Arvoisa herra puhemies! [Hälinää]
Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys, joka koskee kuumennettavia tupakkatuotteita. Tämä on EU-lainsäädäntöä, direktiivi, joka on tuotu, ja niin kuin valiokunta toteaa, esityksen tavoitteena on rajoittaa sitä, että nämä kuumennettavat tupakkatuotteet leviäisivät Suomeen. Niitä ei tällä hetkellä ainakaan laajasti ole täällä Suomen markkinoilla, ja tällä tavoitellaan sitä, että niiden tuloa myös pystyttäisiin hidastamaan ja estämään niiden houkuttelevuuden lisäämistä esimerkiksi mentolin, suklaan tai vaniljan kaltaisilla makuaineilla.
Itse pidän hyvänä sitä, että tehdään toimenpiteitä sen eteen, että Suomesta tulisi savuton. Muistan, kuinka aikanaan ravintoloissa sai tupakoida, ja kun siitä luovuttiin, niin se aiheutti jonkin aikaa vähän ihmetystä ja harmitusta, mutta en kyllä tiedä, että tänä päivänä juuri kukaan enää kaipaisi, että pitäisi voida baaritiskillä polttaa tai ruuan jälkeen ruokapöydässä polttaa. Näitä uudistuksia on tehty, ja ne ovat vieneet Suomea hyvään suuntaan. Tavoite laajasti on ollut se, että Suomi voisi olla savuton vuoteen 2030 mennessä.
On totta, että tupakkatuotteet vahingoittavat koko elimistöä. Arviolta lähes 5 000 suomalaista kuolee tupakan aiheuttamiin sairauksiin, ja joka kolmas syöpäkuolema on tupakan aiheuttama ja joka viides sydän‑ ja verenkiertoelinten sairaus aiheutuu tupakoinnista. Keskimäärin tupakointi lyhentää elämää kahdeksan vuotta. Tupakointi on myös monien sairauksien riskitekijä ja pahentaa jo todennettuja sairauksia. Vuodessa tupakkasairauk-sien hoitoon käytetään vähintään yhden keskussairaalan työpanos.
Siitä, miten isot kustannukset kaiken kaikkiaan tähän menee: Tupakoinnin aiheuttama kustannus vuonna 2015 tehdyn THL:n selvityksen mukaan oli vajaa 300 miljoonaa — välittömiä, lisääntyneestä palvelujen käytöstä johtuvia kustannuksia arvioitiin silloin olevan tämän verran. Niistä suurin osa syntyi terveydenhuollossa ja lääkekustannuksissa, ja suorat terveydenhuollon kustannukset olivat noin 277 miljoonaa euroa vuodessa. Summa vastaa reilun 240 000 asukkaan kaupungin kaikkia erikoissairaanhoidon vuosikustannuksia.
Tupakan vaikutukset ovat siis erittäin suuria, ja kiitos hallitukselle toimista ja EU:lle toimista, että tupakoinnista ja sen kautta tupakoinnin haitoista ja myös kustannuksista päästään eroon.
Puhemies Matti Vanhanen
Hetkinen! — Pyydän sellaista hiljaisuutta, että edustaja kuulee oman äänensä. — Olkaa hyvä.
Edustaja Zyskowicz.