Arvoisa puhemies! Tästä asiasta käytiin jo viime viikolla ensimmäisessä käsittelyssä keskustelua, mutta otan pari asiaa omien lausumaehdotustemme tueksi tässä esille.
Tässähän on ihan kannatettava periaate. Kysymys on omakustannusperiaatteen tehostamisesta vuokran määrityksessä, ja näiltä osin, mitkä liittyvät suoraan lakiehdotukseen, ne ovat aivan hyväksyttäviä. Mutta se osa, joka tässä tullaan hallituksen asetusesityksellä myöhemmin antamaan, on se ongelmakohta, ja se liittyy siihen, että kun meillä kaikkien tietämän mukaan on erittäin vaikea kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa, niin hyvin suurena pelkona on — minkä myöskin valiokunta omassa mietinnössään on tuonut esille — että jos tällainen asetusehdotus annetaan, niin se tulee tyrehdyttämään nykyisenkin vuokra-asuntotuotannon muiden kuin kuntien vuokrataloyhtiöitten osalta. Eli tämä on hyvin riskaabelia tältä osin. Sen vuoksi sitten tämä ensimmäinen vastalauseen lausumaehdotus kuuluukin niin, että "eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy toimiin hallituksen esityksen liitteenä olevan asetusluonnoksen muuttamiseksi siltä osin kuin siihen sisältyy omien varojen koron puolittamista koskeva ehdotus, niin että kohtuuhintaisen asuntotuotannon edellytyksiä edistetään eikä heikennetä".
Toinen lausumaehdotus liittyy siihen, että vuokralaisella on entistä paremmat mahdollisuudet saada tietoa niistä seikoista, jotka määrittelevät tuon vuokran.
Eli esitän tässä yhteydessä vastalauseen 1 mukaiset lausumaehdotukset 1 ja 2.