Kiitos, arvoisa puhemies! Tällä hallituksen esityksellä korjataan vesipuitedirektiivin kansallista toimeenpanovajetta tuomalla lainsäädäntöön vesienhoidon sitovat ympäristötavoitteet siinä laajuudessa, mitä direktiivi ja EU:n tuomioistuimen oikeuskäytäntö vaativat. Tällä esityksellä halutaan vähentää epävarmuuksia lupaharkinnassa ja tulkintakäytänteissä ja sujuvoittaa lupamenettelyä hallitusohjelman mukaisesti. Lainsäädäntöön tuodaan kaikki vesipuitedirektiivin mahdollistamat kansalliset joustot täysimääräisesti hallitusohjel-makirjauksen mukaisesti.
Vesipuitedirektiivin mukaiset vesien hyvän tilan saavuttaminen ja vesien tilan heikentämättömyysvaatimus tuodaan lupaharkintaa sitoviksi. Hyvän tilan tavoitteen saavuttaminen ei saa vaarantua hankkeen tai toiminnan johdosta. Heikentämättö-myysvaatimuksen mukaisesti vesimuodostuman tila ei saa heikentyä hankkeen tai toiminnan johdosta siten, että ekologisen tilan luokittelua koskeva tekijä alenee pintavesimuodostumassa vähintään yhdellä luokalla tai se edelleen heikkenee, jos se kyseinen tekijä on jo alimmassa luokassa. Lisäksi lainsäädäntöön tuodaan säädökset siitä, millä ehdoilla ja miten ympäristötavoitteista voidaan poiketa lupa-asian yhteydessä.
Valiokunta katsoo, että oikeuskäytäntö ei olennaisesti muutu nykyisestä. Nyky-tilanteessa vastaavien poikkeusten myöntäminen on mahdollista vain vesienhoito-suunnitelmissa niiden hyväksymisen yhteydessä kuuden vuoden välein, eli se, mikä muuttuu olennaisesti, on menettely ja sen mukaisesti poikkeusten saamisen ajoitus. Nämä ehdotetut säännökset koskevat uusia hankkeita ja toimintoja, ja olemassa olevan toiminnon tai hankkeen osalta heikentämiskielto ja ympäristötavoitteista poikkeaminen tulevat sovellettaviksi vain, jos toiminnassa tapahtuu merkittävää lupaa edellyttävä muutos.
Esityksellä toimeenpannaan myös RED III ‑direktiiviä säännöksellä, jonka mukaan uusiutuvan energian tuotantolaitosten suunnittelu, rakentaminen ja käyttö sekä tällaisten laitosten verkkoon liittäminen ja asiaankuuluva verkko ja energiavarastot ovat aina poikkeamisen yhden kriteerin mukaisia erittäin tärkeitä yleisen edun mukaisia hankkeita ja toimintoja. Valiokunta korostaa, että yleisen edun kannalta erittäin tärkeä hanke voi olla jokin muukin kuin RED-direktiivin mukainen hanke, ja painottaa sitä, että erittäin tärkeän yleisen edun mukaisuutta tulee arvioida laajasti eikä voida ottaa kantaa siihen, minkä tyyppiset hankkeet eivät täyttäisi edellytyksiä.
Valiokunta myös korostaa sitä, että erittäin tärkeän yleisen edun täyttymisen vaatimus on vain yksi vesienhoidon ympäristötavoitteista poikkeamisen edellytyksistä. Toiminnanharjoittajan tulee ryhtyä kaikkiin toteutettavissa oleviin hankkeen tai toiminnon vaikutusten lieventämistoimenpiteisiin ja varmistua siitä, että hankkeella tai toiminnolla ei ole ympäristön kannalta merkittävästi parempia vaihtoehtoja. Vihreän siirtymän hankkeiden tulee vesienhoidon ympäristötavoitteista poikkeamista koskevien vaatimusten lisäksi täyttää vesilain ja ympäristönsuojelulain muut vaatimukset.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on arvioitu, että hankekohtainen poikkeaminen ympäristötavoitteista lupakäsittelyn yhteydessä on toimijoiden näkökulmasta kanna-tettavaa. Esityksessä on otettu huomioon kaikki vesipuitedirektiivin mahdollistamat poikkeamismenettelyt, joten sen voi olettaa lisäävän päätösten ennakoitavuutta. Poikkeamismenettelystä tulee nykyistä selväpiirteisempää, ja sen soveltamismahdollisuus laajenee ajallisesti. Tämä voi asiantuntijakuulemisten mukaisesti johtaa poikkeuksien saamiseen nykyistä joustavammin sekä poikkeamismahdollisuuden käytön yleistymiseen.
Valiokunta toteaa, että ympäristönsuojelulain 17 § sisältää pohjaveden pilaamiskiellon, joka on ehdoton, eikä siitä voi saada edes luvalla poikkeusta. Pilaamiskielto koskee kaikkia toimintoja, myös niitä, joilta ei edellytetä ympäristölupaa.
Suomi ei ole vieläkään päässyt vesipuitedirektiivin mukaiseen tavoitteeseen, jossa kaikkien vesimuodostumien tila olisi vähintään hyvä. Valiokunta korostaa, että vesien tilan parantaminen laajamittaisesti edellyttää vesienhoitosuunnitelmissa esitettyjen toimen-piteiden tehokasta toimeenpanoa, ja kiinnittää huomiota myös vesiensuojelutoimien riittävän rahoituksen pitkäjänteiseen turvaamiseen.
Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esiin, että jatkossa saattaa olla tarkoituksenmukaista mahdollistaa lainsäädännössä myös hankkeen vaikutuksia lieventävien toimenpiteiden toteuttaminen ja niiden huomioon ottaminen nykyistä laajemmin. Tällaisesta vaikutusten lieventämisen mahdollisuudesta ei säädetä tällä hetkellä mitään, ja valiokunta pitää tärkeänä, että hallitusohjelmaan sisältyvä tavoite, joka liittyy vesiin kohdistuvien vaikutusten kompensointiin lupamenettelyssä, edistyisi.
Valiokunta on käsittelyn yhteydessä huomannut, että ehdotettua sääntelyä on pidetty vaikeaselkoisena ja sääntelyn vaikutuksia on arvioitu huomattavan erilaisin tavoin. Valiokunta on mietinnössään pyrkinyt täsmentämään epäselvyyksiä parhaansa mukaan. Valiokunta pitää myös tärkeänä, että sääntelyn ja sen soveltamiskäytännön vaikutuksia ja mahdollisia täsmentämistarpeita seurataan ja arvioidaan ottaen huomioon niin ympäristövaikutukset kuin sääntelyn merkitys puhtaan siirtymän edellyttämien investointien kannalta.
Valiokunnan mietintöön sisältyy kolme vastalausetta, joissa on lausumaesityksiä ja pykälämuutosesityksiä.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
Kiitokset esittelystä. — Ja sitten edustaja Hamari.