Arvoisa rouva puhemies! Liikenne‑ ja viestintävaliokunta esittää hyväksyttäväksi lain laajakaistarakentamisen tuesta. Julkisen talouden suunnitelman mukaan hallituksen esityksen mukaiseen tukiohjelmaan varataan 5 miljoonaa euroa vuodelle 2021. Esitetyllä tuella nopeiden laajakaistayhteyksien piiriin on tavoitteena saada noin 10 000 uutta kotitaloutta ja vapaa-ajan asuntoa. Valiokunta pitää esityksen tavoitteita hyvinä ja kannatettavina.
Mietinnössä käsitellään teknologianeutraaliutta, säädettyjä nopeuksia, vapaa-ajan asuntojen tukea ja kuntien maksuosuuksia. Tämän lisäksi valiokunta kiinnittää huomiota laajakaistainvestointien selvittämiseen ja viestintäyhteyksien kehittämiseen sekä tavoitteiden seurantaan.
Teknologianeutraaliuden periaatteen mukaisesti erilaisilla teknologioilla toteutettavia verkkoja voidaan hyödyntää erilaisten alueiden tarpeita vastaavasti sekä kiinteässä verkossa että mobiiliverkossa.
Valiokunta kantaa huolta säädetyistä nopeuksista ja katsoo, että tulee varmistaa, että asetuksessa säädettävät nopeudet mahdollistavat etätyön ja monet tietoyhteiskunnan palvelut. Saapuvan ja lähtevän liikenteen nopeuksien välillä ei pidä olla isoja vaihteluita. Mietinnössä pidetään välttämättömänä, että valtioneuvosto tarkoin arvioi ja seuraa nopeuksien riittävyyttä ja tarvittaessa ryhtyy toimenpiteisiin nopeuksien tarkistamiseksi asetuksessa. Valiokunta pitää hyvänä tuen laajentamista koskemaan myös vapaa-ajan asuntoja.
Arvoisa puhemies! Mietinnössä kannetaan myös vakavaa huolta kuntien maksuosuuksista. Valiokunta korostaa, että mikäli kunnan maksuosuus edellytetään asetusluonnoksen mukaisesti, on tärkeää, että tukiprosenttien kriteerit on määritelty siten, että niillä voidaan varmistaa hankkeen taloudellinen onnistuminen eri puolilla maata. Huomiota kiinnitetään myös covid-19-pandemian aiheuttaman taloudellisen tilanteen vaikutuksiin kuntien maksukykyyn, ja valiokunta toteaa, että pitää tarkkaan harkita kuntien maksuosuusluokkia.
Valiokunta pitää välttämättömänä, että kuntien maksuosuusluokkia vahvistettaessa kuntien luokkaa pitää harkita tarkkaan ja kriteereitä tulkita kuntien ja asiakkaiden etujen mukaisesti. Näin mietinnössä katsotaankin, että pitää pyrkiä siihen, että korkeimmassa luokassa ei olisi montaa kuntaa vaan suurimman osan tulisi kuulua alimpaan luokkaan. Valiokunta korostaa, että asetusta pitää arvioida ja seurata ja tarpeen vaatiessa muuttaa, ja esittää eduskunnalle hyväksyttäväksi lausuman: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto seuraa tarkoin lain tavoitteiden toteutumista ja varsinkin että kuntien maksuosuudet eivät muodostu kohtuuttomiksi, ja tarvittaessa ryhtyy toimenpiteisiin lain ja asetuksen muuttamiseksi.” Tämä siis lausuma, jonka valiokunta mietinnössään esittää.
Arvoisa rouva puhemies! Laajakaistainvestointien selvittämisen ja viestintäyhteyksien kehittämisen osalta valiokunta toteaa, että Suomen kestävän kasvun ohjelma on parhaillaan valmisteltavana, minkä yhteydessä selvitetään nopeiden laajakaistayhteyksien edistämisen kokonaistilannetta. Liikenne‑ ja viestintäministeriö on todennut valiokunnalle, että Suomi aikoo edistää edistyksellisten viestintäyhteyksien kehittämisen rahoittamista myös EU:n elpymispaketista.
Valiokunta pitää välttämättömänä että valtioneuvosto seuraa tarkoin lain ja asetusten tavoitteiden toteutumista kokonaisuutena ja tarvittaessa ryhtyy nopeisiin toimenpiteisiin ongelmien korjaamiseksi.
Mietintöön jätettiin vastalause.
Arvoisa rouva puhemies! Liikenne‑ ja viestintävaliokunnan päätösehdotus: ”Eduskunta hyväksyy muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 221/2020 sisältyvän lakiehdotuksen. Eduskunta hyväksyy yhden lausuman.”