Arvoisa puhemies! Tämä työntekijän muutosturvaa irtisanomistilanteessa laajentava lakiesitys on osa työmarkkinajärjestöjen keskenään neuvottelemaa kilpailukykysopimusta ja samalla osoitus työntekijäpuolen kilpailukykysopimuksen myötä saavuttamista eduista. Tämän lakiesityksen mukaan työnantajan, jonka palveluksessa työskentelee säännöllisesti vähintään 30 henkilöä, on tarjottava tuotannollisin ja taloudellisin syin irtisanotuille työntekijöilleen mahdollisuutta osallistua työllistymistä edistävään valmennukseen tai koulutukseen, mikäli irtisanotun henkilön työsuhde on kestänyt vähintään viisi vuotta. Koulutus tai valmennus on verovapaa etu sen saajalle, ja kyseinen muutosturvan laajennus parantaa irtisanottujen mahdollisuuksia kehittää osaamistaan ja siten heidän edellytyksiään päästä uudelleen mukaan työmarkkinoille. Vastaavien ehtojen toteutuessa irtisanotuille tarjotaan myös mahdollisuutta käyttää työterveyshuollon palveluja puolen vuoden ajan työntekovelvoitteen päättymisestä lukien, elleivät he työllisty uudelleen kyseisen ajanjakson aikana. Tällä lakimuutoksella pyritään tukemaan irtisanottujen työ- ja toimintakykyä ja siten edistämään heidän mahdollisuuksiaan työllistyä pikaisesti.
Arvoisa puhemies! On hyvä, että tämä osa kilpailukykysopimusta voidaan viedä eteenpäin ja laeiksi valiokunnan yksimielisen mietinnön ja tuen turvin.