Arvoisa rouva puhemies! Hallitus puuttuu keinotekoiseen verominimointiin. Puhaltamalla keinotekoisesti ilmaa taseisiin on verotusta saatu kevenemään nettovarallisuuskriteerin valossa. Tälle toiminnalle tulee nyt loppu.
Hallituksen esitys koskee osakevaihtojärjestelyjen avulla toteutettavan osinkoverotuksen ja luovutusvoittoverotuksen minimoinnin estämistä, osakevaihtosäännösten alueellista laajentamista sekä osakevaihdossa sallitun rahavastikkeen enimmäismäärän nostamista. Esitys perustuu kevään 2025 riihipäätöksiin. Runsaasti julkisuutta saanut keinotekoisten osakevaihtojärjestelyjen avulla toteutettava osinkoverotuksen minimoiminen päätettiin estää, ja osana kasvutoimia Suomen osakevaihtosäännökset päätettiin laajentaa koskemaan Eta-alueen ulkopuolisia maita. Lisäksi päätettiin tarkastella osakevaihdossa maksetun rahavastikkeen määräytymistä ja tehdä siihen tarpeelliset muutokset.
Esityksen tavoitteena on estää osinkoverotuksen ja luovutusvoittoverotuksen minimoiminen epätarkoituksenmukaisten osakevaihtojärjestelyjen avulla. Osakevaihtosäännösten alueellisella laajentamisella ja rahavastikkeen enimmäismäärän nostamisella pyritään helpottamaan ja joustavoittamaan liiketoiminnan uudelleenjärjestelyjen toteuttamista sekä houkuttelemaan sijoituksia ja luomaan talouskasvua.
Arvoisa puhemies! Osinkoverotuksen minimoiminen estettäisiin arvostamalla osakevaihdossa omistusta vaihtavat osakkeet hankkivan yhtiön nettovarallisuuslaskelmalla käyvän arvon sijaan osakevaihtoa edeltävään matemaattiseen arvoon, jolloin käypä arvo ei kasvattaisi yhtiön nettovarallisuutta ja yhtiöstä nostettavan huojennetun osingon määrää.
Luovutusvoittoverotuksen minimoiminen estettäisiin säätämällä osakkeiden hankintamenosta hankkivan yhtiön verotuksessa. Osakkeiden hankintamenona pidettäisiin osakevaihtoa edeltävää yhteenlaskettua matemaattista arvoa, jolloin käypä arvo ei kasvattaisi osakkeiden hankintamenoa osakkeita myöhemmin luovutettaessa. Muutos rajattaisiin arvostusmuutosta vastaavasti koskemaan vain etuyhteydessä olevien osapuolten välisiä osakevaihtoja, sillä luovutusvoittoverotuksen minimoimiseksi toteutetut osakevaihdot liittyvät vastaavasti pääasiassa tilanteisiin, joissa kohdeyhtiö ja hankkiva yhtiö ovat samojen osakkaiden tai heidän lähipiirinsä omistuksessa.
Lisäksi osakevaihtosäännökset laajennettaisiin koskemaan Eta-alueen ulkopuolisia maita tiettyjen lisäedellytysten täyttyessä ja rahavastikkeen enimmäismäärä nostettaisiin 50 prosenttiin. Muutosta sovellettaisiin 1.1.2026 jälkeen toteutettaviin osakevaihtoihin.
Osakkeiden arvostusperiaatteita koskevan muutoksen arvioidaan kasvattavan ansio- ja pääomatuloveron tuottoa vuositasolla noin 30 miljoonalla eurolla. Arvio perustuu Verohallinnon teoreettiseen laskelmaan vuositason verotuottojen menetyksestä, joka aiheutuu pääomatulo-osingon määrän kasvusta verrattuna tilanteeseen, jossa vastaava summa olisi nostettu palkkana ennen osakevaihdon toteuttamista. Laskelma on vuositason karkea arvio, jota varten on tehty useita laskentaoletuksia.
Arvoisa puhemies! Hieman yksinkertaisemmin: Kyseessä on reikäisen lainsäädännön tukkiminen. Verotus perustuu jatkossa todelliseen, ei keinotekoisesti nostettuun varallisuuteen. Veropohja vahvistuu, ja kilpailu on reilumpaa. Ehdotettu muutos tuo lisää selkeyttä ja ennakoitavuutta ja vähentää tulkinnanvaraisuutta, epäselvyyksiä ja riitatilanteita.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
Kiitoksia. — Edustaja Savio.