupa- ja valvontaviraston tehtäviin kuuluu muun muassa kuntien ja liikunnan sidosryhmien informointi ja koulutuksen järjestäminen liikuntapoliittisista tavoitteista, toimenpiteistä ja resursseista. Sivistysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan liikuntatoimen viranhaltijat sijoittuvat Lupa- ja valvontavirastossa ympäri Suomea monipaikkaisesti ja heillä on vankka alueellinen asiantuntemus, jota hyödynnetään viranomaistyössä. Sivistysvaliokunta on todennut pitävänsä tärkeänä, että ymmärrys kuntien ja alueiden tilanteesta säilyy Lupa- ja valvontavirastossa vahvana. Lisäksi valiokunta pitää myönteisenä, että liikuntatoimen valtionavustusten käsittelyprosessit on arvioitu ja yhdenmukaistettu, jotta voidaan turvata eri puolilta Suomea tulevien ja erityyppisten hankkeiden yhdenvertainen ja tasapuolinen käsittely.
Arvoisa rouva puhemies! Sivistysvaliokunta kannattaa hallituksen esitykseen sisältyvää lakiehdotusta ja puoltaa sen hyväksymistä muuttamattomana. Mietintöön sisältyy yksi vastalause.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Kiitokset edustaja Strandmanille mietinnön esittelystä. — Ja nyt edustaja Elomaa.