Arvoisa rouva puhemies, värderade talman! Oikeusministeriön hallinnonalalle ehdotetaan määrärahoja 916 miljoonaa euroa. Kun vuosittain vaihtelevia vaalimenoja ei oteta huomioon, hallinnonalan määrärahataso on 16 miljoonaa euroa pienempi kuin kuluvana vuonna. (Hälinää — Puhemies koputtaa) Määrärahatason lasku johtuu ennen kaikkea kilpailukykysopimuksen mukaisista kustannusneutraaleista määrärahavähennyksistä.
Oikeusministeriön hallinnonalan virastojen kuluvan ja myös ensi vuoden taloudellinen tilanne on hyvä Oikeusrekisterikeskusta lukuun ottamatta. Oikeusrekisterikeskuksen taloudellista tilannetta parannetaan vuoden 17 talousarvioesityksessä 200 000 euron suuruisella hallinnonalan sisäisellä siirrolla. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että kevään julkisen talouden suunnitelmassa päätettiin Rikosseuraamuslaitokselle merkittävästä lisämäärärahasta laitoksen toimintakyvyn turvaamiseen ja vankilaverkoston ylläpitoon.
Hallinnonalan virastojen toimintaan vaikuttavat säästöt kasvavat lähivuosina. Virastojen niin sanotuilla siirtyvillä määrärahoilla, joiden taso on hyvä, tästäkin haasteesta selvitään. Tärkeää on jatkaa määrätietoista taloudenhoitoa ja toiminnan tehostamista.
Tavoitteena on, että oikeusturva toteutuu käytännössä. Oikeusturvaa kehitetään toteuttamalla oikeudenhoidon uudistamisohjelmaa juuri valmistuneen täytäntöönpano-ohjelman mukaisesti.
Käräjäoikeuksien määrää on tarkoitus vähentää muodostamalla nykyistä suurempia yksiköitä. Uudistuksen tavoitteena on luoda edellytykset lainkäytön laadun parantamiselle ja hyödyntää tuomarien osaamista aiempaa monipuolisemmin sekä parantaa tuomioistuinten toiminnan tehokkuutta. Rakenneuudistuksessa pidentyvien etäisyyksien haittoja vähennetään lisäämällä sähköisiä asiointimahdollisuuksia ja paikasta riippumattomia työskentelytapoja. Riidattomat velkomusasiat ja eräät muut siviilioikeudelliset asiat on tarkoitus keskittää muutamaan käräjäoikeuteen, mitä koskeva hallituksen esitys on tarkoitus antaa keväällä 2017.
Oikeusaputoimistojen rakennetta uudistetaan lokakuussa 16 voimaan tulevalla uudistuksella, jonka vaikutukset näkyvät vuodesta 2017 lukien. Tavoitteena on keventää ja selkeyttää hallintoa, jotta voimavaroja voidaan jatkossa kohdentaa nykyistä enemmän asiakastyöhön. Kuudesta oikeusapupiiristä muodostetaan kuusi virastoa. Uudistuksessa ei ole tarkoitus tehdä muutoksia toimipaikkoihin.
Ulosottoon liittyviä työllistymisen kannustinloukkuja puretaan. Myönnetään helpotuksia ulosottoon työllistymisen kannustamiseksi ja pienituloisten ylivelkaantuneiden henkilöiden aseman helpottamiseksi. Muutoksien valmistelu käynnistetään tämän syksyn kuluessa.
Oikeusministeriön hallinnonalalla on käynnissä viisi laajaa toimintojen uudistamishanketta ict:n avulla. Hankkeiden kokonaiskustannukset ovat yli 100 miljoonaa euroa, josta lisärahoituksella katetaan noin 60 prosenttia. Ict-hankkeiden tarkoitus on tehostaa tuomioistuinten, syyttäjälaitoksen, ulosottolaitoksen ja Rikosseuraamuslaitoksen toimintaa. Vuodelle 17 ehdotetaan tietojärjestelmien kehittämiseen 17 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi ehdotetaan 3 miljoonaa euroa yleisten tuomioistuinten istuntosalien varustamiseksi aineistojen sähköisen käsittelyn edellyttämällä laitteistolla.
Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esitykseen sisältyneet ehdotukset laeiksi ulkomaalaislain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamiseksi. Muutokset tulivat voimaan 1. päivänä syyskuuta 2016. Jatkossa oikeudellisena avustajana hallintoasian käsittelyssä on pääasiassa oikeusaputoimiston julkinen oikeusavustaja oikeusapulain nojalla, mikä merkitsee painopisteen siirtymistä turvapaikka-asioissa nykyistä enemmän yksityisestä oikeusavusta julkiseen oikeusapuun.
Valtiolle menetetyksi tuomittuja menettämisseuraamuksia vastaaviin korvauksiin ehdotetaan 8 miljoonan euron määrärahaa. Rikosasioissa asianomistajalla on mahdollisuus hakea Oikeusrekisterikeskukselta korvausta tapauksissa, joissa rikoksella saatu hyöty on tuomittu menetetyksi valtiolle ja menettämisseuraamus on pantu käytäntöön. Periaatteena on, että rikoksentekijä ei ole velvoitettu maksamaan kahteen kertaan rikoksesta saamaansa hyötyä.
Vuonna 17 valmistellaan syyttäjänlaitoksen organisaatiouudistusta toiminnallisista lähtökohdista siten, että uusi organisaatio voi aloittaa vuoden 18 alusta.
Rikosseuraamuslaitoksen toimintaa kehitetään nykyisessä vankilaverkostossa. Toimintakyvyn turvaamiseksi Rikosseuraamuslaitokselle ehdotetaan 3,7 miljoonan euron määrärahalisäystä.
Hämeenlinnan naisvankilan, Keravan avovankilan ja Jyväskylän uudisrakennuksen rakentaminen alkavat vuoden 17 aikana. — Kiitos.
Puhemies Maria Lohela
Nyt on tästä aiheesta mahdollista käydä debattia. Pyydän ilmoittautumaan siihen.