Arvoisa puhemies! Hallitus on siis antanut eduskunnalle nyt käsittelyssä olevan esityksen tuomioistuinvirastoa koskevaksi lainsäädännöksi. Esityksen mukaan Suomeen perustettaisiin tuomioistuinvirasto huolehtimaan tuomioistuinlaitoksen keskushallintotehtävistä. Tehtäviä hoidetaan nykyisin oikeusministeriössä. Keskushallinnon erottaminen ministeriöstä ja tehtävien siirtäminen itsenäiselle tuomioistuinvirastolle korostaisi tuomioistuinten rakenteellista riippumattomuutta poliittisesta ministeriöstä sekä edistäisi tuomioistuinten hallintotehtävien tehokasta ja tuloksellista hoitamista. Samalla oikeusministeriö pystyisi nykyistä tehokkaammin ja vahvemmin keskittymään sen valtioneuvostotason tehtäviin eli tuomioistuinlaitoksen strategiseen ohjaukseen ja säädösvalmisteluun.
Tuomioistuinlaitos on oikeusvaltion kivijalka. Nyt perustettavaksi ehdotettu tuomioistuinvirasto huolehtisi tuomioistuinlaitoksen toimintaedellytyksistä sekä tuomioistuinten toiminnan kehittämisestä, suunnittelusta ja tukemisesta. Virasto vastaisi muun muassa tuomioistuinten tulosohjauksesta ja tuomioistuinten henkilöstön koulutuksen järjestämisestä. Viraston perustaminen mahdollistaisi tuomioistuimissa nykyisin hoidettavien hallinnollisten tehtävien keskittämisen viraston hoidettavaksi, jos perustettava tuomioistuinvirasto aikanaan niin päättää.
Arvoisa puhemies! Tuomioistuinviraston perustaminen tulisi lisäämään tuomioistuinten keskushallinnosta aiheutuvia kustannuksia jonkin verran. Viraston vuosittaiset toimintamenot olisivat noin 4 miljoonaa euroa. Hallituksen tavoite on, että panostus johtaisi oikeusturvan laadun parantumiseen ja tuomioistuinten toiminnan tehostumiseen.
Arvoisa puhemies! Haluan vielä lopuksi korostaa, että tuomioistuinlaitoksen keskushallintotehtävät on Suomen kaltaisessa maailman kärkioikeusvaltiossa järjestettävä tavalla, joka osaltaan korostaa tuomioistuinten rakenteellista riippumattomuutta, ja siten, että riippumattomuus on myös kenen tahansa ulkopuolisen selkeästi havaittavissa. Tuomioistuinviraston perustaminen vahvistaa juurikin tätä asetelmaa. Tavoitteena on, että lainmuutokset tulisivat voimaan ja tuomioistuinvirasto aloittaisi toimintansa vuoden 2020 alusta lähtien.
Puhemies Paula Risikko
Halutaanko debattiin tässä aluksi, onko kiinnostusta, vai halutaanko ihan suoraan puheenvuoroihin? — Sitten mennään suoraan puheenvuoroihin.