Arvoisa puhemies! [Hälinää — Puhemies koputtaa] Puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään ensi vuodelle yhteensä noin 6,4 miljardia euroa, mikä on noin 112 miljoonaa euroa vähemmän kuin kuluvana vuonna. Vähennys johtuu pääosin monitoimihävittäjähankinnan maksuprofiilin muutoksista sekä puolustusmateriaalihankintojen ajoituksen siirtymisestä. Samalla määrärahoihin sisältyy lisäyksiä muun muassa Ukrainalle luovutetun puolustusmateriaalin korvaamiseksi. Valiokunta korostaa, että kyse on teknisistä ajoitusmuutoksista eikä Suomen puolustuskykyä heikennetä.
Puolustusmenojen osuuden bruttokansantuotteesta arvioidaan olevan noin 2,5 prosenttia, ja kehyspäätöksen mukaisesti puolustusmenot kasvavat kohti kolmea prosenttia vuoteen 2029 mennessä. Hallitus lisäksi on sitoutunut nostamaan puolustusmenot viiteen prosenttiin bkt:stä vuoteen 2035 mennessä Naton linjausten mukaisesti.
Valiokunta painottaa, että puolustusbudjetin eri osa-alueiden — henkilöstön, materiaalin, toiminnan ja infran — tulee olla keskenään tasapainossa.
Puolustusvoimien toimintamenoihin esitetään noin 2,6 miljardia euroa, mikä on vajaa 80 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvana vuonna. Lisäys kohdistuu erityisesti henkilöstömenoihin, kustannustason nousuun, kehittämisohjelmien toteuttamiseen sekä Nato-jäsenyyden aiheuttamiin velvoitteisiin. Valiokunta pitää tärkeänä, että henkilöstön määrää lisätään suunnitelmallisesti ja etupainoisesti sekä huolehditaan varusmiesten ja reserviläisten koulutuksesta ja hyvinvoinnista. Valiokunta korostaa myös sisäongelmien nollatoleranssia kasarmeilla ja varusmiesten terveyden turvaamista.
Valiokunta korostaa vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja laajan reservin merkitystä osana Suomen puolustusjärjestelmää. Valiokunta lisää pääluokkaan 27 yhteensä 1,41 miljoonaa euroa. Lisäykset kohdistuvat vapaaehtoiseen maanpuolustukseen, reserviläistoimintaan sekä veteraanijärjestöihin, ja keskeisimpiä saajia ovat Maanpuolustuskoulutusyhdistys sekä Reserviläisliitto ja Reserviupseeriliitto. [Timo Heinonen: Hyvä!] Valiokunta lisää Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen rahoitusta 500 000 eurolla, jotta kasvaneeseen koulutustarpeeseen voidaan vastata ja reserviläiskoulutuksen taso turvata. Reserviläisliiton ja Reserviupseeriliiton rahoitusta lisätään kumpaakin 100 000 eurolla. Tällä tavoin tuetaan reserviläisten kansainvälistä yhteistyötä ja Nato-jäsenyyden edellyttämää yhteistoimintaa.
Valiokunta painottaa, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen rahoituksen tulee olla pitkäjänteistä eikä vuosittaisten kertaluonteisten lisäysten varassa, jotta toiminnan laajuutta ja sisältöä voidaan suunnitella ja kehittää ennakoitavasti osana puolustusjärjestelmää.
Lisäksi valiokunta kohdentaa rahoitusta muun muassa ulkomaanoperaatioiden veteraanien sekä kaatuneitten omaisten tukemiseen, joihin kumpaankin osoitetaan 200 000 euroa. [Timo Heinonen: Se on oikeus ja kohtuus!]
Puolustusmateriaalihankintoihin esitetään tulevalle vuodelle noin puolitoista miljardia euroa, ja valiokunta puoltaa esitettyjä uusia tilausvaltuuksia. Valiokunta korostaa, että ylikuumentuneilla puolustusmarkkinoilla hankintoja on koordinoitava tiiviisti Naton ja EU:n kanssa. Huomionarvoista on myös se, että kotimaisen puolustus- ja ilmailuteollisuuden rooli huoltovarmuuden ja kansantalouden kannalta on keskeinen.
Ukrainan tukeminen ja kriisinhallinta: Valiokunta pitää välttämättömänä, että Suomen tuki Ukrainalle jatkuu puolustusselonteon linjausten mukaisesti. Ukrainalle luovutettu puolustusmateriaali on korvattava täysimääräisesti, jotta Suomen oma puolustuskyky säilyy.
Valiokunta korostaa myös Suomen pitkäjänteistä roolia sotilaallisessa kriisinhallinnassa osana kansainvälistä vastuunkantoa ja kansallisen puolustuskyvyn vahvistamista.
Arvoisa puhemies! Pääluokan 27 kokonaisuudessa korostuvat uskottava puolustuskyky, toimiva asevelvollisuusjärjestelmä, laaja ja koulutettu reservi sekä korkea maanpuolustustahto. Valiokunta pitää esitystä perusteltuna ja katsoo, että sillä turvataan Suomen puolustus myös Naton jäsenenä muuttuvassa turvallisuusympäristössä. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Puolustusministeri Häkkänen, olkaa hyvä.