Kiitos, arvoisa puhemies! Käsittelyssä on siis perustuslakivaliokunnan yksimielinen mietintö vaalilain muuttamisesta. Mietintö koskee vaalilain säännöstä, jossa säädetään ehdokkaiden numeroinnista. Kyse on numeroinnista samanaikaisesti toimitettavissa vaaleissa, kuten esimerkiksi järjestettäessä kunta- ja aluevaalit samanaikaisesti.
Lakiehdotuksen mukaan samanaikaisesti toimitettavissa vaaleissa oikeusministeriö voi määrätä, että toisen vaalin ehdokkaiden numerointi aloitetaan numeroon 2 päättyvästä luvusta siten, että vaalien ehdokkailla ei ole samaa numeroa. Tällöin samanaikaisesti toimitettavissa vaaleissa toisen vaalin ehdokasnumerointi alkaa numerolla 2 ja toisen vaalin esimerkiksi numerolla 102 tai 1002.
Perustuslakivaliokunta pitää tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena, että ehdokkaiden numeroinnista samanaikaisesti toimitettavissa vaaleissa säädetään laissa. Säännöksen sanamuoto oli valiokunnan mielestä kuitenkin syytä tarkistaa kahdessa suhteessa: Ensinnäkin oikeusministeriöllä ei ole tarpeen jättää harkinnanvaraa siinä, annetaanko määräys vai ei. Toiseksi numeroinnin erillisyyden eli sen, että eri vaaleissa on käytössä eri ehdokasnumerot, on syytä käydä ilmi suoraan lakitekstistä. Laissa ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista ilmaista, mistä numerosta numerointi alkaa.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta ehdottaa siis, että lakiehdotus hyväksytään muutettuna.
Valiokunta käsittelee mietinnössä vielä kysymystä äänestyslippujen väristä samanaikaisesti toimitettavissa vaaleissa. Siitä ei esityksessä ehdoteta säädettäväksi. Sovellettavaksi esimerkiksi kunta- ja aluevaaleissa tulee vaalilain sääntely, jonka mukaan oikeusministeriö päättää toisissa vaaleissa käytettävän äänestyslipun väristä, jos säännönmukaisesti toimitettavien vaalien yhteydessä toimitetaan samanaikaisesti jotkin toiset vaalit. Perustuslakivaliokunnan mielestä jatkossa on syytä harkita, tulisiko myös samanaikaisesti toimitettavien vaalien äänestyslippujen väristä säätää täsmällisemmin.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Savio.