Arvoisa puhemies! Hallitus on esittänyt Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn lakkauttamista ja sen tehtävien siirtämistä ympäristöhallinnon alaisuuteen. Ympäristöministeriön alaisuuteen ARAn tehtäviä hoitamaan perustettaisiin uusi Valtion tukeman asuntorakentamisen keskus. Suomalainen asuntopolitiikka on tullut käännekohtaan. Orpon hallitus on tehnyt oikeistolaiseen ideologiaan perustuvan asuntopoliittisen suunnanmuutoksen, jossa asuntotuotanto halutaan jättää täysin markkinaehtoiseksi. ARAn lakkauttaminen on osa tätä laajempaa kokonaisuutta, jonka myötä valtio vetäytyy roolistaan kohtuuhintaisen asumisen edistäjänä. Nyt ARAa ollaan lakkauttamassa sellaisella kiireellä, joka vaarantaa ARAn lakisääteisten tehtävien hoidon ja rakennusalan elvytyksen sekä rikkoo hyvän henkilöstöpolitiikan periaatetta, kun ARAn henkilöstölle ei jää aikaa sopeutua näin mittavaan muutostilanteeseen.
ARAn sulauttaminen osaksi ympäristöministeriötä vaarantaa ARAlle kuuluneiden tehtävien hoitamisen, joita ovat erityisesti kohtuuhintainen ja esteetön asuinrakentaminen sekä korjausrakentaminen. ARAn täysimittaista lakkauttamista edelsi ja ennakoi jo ARAn myöntämien valtuuksien, kuten energia-avustuksen ja erityisryhmien investointi-avustuksen, alasajo. Nämä ovat avustuksia, joilla on tuettu esimerkiksi opiskelija-asumista.
Hallituksen päätös ARAn lakkauttamiseksi pahentaa rakennusalan suhdannetilannetta, vähentää kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen saatavuutta ja nostaa yleistä vuokratasoa. Hallitus on päättänyt myös puolittaa asumisneuvonnan rahat. Tällä on välitön yhteys maksuhäiriöiden, häätöjen ja asunnottomuuden lisääntymiseen.
Viime vuosien positiivinen kehitys asunnottomuuden poistamiseksi Suomesta on tämän hallituksen myötä kääntymässä, ja entistä useampi suomalainen on ajautumassa asunnottomuuteen. Näistä olemme valitettavasti saaneet lukea esimerkiksi eri kaupunkien tilastoja.
ARAn lakkauttamisen ohella hallitus on sulauttamassa Valtion asuntorahaston eli VARin rahat osaksi valtion budjettia ensi vuoden alusta. Tämä käytännössä poistaa sosiaaliselle asuntotuotannolle korvamerkityt rahat, eli nämäkin rahat te viette. Vasemmistoliitto ei tietenkään kannata ARAn lakkauttamista, ja tähän tarkoitukseen jätimme yhdessä vihreiden ja sosiaalidemokraattien kanssa vastalauseen hallituksen esitykseen. Valtion tulee säilyttää roolinsa sosiaalisen asuntotuotannon ja kohtuuhintaisen ja esteettömän rakentamisen tukijana.
Puhemies Jussi Halla-aho
Kiitoksia. — Edustaja Hamari, olkaa hyvä.