Kiitos, arvoisa puhemies, tästä mahdollisuudesta. — Talousvaliokunta on käsitellyt Sitran toimintakertomusta vuodelta 2021 ja laatinut siitä asiaankuuluvasti mietinnön. Sitran työssä korostuu ennakoinnin, ratkaisujen etsimisen ja erityisesti kokeilujen ja pilottien merkitys. Viime vuodet ovat korostaneet poikkeuksellisella tavalla ennakointiosaamisen tarvetta ja kysyntää. Samalla ne korostavat työn haastavuutta: ennakointityö on paitsi vaikeaa myös vaikeasti mitattavaa.
Sitran pyrkimyksenä on kehittää ja jakaa tulevaisuusajattelua ja muutoksen tekemisen taitoja yhteiskuntaan. Ennakointi ja yhteiskunnallinen koulutus ovat Sitran toiminnassa jatkuvia, läpileikkaavia toimintoja. Sitran uuden strategian myötä sen työssä korostuvat kolme teemaa: ekologisen kestävyyskriisin ratkaiseminen, reilun datatalouden edistäminen ja demokratian ja osallisuuden vahvistaminen. Talousvaliokunta pitää Sitran kaltaisen tulevaisuustalon työn suuntaamisessa keskeisenä myös sen toiminnan vaikuttavuuden jatkuvaa ja systemaattista arviointia.
Talousvaliokunta pitää Sitran teemavalintoja onnistuneina ja ajankohtaisina. Samalla ne liittyvät vahvasti toisiinsa ja tukevat toistensa toteutumista. Sitran visio reilusta, kestävästä ja innostavasta tulevaisuudesta, jossa ihmiset voivat hyvin maapallon kantokyvyn rajoissa, edellyttää konkreettisia toimia niin kestävyysratkaisujen, demokratian vahvistamisen kuin reilun datatalouden aloilla. Ekologisen kestävyyskriisin, ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden kysymykset edellyttävät sekä teknologisia ratkaisuja että politiikkatoimia kansallisella, EU:n ja globaalilla tasolla. Talousvaliokunta pitää tärkeänä, että Sitran toiminnan pääpaino myös taloudellisesti on kokeilujen ja pilottihankkeiden toteuttamisessa. Työn lisäarvon kannalta on tärkeää, että toiminta suuntautuu hankkeisiin, jotka ilman Sitran panosta jäisivät toteuttamatta, ja ettei se aiheuta niin sanottuja markkinahäiriöitä kilpailevalle, markkinaehtoiselle toiminnalle.
Riippumattoman ajatuspajan ja tulevaisuustalon työn riskinä on, että sen esiin tuoma ajattelu jää irralliseksi eikä välity riittävällä tavalla yhteiskunnallisessa keskustelussa ja päätöksenteossa hyödynnettäväksi tai kansalaisyhteiskuntaan laajemmin. On olennaista, että Sitra hakee toimintaansa vaikuttavuutta myös osallistumalla Euroopan unionin projekteihin ja lainsäädännön kehitystyöhön, jotka tosiasiassa pitkälti määrittävät Sitran teemojen kannalta keskeistä toimintaympäristöä. Tältä kannalta Sitran osaamista olisi perusteltua hyödyntää entistäkin enemmän — ja konkreettisimmin — myös osana EU-asioiden valmistelua ja Suomen EU-ennakkovaikuttamista.
Lopuksi talousvaliokunta kiinnitti huomiota geopoliittisen toimintaympäristön radikaaliin muutokseen viime vuoden aikana. Luonnollisestikin tämä nousi myös tässä mietinnössä esiin. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja siitä seuranneet turvallisuusympäristön ja taloudellisen toimintaympäristön muutokset — mukaan lukien vallitseva energiakriisi — määrittävät lähivuosia merkittävästi. Vaikka Sitran teemat ovat tästä kehityksestä riippumatta ajankohtaisia, viime vuoden tapahtumat sävyttävät myös niiden ympärillä tehtävää työtä ja toisaalta entisestään korostavat niiden merkitystä. Sitran teemoja ei voida käsitellä irrallisina näistä tapahtumista, ja toimintaympäristön muutos tulee ottaa huomioon ylätason otsikoiden alla tapahtuvassa konkreettisessa työssä ja sen suuntaamisessa, jotta Sitra voi tuottaa myös ajantasaisesti hyödynnettävissä olevaa tietoa päätöksenteon tueksi.
Kiitämme yhteistyöstä Sitraa ja kaikkia Sitran vaikuttajia, myöskin hallintoneuvoston jäseniä — puheenjohtajakin on täällä paikalla. Edellä oleva huomioon ottaen talousvaliokunnan yksimielinen päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyy kannanoton kertomuksen K 9/2022 johdosta. Eli kannanottoehdotus on: ”Eduskunnalla ei ole huomautettavaa kertomuksen johdosta.” — Kiitoksia, arvoisa puhemies.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
Kiitoksia esittelystä. — Sitten Sitran hallintoneuvoston puheenjohtaja, edustaja Filatov, olkaa hyvä.