Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä ehdotetaan tehtäväksi ulkomaalaislakiin Euroopan unionin määritelmädirektiivin mahdollistamia tiukennuksia hallitusohjelman mukaisesti. Niin sanottujen poissulkemislausekkeiden soveltaminen ulotetaan kansainvälisen suojeluaseman saamisen jälkeen tapahtuviin tekoihin sekä toissijaisen suojeluaseman osalta myös turvallisuuteen liittyviin seikkoihin ja tilanteisiin, joissa henkilö on jättänyt alkuperämaansa rikosseuraamukset välttääkseen. Pakolaisaseman lakkauttamista koskevaan sääntelyyn lisätään direktiivissä sallitut kansallisen turvallisuuden vaarantamiseen ja erityisen törkeään rikokseen syyllistymiseen liittyvät perusteet. Pakolaisasema voidaan myös jättää myöntämättä näillä perusteilla. Kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävien oleskelulupien kesto lyhennetään direktiivin mukaiseen vähimmäispituuteen.
Hallintovaliokunta pitää ehdotettua sääntelyä tarpeellisena ja puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana.
Arvoisa puhemies! Valiokunta toteaa, että osana Euroopan unionin maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan uudistusta on hyväksytty uusi määritelmäasetus, jota aletaan soveltaa heinäkuussa 2026. Suurin osa nyt määritelmädirektiivin perusteella ehdotettavista muutoksista tulee määritelmäasetuksen myötä suoraan sovellettaviksi ilman kansallista harkintavaltaa. Ehdotetut muutokset mahdollistavat kansainvälisen suojelun tarpeen säännöllisen arvioinnin. Tällöin voidaan havaita tapaukset, joissa kansainvälisen suojelun tarve on poistunut. Kansallista turvallisuutta tai yleistä järjestystä ja turvallisuutta uhkaavien henkilöiden maassa oleskelua voidaan tarkastella nykyistä tiheämmin, ja tällaiset henkilöt voidaan poistaa maasta, kun edellytykset täyttyvät. Tavoitteena on, että tällaisten henkilöiden turvallisuutta uhkaavalla toiminnalla on vaikutusta heidän asemaansa ja oleskeluoikeuteensa Suomessa.
Määritelmädirektiivin säännökset, jotka mahdollistavat pakolaisaseman poistamisen ja myöntämättä jättämisen turvallisuuteen liittyvillä perusteilla, on otettu käyttöön lähes kaikissa muissa jäsenvaltioissa. Direktiivin tavoitteet toteutuvat paremmin, kun jäsenvaltioiden sääntely on mahdollisimman yhdenmukaista. Yhtenä hallitusohjelman tavoitteena on saattaa Suomen turvapaikkapolitiikka yleispohjoismaiselle tasolle. Muutoksilla pyritään siihen, että kansainvälinen suojeluasema poistetaan aiempaa tehokkaammin sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät asemaa enää tarvitse tai joiden ei voida katsoa ansaitsevan sitä oman toimintansa vuoksi.
Valiokunta katsoo, että ehdotetut muutokset vahvistavat osaltaan sisäistä turvallisuutta ja kansallista turvallisuutta. Ne myös vahvistavat turvapaikkajärjestelmän yleistä hyväksyttävyyttä. Valiokunta pitää laittoman maassa oleskelun torjunnan näkökulmasta perusteltuna, että harkinta luvan myöntämisen edellytysten täyttymisestä tehdään mahdollisimman ajantasaisen tilanteen perusteella. Kansainvälisen suojeluaseman ottaminen harkittavaksi on mahdollista nykyisinkin, mutta ehdotetulla muutoksella korostetaan velvollisuutta tarkasteluun. Valiokunta kiinnittää tässäkin yhteydessä huomiota mahdollisimman tehokkaaseen tiedonkulkuun viranomaisten välillä.
Arvoisa puhemies! Perustuslakivaliokunta on pitänyt ehdotettua sääntelyä eräiltä osin väljänä ja todennut, että hallintovaliokunnan on syytä arvioida mahdollisuuksia täsmentää sääntelyä. Hallintovaliokunta on mietinnössään päätynyt siihen, että kansallisessa sääntelyssä on syytä käyttää samoja sanamuotoja kuin Euroopan unionin lainsäädännössä, kuten hallituksen esityksessä on ehdotettu.
Ulkomaalaiselle myönnetään jatkossa tilapäinen oleskelulupa sellaisissa tapauksissa, joissa pakolaisasema tai toissijainen suojeluasema jätetään myöntämättä, lakkautetaan tai peruutetaan mutta palautuskielto estää maasta poistamisen. Valiokunta pitää tärkeänä, että mahdollisuutta poistaa tilapäisen oleskeluluvan saanut henkilö maasta tarkastellaan säännöllisin väliajoin uudelleen. Jos tarkastelu johtaa karkottamispäätökseen, päätöksen täytäntöönpanon tulee olla mahdollisimman sujuvaa ilman tarpeettomia uusia oikeusprosesseja. Valiokunta korostaa yleisemminkin, että maastapoistamispäätösten tehokas täytäntöönpano on tärkeää koko turvapaikkajärjestelmän toimivuuden kannalta. Valiokunta kiirehtii toimenpiteitä menettelyn nopeuttamiseksi.
Kansainvälisen suojelun perusteella myönnettävien oleskelulupien keston lyhentäminen lisää merkittävästi Maahanmuuttovirastossa käsiteltäviä jatko-oleskelulupahakemuksia. Maahanmuuttovirasto tarvitsee lisää resursseja myös sen vuoksi, että tarvetta kansainvälisen suojelun jatkamiseen arvioidaan nykyistä tarkemmin jatkolupahakemusten yhteydessä. Ehdotettujen muutosten arvioidaan myös lisäävän muutoksenhakua Maahanmuuttoviraston päätöksistä hallintotuomioistuimiin. Suojelupoliisin kansalliseen turvallisuuteen liittyvien lausuntojen arvioidaan muutosten vuoksi lisääntyvän.
Valiokunta tähdentää, että viranomaisilla tulee olla riittävät resurssit lakisääteisten tehtäviensä hoitamiseen.
Arvoisa puhemies! Valiokunnan mietintöön jätettiin yksi vastalause. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Ja sitten puhujalistalle. — Edustaja Kontula.