Arvoisa puhemies! Esityksen mukaan muun muassa irtisanotun viranhaltijan takaisinottamista koskevaa määräaikaa ehdotetaan lyhennettäväksi. Sen mukaan taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla irtisanotun työntekijän takaisinottovelvollisuuden kestoa ehdotetaan lyhennettäväksi 9 kuukaudesta 4 kuukauteen. Pitkissä, yli 12 vuotta kestäneissä virkasuhteissa takaisinottovelvollisuus on kuitenkin 6 kuukautta. Takaisinottovelvollisuus on ehdotetun muutoksen voimaantulon jälkeen samanpituinen kuin työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä säädetty takaisinottovelvollisuus. Ehdotetussa säännöksessä edellytetään lisäksi, että työnantaja tarvitsee mainitun ajan kuluessa viranhaltijan toistaiseksi voimassa olevaan tai yli 6 kuukautta kestävään virkasuhteeseen. Tämän pituinen sääntely vastaa kuitenkin tämän edellytyksen osalta kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 46 §:ää, missä takaisinottovelvollisuuden kestoksi on säädetty 9 kuukautta. Valtion virkamieslain 32 §:ssä säädetään 24 kuukauden takaisinottoajasta.
Kirkon henkilöstöä edustavat järjestöt toivat valiokunnan asiantuntijakuulemisessa esiin, että ehdotetut muutokset ovat monilta osin omiaan heikentämään kirkon viranhaltijoiden asemaa. Muutosten vaikutuksia onkin syytä seurata tarkasti. On selvää, että kirkon palvelussuhteessa olevia tulee kohdella lainsäädännössä yhdenvertaisesti palvelussuhteen laadusta riippumatta. Yhtä tärkeää on, että kirkkolain palvelussuhdetta koskevat säännökset seuraavat muita työntekijöitä ja viranhaltijoita koskevaa sääntelyä siltä osin kuin sääntely soveltuu kirkon tarpeisiin.
Edellä mainituin perustein pidän hallituksen esitystä varsin tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena.