Arvoisa herra puhemies! Tiedämme kaikki varsin hyvin tässä salissa Britannian tilanteen ja mahdollisen eron Euroopan unionista. Tilanteet Britanniassa tuntuvan vaihtuvan ihan päivittäin, niin kuin tällä viikolla on saatu huomata.
Selvää on, että eroon EU:sta, erityisesti sopimuksettomaan eroon, on pitänyt valmistautua huolellisesti myös täällä Suomessa. Kaikkia vaikutuksia on ollut vaikeaa edes arvioida, mikäli sopimukseton ero toteutuisi. Tärkeintä kaikesta on kuitenkin pyrkimys siihen, että erotilanteessa suojataan yksilöitä, jos sopimukseton ero tulisi voimaan. Haittavaikutuksia pitää minimoida.
Tämän kansaneläkelain väliaikaisella muutoksella turvattaisiin noin 320:n Britanniassa asuvan kansaneläkelain mukaisia etuuksia saavan tilanne ja etuuksien jatkuminen vuoden ajan EU-eron jälkeen. Eläkkeen maksun katkeaminen heti EU-eropäivää seuraavan kuukauden alusta olisi nykylain mukaisesti täysin kohtuutonta. Vuoden maksuaika luo turvaa etuuksien saajille, joista 80 prosenttia on naisia. Mutta kuten jo sanoin, tilanteet Britanniassa vaihtelevat. Viimeisimmän tiedon mukaan näyttää siltä, että sopimukseton EU-ero Britanniassa on muuttunut epätodennäköiseksi — viimeisen päivän aikana.
Käytän tämän puheenvuoron lähinnä siksi, että on hyvä huomioida, millaisia ihmisten käytännön arkeen vaikuttavia asioita EU:sta ero voi todellisuudessa aiheuttaa, erityisesti tietysti eroavissa maissa asuvien ihmisten arjessa. Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että EU:hun liittyjiä olisi enemmän kuin sieltä pois pyrkiviä.