Arvoisa puhemies, värderade talman! Käsiteltävänä on ehdotus laiksi vanhusasiavaltuutetusta. Ehdotuksen mukaan perustettaisiin uusi, itsenäinen ja riippumaton viranomainen: vanhusasiavaltuutettu. Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi ikäystävällisyyden edistäminen. Yksi keino tämän tavoitteen saavuttamiseksi on vanhusasiavaltuutetun tehtävän perustaminen.
Ikääntyneet ovat kasvava väestöryhmä, ja heidän asemaansa ja oikeuksiinsa liittyy laajalti erilaisia kysymyksiä. Viime aikoina esillä ovat olleet erityisesti epäkohdat vanhustenhuollossa ja ‑palveluissa mutta myös yhteiskunnan digitalisaatioon liittyvät haasteet. Viime vuosina julkisuudessa esille nousseet epäkohdat ovat johtaneet ikääntyneiden oikeuksia valvovien ja edistävien viranomaisten resurssien lisäämiseen ja valvonnan tehostamiseen. Suomessa ei kuitenkaan ole sellaista itsenäistä ja riippumatonta viranomaistahoa, joka keskittyisi toiminnassaan ainoastaan ikääntyneiden asemaan ja oikeuksiin. Ottaen huomioon ikääntyneiden kasvavan määrän ja heitä koskevien kysymysten laajuuden on perusteltua luoda nykyisten toimijoiden rinnalle uusi, ikääntyneiden asemaan ja oikeuksiin keskittynyt viranomaistaho. Olen iloinen, että tämä pitkäaikainen kysymys on nyt ratkennut.
Värderade talman! Jag är glad att jag i dag kan presentera ett lagförslag till riksdagen om att inrätta en äldreombudsman. På riksnivå har det saknats en företrädare som stärker de äldres röst. Det har länge efterlysts en instans som följer upp hur de lagstadgade uppgifterna inom äldreomsorgen fullföljs och som uppmärksammar kvaliteten och omfattningen på tjänster för de äldre samt tar upp angelägna frågor. Jag är glad att vi nu har hittat en lösning på den här långvariga frågan och att Finland nu får sin äldreombudsman.
Vanhusasiavaltuutetun tehtävänä olisi edistää ikääntyneiden oikeuksien toteutumista. Vanhusasiavaltuutettu toteuttaisi tätä tehtävää ensisijaisesti yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoin. Vanhusasiavaltuutettu ei toteuttaisi laillisuusvalvontaa tai käsittelisi kanteluita. Sen sijaan vanhusasiavaltuutettu seuraisi ikääntyneiden asemaa ja oikeuksien toteutumista laajasti kaikilla yhteiskuntasektoreilla, kokoaisi tietoa eri tahoilta ja toisi havaitsemiaan ilmiöitä ja epäkohtia sekä ikääntyneiden näkökulmaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Vanhusasiavaltuutettu myös edistäisi yhteistyötä ikääntyneiden asioita käsittelevien sekä ikääntyneitä edustavien toimijoiden välillä. Keskeisiä tällaisia toimijoita ovat muut viranomaiset, järjestöt, tutkijat sekä kuntien vanhusneuvostot. Vanhusasiavaltuutettu raportoisi toiminnastaan ja tekemistään havainnoista säännöllisesti valtioneuvostolle ja eduskunnalle.
Värderade talman! Ombudsmannen ska få i uppgift att bevaka de äldres ställning och rättigheter samt att föra fram de äldres perspektiv i den samhälleliga diskussionen och beslutsfattandet. Äldreombudsmannen ska vara en självständig och oberoende myndighet och ha till uppgift att främja de äldres rättigheter.
Arvoisa puhemies! Aktiivisella vaikuttamistyöllä vanhusasiavaltuutettu voisi saada lisää näkyvyyttä ikääntyneitä ja heidän asemaansa ja oikeuksiaan koskeville kysymyksille ja voisi vaikuttaa epäkohtiin puuttumiseen. Vanhusasiavaltuutettu voisi myös edistää ikääntyneitä koskevien kysymysten tuntemusta ja ymmärrystä yhteiskunnassa sekä edesauttaa ikääntyneiden ja heidän oikeuksiensa huomioimista päätöksenteossa.
Vanhusasiavaltuutettu sijaitsisi oikeusministeriön hallinnonalalla Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston yhteydessä. Vanhusasiavaltuutettu olisi kuitenkin toiminnassaan itsenäinen ja riippumaton viranomainen. — Kiitoksia, tack.
Puhemies Anu Vehviläinen
Edustaja Kinnunen.